20.8.2012

Melkein jo lomalla :)

Ensi viikonloppuna jo vähän lämpöisemmissä maisemissa!

Viikonloppu meni aika leppoisasti ilman sen kummempia. Lauantai ihan vaan hengaillen ja oli tarkoitus pitää ihan kokonaan lepopäivä liikunnasta, mutta alkuillasta keli oli sen verran houkutteleva, että oli ihan pakko lähteä pitkästä aikaa ulkoiluttamaan sauvoja. Vajaan tunnin lenkki aika tarkkaan 6 kilometriä. Mukavaa, leppoisaa ja polvikin oli ihan kilttinä.

Sunnuntaina taas lempeää joogaa 1,5 tuntia. Tuntui tavallistakin lempeämmältä ja miellyttävältä! 
Mummon kullannuppuset käväisivät illansuussa ilahduttamassa - ja taas katsottiin Ponyota :) Illalla sitten vielä hetkeksi kuulan kanssa leikkimään salille. Sen kierrokset jäi tällä kertaa kahteen (heilautuksia, rinnallevetoja ja työntöjä), tosin toinen niistä 12 kilolla - paitsi tempaukset.. Sitten oli taas ihan pakko käydä kiusaamassa polvea juoksumatolla. Taitaa olla paranemaan päin, kun ei kiukutellut yhtään yöllä. Tosin läpsyttelin ihan vaan muutaman minuutin edellisistä juoksuyrityksistä oppineena :)

Tänään iltaan mahtui pitkästä aikaa cycling Satsilla. En voinut olla hymyilemättä, kun astuin saliin ja nenään tuoksui hiki - kunnon treenaamisen lemu. Tai sitten heikon tuuletuksen aikaansaannos.. Mutta siitäkin huolimatta tuli heti se tunne, että nyt tullaan polkemaan tosissaan. Ja olikin hyvä tunti. Hetkittäin ihan liian lähellä mua sijainnut kovaääninen vähän sattui korvaan, mutta ei haitannut pitkään (juu - voi sanoa ohjaajalle, jos onnistuu kiinnittämään huomion, mutta mulla ei yleensä ole energiaa, korvatulpat ovat helpompi hlökohtainen ratkaisu, mutta unohtui tällä kertaa repun pohjalle..). Polkeminen ihan eri meiningillä kuin tähän astiset kokeiluni kilpailijalla - temmot nopeita myös ylämäissä ja musiikki minullekin kuunneltavaa, vaikka ei sieltä raskaimmasta päästä ollutkaan. Sykkeet keikkuivat tunnin loppupuolella aika hyvin siellä vk-alueen yläosassa - niinhän oli vähän tarkoituskin. 

Siihen päälle sitten ennen pikaista pyrähdystä fillarilla kotiin  - I love Baana! - hetki kuulaa. Ei ollut edes tarkoitus mitään varsinaista harjoitusta tehdä; oli sen verran tiukka rutistus alla. Kymmenen kilon kuulalla ihan vaan kokeeksi 2 x 1min heilautus&tempaus settiä.

Tällä viikolla alkoi töissä 6 viikon hyvinvointihaaste ja ohjelmassa on askelten laskentaa (mittarissa tässä vaiheessa 7938 - ei taida tulla 10 000 täyteen), liikuntaminuutteja ja kadotettuja painoprosentteja. Sen tiimoilta ollaan myös oman tiimin kesken järjestämässä pientä kivaa, sen lisäksi mahdollisuus kokeilla myös CrossFitiä ja ehkä muutakin :) 

17.8.2012

Sateenkaaren päässä viikonloppu

Alustava suunnitelma oli viettää alkuilta mummon kullanuppusten kanssa, mutta muuttuikin sitten niin, että huomasin ehtiväni heiluttelemaan kuulaa ja siitä vielä päälle xycling tunnille, eli sillä mentiin.

Kuula taas heilui mukavasti. Olen pohdiskellut, että rinnallevedossa voisi olla tarpeen vaihtaa isompaa kuulaan, mutta ihan yhtä hyvin toimii ajan pidentäminen. Tänään rinnallevedossa tein aiemman 2 minuutin sijaan 3 minuuttia, eli se 30 sekuntia per käsi alkoi jo tuntua ihan mukavasti. 

Hyvin tuntuu toimivan tämä suunnitelmallinen treenini kuulan kanssa. Tänään tein 4 liikettä yhteensä 9 minuuttia yhteen syssyyn ja sitten minuutin palautuksen jälkeen uusiksi kaiken kaikkiaan kolme kierrosta. Eikä edes tapa. 

Kroppa myös tuntuu vahvemmalta jo tässä vaiheessa. Jopa (hetkittäin..) salilla peilistä katsoen - huom, toistaiseksi vain suoraan edestä katsoen :) - kroppa näyttää omaan silmään hetkittäin oikein/riittävän hyvältä! Ja hyvä siis minulle näyttää vahvalta ja lihaksikkaalta ilman ylimääräisiä  tursuiluja (alusvaatteisiinkin kannattaa panostaa, varsinkin treenatessa ja erityisesti peilin edessä treenatessa ;). 

Xycling - easy 45' - kuulan heiluttelun päälle oli ihan hyvä treenikokonaisuuteen, mutta edelleenkään ei nuo Elixian polkemiset oikein nappaa. Ihan ok perussisäpyöräilyä ja kun on jo sen verran kauan paikallaan polkenut, tietää itsekin hyvin, miten pääsee omiin tavoitteisiin tunnilla, kai ihan ok.. Olen vaan tottunut siihen, että silloin tällöin ohjaaja yhdessä musiikin kanssa saa tunnilla innostumaan siihen malliin, että tuntuu jaksavan paljonkin päälle täysillä yllättävän pitkiä pätkiä ja sitten taas muutaman hengenvedon jälkeen jaksaa taas samaa uudestaan. Muttahan onhan mulla edelleen Sats sitä varten..

Täydellisen viikonloppuun irtautumisen teki vieläkin täydellisemmäksi kotimatkalla ilmestynyt kaunis ja täydellinen sateenkaari. Toinen pää oli jossain meren päällä ja toinen näytti olevan juuri siellä, minne olin menossa eli kotona!

16.8.2012

Ja hikooo

Huomisen jälkeen vaivaisen viikon verran töitä ennen parin viikon LOMAA! 

Tänään meinasi ihan tosissaan tipahtaa Hot Jooga tunnilla. Tai tunnilla jaksoi kutakuinkin hyvin, vaikka tiukkaa tekikin, mutta tunnin päätteeksi oli pitkästä aikaa sellainen olo, että oli pakko jäädä istumaan ja hengittämään tunnin jälkeen; ensin saliin ja sitten vielä eteiseen. Hengittämistä joutui ihan tosissaan harjoittelemaan - siis tunnin jälkeen! - ja sitten vielä vähän lisää ennen kuin uskalsin hypätä fillarin selkään reilun 10 minuutin kotimatkalle :)

15.8.2012

Venyyyy

Muutama päivä on taas jäänyt väliin ilmaan joogaa -tuntui taas oikein hyvältä käydä venymässä Hot Yin tunnilla; ja hikoilemassa..

Ennen sitä ehti kuitenkin salilla heilutella kuulaa :) heilautuksia,työntöjä ja rinnallevetoja (ja extrana 10 tempausta per käsi). Ja kohti isompaa kuulapainoa pikkuhiljaa testailemalla, eli päälle 12 kilolla yksi kierros heilautuksia, rinnallevetoja (10) ja tempauksia (5 per käsi).
Pitää keskittää huomio edelleen niskaan ja hartioihin tai siis niiden rentouteen ja asentoon, ettei tule lisää jumia :)

14.8.2012

Viikot kuluu ja loma lähenee..

Jotenkin päivät ja viikot menee hurjaa vauhtia - ulkonakin alkaa jo tuntua syksyltä, vaikka keli onkin vielä mitä mainioin. Mutta hyvä näin - loma tulee!
Nyt on jo muutamaksi päiväksi varattu pyörä, sen ympärille voi sitten suunnitella muuta mukavaa puuhaa. Lämpöä näyttäisi olevan siellä 30 paremmalla puolella, eli lomakohdetta ympäröivän mäkisen maaston huomioon ottaen, paras aika polkemiselle on varmaankin heti aamutuimaan.

Sitä ennen kuitenkin vielä puolitoista viikkoa vanhoin tutuin kuvioin kotomaassa ja työn ääressä.

Eilen fillarilla Matinkylään kuulatreeniin ja takaisin. Ulkona treenaaminen on kyllä mukavaa; pitää hyödyntää niin kauan kun se on mahdollista. Kuulan kanssa tuli tehtyä taas perusjuttuja - heilautus, rinnalleveto ja vauhtipunnurrus.

Pyöräillessä illemmalla huomasi kyllä, että auringon paisteesta huolimatta pienikin tuuli tuo jo mieleen syksyn :(

Tänään sitten oli vuorossa hierojan möyhintä. Ilokseni sain todeta, että paikat ei olleet yhtään niin pahassa jamassa kuin esimerkiksi viime kerralla. Saattaa olla, että tämän kesän treenikuviot sopivat paremmin mun vanhalle jumiutuvalle kropalleni - kahvakuulaa, Hot Joogaa ja fillarointia. Ja melkein joka-aamuinen (ainakin 4-5 seitsemästä) liikkuvuusjumppa auttaa. Löytyihän sieltä tietenkin muutama oikein herkkupaikka - pakarat varsinkin sai melkein kiljumaan, mutta enimmäkseen ei tehnyt juurikaan mieli lyödä hierojaa :)

11.8.2012

Lepopäivä sätkimisestä

Perjantaina iltapäivä vapaalla ja pitkästä aikaa treeni PTn kanssa. Tutusti taas kuulaa heilutellen :) 
Ohjelmassa tempauksen alastulon tutkailua, ja siihen päälle tuli sitten kokeiltua jo tutun 8 kg kuulan lisäksi tempausta myös 10, 12 ja 16 (!!) kilon kuulilla. 12 kiloa liikkuu vielä ihan hyvin muutaman tempauksen verran, mutta 16 kohdalla alkaa jo pää tulla vastaan. Oikealla nousi pari kertaa ihan OK, mutta vasurin kohdalla ei usko riittänyt ihan puhtaasti ylös asti.. Mutta tulipahan testattua. Selkeästi 8 kiloa alkaa olla liian vähän ainakin heilautuksiin ja rinnallevetoihin, mutta tempauksissa 12 kiloa vähänkin pidemmissä sarjoissa on vielä vähän liikaa. Mutta onneksi salilta löytyy kuulia joka  lähtöön :) 

Tempausten lisäksi kiusausta pystypunnerruksilla (raaka..), punnerruksia askelkyykkyihin (!) ja sitten vielä tuli taas kokeiltua myös tuulimyllyä 8kg kuulalla - ja todettua, että olkapäät ei vaan toimi tällä hetkellä siinä. Ja sitten vielä loppuleikiksi heilautus (x5) & tempaus (x5) & kävely punnerruksilla (x10) kahdella kuulalla!

Tänään sitten liikunnasta lepoa, ohjelmassa aamu ihan vaan makoillen ja sitten iltapäivällä Peter Pan Suomenlinnassa. Ennen teatteria tuli käveltyä leppoisasti auringonpaisteesta nauttien saaren ympäri, hetkesti tuntui ihan melkein helteeltä :) 
Näytelmä oli hyvä; ei todellakaan Disney-versio satuklassikosta Pelle Miljoonan musiikilla höystettynä toimii!

Huomenna sitten ohjelmassa mummon kullannuppusten hoitoa iso osa päivästä :D

8.8.2012

:)

Olipa taas mukava leikkiä kuulan kanssa illan päätteeksi. Alkuillasta mummon kullannuppuset kävivät ilahduttamassa ja treeni jäi vähän tavallistakin myöhemmäksi, vaan ei haitannut ollenkaan.

Minuutin ja kahden sarjoina kolme kierrosta heilatuksia, vauhtipunnerruksia ja rinnallevetoja (8 kilolla). Pitää varmaan panostaa tempoon, tai siihen että pystyy tekemään sarjat suunniteltuun tempoon. Syytän sykemittaria, josta on (muka) vaikea katsoa sekunteja toistoille (vaikka ajan saa näkymään siinä koko näytön kokoisena).. Vai olisiko vaan, etten saa aikaiseksi..? 

Päälle taas lisänä 12 kilon kuulalla heilautuksia ja rinnallevetoja ja väliin niiden yhdistelmää :) Ihan vaan yksi kierros, abt 40s per setti per käsi.

Ja sitten vielä ihan extrabonuksena intouduin tekemään kyykkyjä (ihan vaan ilman painoja) - pääsin sataan! :D

Ja sama kuvana:


 

7.8.2012

Viikko vauhdissa

Maanantaina kuulatreeni; heilautuksia, rinnallevetoja, vauhtipunnerruksia ja vähän tempauksiakin a' 1 min x 3 kierrosta. Ja kun 8 kiloa varsinaisessa treenissä ei tuntunut kohtuuttoman raskaalta, päälle kokeilin vielä 12 kilon kuulalla heilatuksia ja rinnallevetoja ja niiden yhdistelmää (3 + 1) 10 per käsi kutakin. Ja siihen sitten vielä päälle vähän vinoja vatsalihaksia. Kokeilin vielä käydä juoksemassakin, mutta parin minuutin jälkeen totesin, että parempi jättää polvi rauhaan.

Tänään silmälääkärissä laseroinnin 6kk tarkastuksessa. Kaikki kunnossa ja molemmat olimme sitä mieltä, että vaikka oikea ei kauas olekaan täydellinen, yhdistelmällä tulee hyvin toimeen - lisäoperointi todennäköisesti veisi tarkkuutta vähän lukualueelta, ja sitä en halua.

Illalla miellyttävä lempeä Hot Jooga tunti, tai siis puolitoista tuntia. Mukavaa venymistä ja vanumista - ja taas niin tarpeeseen! 

5.8.2012

Pyöräillen

Lauantai humpsahti vähän herkuttelun puolelle, ensin herkkuhampurilaista ennen leffaa ja sitten leffan päälle siskon synttärimässyjä ja illalla pari lasia valkoviiniä ja vähän lisää mutusteltavaakin vielä...

Eilisen treenissuunnitelmat muuttuivat xyclingista aamuiseen kahvakuulatreeniin - 3 kierrosta 2 minuutin sarjoja ja siihen päälle 3x turkkilaisia (4 kilolla..).

Tänään onneksi mukavan aurinkoinen päivä herkuttelujen sulatteluun, aamulla leppoisalla tunnin (20km) PK lenkillä pyöräilemässä. Illemmalla päätin jatkaa reippaana ja polkea Omppuun 75' cycling tunnille. Jotenkin vähän lähtö viivästyi, sen seurauksena sitten jouduin polkemaan aika tosissaan - ja paikoitellen aika tiukkaankin vastatuuleen - menomatkalla ehtiäkseni lunastamaan varatun paikkani. Hyvin ehdin; jäi muutama minuutti extraakin :) ja jaksoin reippaasta matkastani huolimatta polkea ihan hyvän treeninkin. 

Oli mukava polkea taas tauon jälkeen kunnon cycling-tunti. Sykkeet aika tasaisen vahvasti tiukkaa vauhtikestävyyttä; mittari tosin on alkanut temppuilla - näyttää sykkeiden käyneen muutaman kerran lähempänä 120% maksimista ;) ei nyt sentään niin tiukkaa polkemista ollut. Pitänee vaihtaa lähettimen patteri...  Jaksoin vielä polkea kotiinkin, tosin onneksi sai polkea aika rauhallisesti. Ja tuulikin oli osittain myötäinen.

Polvi vähän kuumotti moisen heiluttelun seurauksena, mutta ilta telkkarin ääressä kylmäkääre polvessa auttaa kummasti.   

3.8.2012

..ja HUH!

Tällä viikolla kaikenlaista uuden kokeilua liikkumisen tiimoilta. Maanantaina siis aloitus yhteiskuulatreenillä, tiistaina sitten taas ihan tutusti lempeää Hot Joogaa - jossa ranka tuntui jostain syystä vähän tavallistakin tiukemmalta.

Keskiviikkona päätin käydä kokeilemassa ohjattua kahvakuulatuntia Elixiassa - ihan OK,tosin tällä hetkellä kyllä ihan perusnostelu on enemmän mun juttu, mutta onhan toi ihan mukavaa vaihtelua. Kolme settiä, jokaisessa muutama liike, joilla kyllä sai ihan hyvin hien pintaan ja lihaksissa tuntumaan. Vanha suosikkini - not- tuulimylly oli mukana vähän toisenlaisena versiona, mutta hyvin sillä sai seuraavaksi päiväksi kyljet kipeiksi, eli toimi. Samoin punnerruksesta soutu kiusasi keskikroppaakin ihan extrasti.. 

Ja siihen päälle piti sitten vielä käydä tekemässä pari kierrosta heilautuksia, työntöjä ja rinnallevetoja 2min sarjoina :).

Tämän päivän testilaji oli sitten Bikram Jooga... HUH, osittain tuskaan vaikutti varmaan sekin että kelistä johtuen huone oli tavallistakin kosteampi, mutta oli kyllä tiukka tunti. Useimmat asanat oli kyllä tuttuja, mutta tuolla tempo tuntui olevan Hot Jooga tunteja huomattavasti tiukempi. Lisäksi oli pari sellaista, johon mun polvet ei todellakaan taivu, eli oli sitten hyvä syy ottaa extra rentoutuminen niihin väleihin.

Huomenna pitäisi mennä käymään Flamingon Elixiassa ja siihen päälle sitten tyttären kanssa ihan kaksistaan katsomaan Madagaskaria ja sitten vielä päälle siskon synttäreille :) Eli kaikkea leppoisaa viikonloppuun tiedossa.