No niin - piiiiitkästä aikaa kirjoituksen äärellä :)
Kevät tuli vihdoin ja siitä on hyvä nauttia - vaikka näin sadepäivinäkin.
Maaliskuun loppupuolella päättyi minun 16 viikon erittäin mukava ja toimiva kiristysrupemani treeneissä. Tekeminen oli koko neljän kuukauden ajan hauskaa - treenit hauskoja ja vaihtelevia ja tiukkoja. Loppua kohti tais mennä vähän överiksikin, mutta kun kulki niin hyvin.. Ja kun 'loppu' oli koko ajan melkein näkyvissä, saattoi tehdä vähän kovempaakin.
Paino tippui reilut 6 kiloa, eli vähän jäi alkuperäisestä tavoitteesta, mutta kroppa tuntuu hyvältä ja tiukemmalta.
Tiukan rutistuksen jälkeen siis huhtikuun alusta eteenpäin ihan toisenlaisilla kuvioilla - ei tiukkaa treeniohjelmaa vaan tekemistä vähän vähemmän kalenteriin pultattuna. Tässä vaiheessa kalenterista taaksepäin katsoen treenimäärät ei kylläkään ole tippuneet, mutta tekeminen on ollut enemmän sen mukaan mikä on huvittanut. Kuulaa pari kertaa viikossa, juoksua (jotta polvet ymmärtävät, että todellakin aioin niiden ruikutuksista huolimatta läpsytellä läpi Naisten Kympin..), kutakuinkin kerta viikkoon salilla perusmeininkiä (siis tyyliin mave, kyykky, leukoja, punnerrusta, alataljasoutua, jalkaprässiä jne erilaisina yhdistelminä) ja tietenkään en ole cyclingiä mihinkään jättänyt - kevään aikana tullut poljettua kolme maratoniakin a' 3h.
Äitienpäivänä sain vihdoin fillarinkin liikkeelle ja olen polkenut duunimatkoja (10km suuntaansa) - toimii, paitsi näin sateisina päivinä, jolloin hyppään suosiolla bussiin.
Kuulan nostaminen on maittanut hyvin, tosin se 12 kiloa ei nouse edelleenkään niin kuin toivoisin, mutta pikkuhiljaa minuutti kerrallaan ehkä jonain päivänä.. Tänään itseasiassa sain valtaisan määrän uutta intoa ja uskoa, kun ihan vieras nainen sanoi katselleensa rive&työntö -sarjaani ja totesi sen näyttäneen kivalta; rennolta ja letkeältä :D Voin olla tyytyväinen, jos saan sen 12 kilolla edes näyttämään siltä ;), ei ihan äheltäessä tuntunut siltä.
Juokseminen on kulkenut yllättävän sujuvasti. Puolen tunnin (satunnaiset) aamulenkit leppoisasti herättävät mukavasti. Silloin tällöin olen tehnyt myös vähän pidempiä lenkkejä ja joskus jotain tiukempia intervallejakin, mutta koska kympille ei ole mitään aikatavoitteita, olen pitänyt lenkit pääasiassa ihan vaan mukavina. ..tässä vaiheessa on jo kyllä käväissyt mielessä loppukesästä johonkin kymppiin osallistumisesta niin, että olisi joku oikea tavoitekin ajalle - jos polvet on sunnuntain jälkeenkin vielä samassa kondiksessa, näin voi vaikka käydäkin.
Tämä voisi olla myös se kesä, jolloin teen jotain vähän pidempiäkin fillariretkiä. Ja tämä voisi olla myös se kesä jolloin uskollinen Focukseni vaihtuu cyclocross-pyörään..