23.6.2013

Juhannus reippaasti

Juhannusaatto meni päiväkävelyllä Tallinnassa :) - samalla täydennystä kuohuviinivarastoihin ja vähän suklaatakin tarttui kyytiin. Ja viehkeä vaalean turkoosi ripsari. Ja Marks&Spenserilta pari t-paitaa ja pellavahame, eli ei ihan turha reissu. Laivahupina oli äänikirja ja kun sää salli terassilla istuskelun, meni matkatkin ihan mukavasti.

Juhannuspäivänä sain itseni tänä vuonna 1.kerran altaaseen uimaan. Tuntui kyllä hankalalta, eli tovin taas menee, että tulee jotenkin taas sujuvaa uinnista. Suosiolla treenasin tekniikkaa enimmäkseen hyppyaltaassa valtaosan ajasta. Pullarin kanssa vetoja enimmäkseen - tuntui hyvin käsissä. Ja sitten ihan keskivartalojumppaa vedessä.

Illemmalla sitten ekalle lenkille uudella fillarilla :) On kyllä uudessa ajoasennossa vähän totuttelemista ja vaihteetkin tietty vaativat opettelua, mutta loistavasti kulkee peli. Kypärästä piti ottaa lippa pois ja samoin pitää harkita uusien pyöräilylasien hankintaa - nykyisten kanssa joutuu vähän hakemaan täydellistä näkökenttää sangan yli/ali... 

Tänään reippaus vaan jatkuu; aamupäivällä pitkälle PK-lenkille (1,5 tuntia ja reilu 9km), ilokseni totesin, että olen näköjään löytänyt oikean vauhdin, rytmin, askelpituuden jne ja syke pysyy mukavasti PK alueella noinkin pitkän rupeaman loppupuolellakin. Ilma liikkeelle lähitessäni oli jotenkin oudon kalsa, mereltä nousi joku outo sumun tapainen viilentämään, mutta onneksi en luovuttanut, enkä edes kääntynyt hakemaan lisää päälle, sillä keli oli sitten loppujen lopuksi aika täydellinen läpsyttelyyn. Ja noi tylsät pitkät lenkit toimivat huomattavasti paremmin äänikirjaa kuunnellessa - poppikin toimii, mutta musiikin kanssa mulle käy hetkittäin niin, että lähden sen mukaan, eli vauhti ja sykkeet nousevat suunnittelemattomasti :)

Ja sitten tietenkin vielä uudestaan uuden pyörän kanssa liikkeelle. Vähän toiseen suuntaan rantoja pitkin, toiset puolitoista tuntia liikkeellä reilut parikymmentä kilsaa :)

20.6.2013

Ja kulkee ilman pyöriäkin

Ilokseni huomasin, että PK-sykkeillä juokseminen sujuu jo paremmin kuin alkukeväästä, vaikka en ihan kamalasti ole PK-lenkkejä ole tehnytkään. Ja tässä kun teen ahkerasti valtaosan lenkeistä matalilla tehoilla, alkaa sujumaan vieläkin paremmin.

Lenkki kulki tosi mukavasti ja pystyin siis juoksemaan - tosi hitaasti tietty - valtaosan matkasta ilman, että sykkeet pomppasi VK-alueelle. Muutaman kerran piti laskea kävelyyn, mutta ei haittaa. Loppuun riitti vielä virtaa vetää kovempaa vauhtia Lapinlahden sairaalan viereinen mäki 5 kertaa - ja siinä sitten sykkeet nousi, mutta se oli tarkoituskin. Aika tasan tunti ja 6,8km :)

Valmiina Juhannuksen viettoon. Ja uusi kaunis pyörä eteisessä tuo hymyn naamalle joka kerta sen ohi kulkiessani. Polkeminen uudessa ajoasennossa sujui yllättävän hyvin, siis se lyhyt matka Larusta kotiin. Hyvä niin, mutta alkuun pitää kyllä ottaa rauhallisesti, että tulee kulkupeli tutuksi. 

Nyt kulkee :)


19.6.2013

Viimeisiä viedään vanhalla polkien

Huomenna vähän lyhyempi työpäivä ja sitten hakemaan uusi pyörä kotiin :) ja Juhannusvapaille.

Tällä viikolla siis alkoi tuorein treeniohjelma teemalla 'Uusi Ennätys Pääkaupunkijuoksussa' - paineet ei onneksi ole valtavat, koska edellisen kerran (2010) juoksin kyseisen matkan (joka siis on varttimaraton, eli pätkä päälle kympin) muutaman sekunnin alle 1:15.

Tänään olisi ohjelman mukaan ollut 6km PK-lenkkipäivä, mutta heti aloin uhmaamaan ja päätin mennä ohjattuun CardioRun'iin, eli vähän vajaaksi jäi (5,27km) eikä taatusti ollut PK'ta. Loppuviikosta sitten PK'ta, kun lupaavat hyviä kelejäkin; jos vain maltan pysyä pois uuden pyörän selästä..

Aamulla tuli tehtyä työmatkapyöräilyn päälle vähän vatsojenkin kiusausta, eli oikein reippaalla kohti Juhannusta.

17.6.2013

Ja nyt juostaan

Tänään alustava suunnitelma oli käydä PT'n kanssa lenkillä, mutta sadekuurot ehtivät juuri oikeaan aikaan Espoon perukoille, eli tehtiin sitten treeni matolla. Yritin ehdottaa lenkin siirtämistä seuraavaan kertaan, koska matolla juokseminen ei varsinaisesti ole mun suosikkini, mutta ei onnistunut :) Sain lupauksen, ettei ole tylsää, ja sitten mentiin mäkiä matolla. Eli 30s välein kaltevuuden nostoa reippain harppauksien: 3 -> 6 -> 9 -> 12! En ole koskaan aikaisemmin juossut matolla noin jyrkkiä mäkiä, yleensä olen jättänyt maksimissaan kolmoseen, eli kyllä tuntui sekä jaloissa että sykkeissä. Sitten sen verran palauttelua, että syke laski PK-alueelle ja uusi mäki; ja sama uudestaan, yhteensä 6 kertaa... Huh. Viimeiset pari vetoa otti jo tosi koville, mutta sisulla pääsin perille asti. Olipahan tehokas puolen tunnin veto.

Sitten käytiin läpi suunnitelma, jolla ehkä saan syyskuun lopulla Pääkaupunkijuoksussa tehtyä jonkinmoisen ajankin (vrt Naisten Kympin lähetymistapa = juoksin lähinnä ihan vahingossa koko matkan, mutten millään vauhdilla). Eli nyt on 3-4 juoksutreeniä per viikko, alkuun pääpaino PK-treeneissä; tulee tarpeeseen, koska vaikka kroppa onkin tottunut monenlaiseen treeniin ja kunto on hyvä, juokseminen on sen verran outoa, että sykkeiden pitäminen matalalla teholla juoksuaskelilla on mahdotonta toistaiseksi. Eli kattellaan ja kuulostellaan siinä ohessa polvia; juostujen viikkokilometrien määrä tulee kasvamaan..

16.6.2013

Ja kohti arkea

Reipas viikonloppu takana.

Lauantaina napakoiden tuulenpuuskien saattelemana Omppuun Box-tunnille. Olisi ollut mahdollisuus 'Martial arts maratoniin' eli tuntu Boxia ja siihen päälle pari tuntia BodyCombatia, mutta mulle riitti ihan vaan se yksi tunti hanskat kädessä. Kai sitä pitäisi jossain vaiheessa käydä kokeilemassa, miksi niin moni on niin innoissaan BodyCombatista, mutta jotenkin hanskojen kanssa nyrkkeily on mun mielestä kivempaa kuin ilmaan huitominen... Mutta toisaalta, paha sanoa, kun ei ole kokeillut..

Mutta Box-tuni oli taas erittäin mukava. Ja kun oli ohjaajia kaksi kappalein paikalla, ehtivät auttamaan tekniikassakin useampia kuin normitunnilla. Minun parini hyytyi ennen loppurutistusta, eli sain tehdä lopun ohjaajan kanssa ja kun ei ollut tarvetta vaihtaa paria, sain tehdä kahteen kertaan sen, minkä muut tekivät kertaalleen ;) Lucky me! Nyt tuntuu yläkropassa ihan mukavasti, että jotain tuli tehtyä.

Tänään ennen sateita fillarilla äidin luo parvelaseja pesemään ja lounaalle. Takaisin polkeminen aika hyvin ajoitettu, just ehdin kotiin ennen sateen alkua. Sade sitten jatkui sen verran tasaisen masentavasti koko iltapäivän, että päätin mennä bussilla Cycling-tunnille. Alle ehdin tehdä vähän kuulaa, heilautuksia, puolitempauksia 12 kilolla ja vähän myös 16 kilolla heilautuksia ja rinnallevetoja ja sitten vielä kasilla tempauksia. Ja kuten ennenkin, taas oli hyvä polkea. Nyt jaksanee nukkua ja aloittaa taas työviikon - lyhyen sellaisen. 

14.6.2013

Yhteislenkki ja kesäjuhlaa

Ja lisää juoksua siis. Firman hyvinvointihaasteen ja askeltenkeräyksen tiimoilta, eilisten kesäjuhlien aloitukseksi oli järjestetty yhteislenkkejä joukoille, vaihtoehtoina juoksua kahdella eri vauhdilla ja pari kävelyryhmää. Itse työnnyin 7-8km hölkkäryhmään. Kun on tottunut lenkkeilemään ihan iteksiään, oli vähän outoa, mutta mukavaa juosta joukossa. Tulipahan myös vauhdettua kuulumisia puuskutuksen lomassa myös sellaisten kollegoiden kanssa, joiden kanssa ei ihan joka päivä tule rupateltua. Keli oli mitä mainioin ja lenkki mukavissa ja vaihtelevissa maisemissa sujui leppoisasti. Ja sitten päälle saunaan ja itse asiaan, eli kesäjuhliin :) nauttimaan hyvää juomaa ja syömää.

Tänään sitten julkisilla töihin - ei eilisten juhlien, vaan aamuisen sateen takia päätin jättää fillarin kotiin. Ja liikunnasta lepoa muutenkin, huomenna sitten taas isommin liikkeelle. Tänään illalla Ismo Alankoa kuuntelemassa Senaatintorilla - hyvin lämpeni hyvällä musiikilla vähän viileämpikin ilta :)

12.6.2013

Vettä ja juoksua

Kotimatkalla tuli taas vettä sen verran reippaasti, että oli pakko pitää hyvää vauhtia ihan vaan paljaiden reisien kohmettumisen estämiseksi. Aika kalsana oli reidet läpimärkien pyöräilyhousujen alla, kun vihdoin pääsin kotiin asti ja eroon märistä vaatteista. Onneksi tuli sentään tänään sadetakki mukaan; pysyi edes yläkroppa kuivahkona :).

Illalla Elixiassa kokeilemassa Cardio Run'ia - jos olisi aurinko paistanut, olisi saattanut vähän tökkiä lähteä sisälle juoksemaan, mutta tällä kelillä ei haitannut ollenkaan. Noi ohjatut tunnit toimivat kyllä mainiosti - mulla on vähän laiskoja luita kropassa, eli lenkille lähtiessäni olen suunnitellut mitä ja miten teen, mutta aika usein suunnitelmat muuttuvat matkalla... ..ja aika usein suunniteltua löysempään suuntaan :). Vaikka matolla juokseminen onkin tylsää, noin ohjatusti tulee tehtyä se mitä pyydetään ja tekeminen on itekseen matolla juoksemista huomattavasti mielekkäämpää. Päälle sitten vielä 15' venyttelytuokio; tosin mun kroppa olisi juoksun päälle tykännyt enemmän dynaamisista venyttelyistä, nyt oli aika pitkiä venytyksiä - mutta tulipahan tehtyä.

Ja sitten vielä kerran sateen kastelemaksi kotiin kävellessä - tällä kertaa ilman sadetakkia ;) 

11.6.2013

Lokki suuhun - pyöräilyn vaarat!

Näyttää muuten lokki suoraan kohti lentäessään paljon isommalta ja pelottavammalta kuin korkealla taivaalla kauniisti liidellessään. En tiedä oliko tämän vuotisia harjoituslennollaan - kokonsa puolesta ei kyllä vaikuttanut nuorelta.. - vai muuten vaan seko, mutta kotia kohti polkiessani Salmisaaren kohdalla yksi lensi ihan suoraan päin. Itse asiassa sain sen siiven kärjestä suuhuni - phtyi, pthyi!! Ällöä ja itse asiassa oikeasti pelottava tilanne. En edes tajunnut väistää ajoissa, kun jotenkin on tottunut olettamaan, että lentäviä lintuja ei tarvitse pyöräillessä väistellä.. (Hanhet kävelyteillä ovat sitten ihan toinen juttu..)

Ennen tuohon kohtaan pääsyä, oli jo yksi kunnon sadekuuro ehtinyt kastella, mutta onneksi on sen verran ohutta ja vähän aina päällä, että muutaman kilometrin matkalla ehti jo kuivuakin, eli ei varsinaisesti haittaa pienet sadekuurot.

Iltajumpalla salilla kuulan kanssa, 12 kilolla vähän jotain ja sitten päälle 16 kilolla testailua; heilautusta ja riveä ja sitten vähän niiden yhdistelmää :) Ja vähän tietty tempauksia 8-kiloisella. Ja vähän leukoja, ja muutama minuutti päälle matolla läsyttelyä, että tuli päivän askeltavoite täyteen. (Tämän viikon tavoitteena 11 571 askelta per päivä..)

10.6.2013

Ihan kohta uusi pyörä alla :)

Jeiii! 

Sain vihdoin aikaiseksi pyöräkaupat - tämä on siis ollut työn alla jo pitkään netissä surffailun tasolla, viime viikolla sain jo itseni kauppaan hypistelemään ja tein jo alustavasti valinnankin. Valitettavasti vaan, tänään, kun vihdoin pääsin kaupantekoon, ykkösvalintaani ei enää ollutkaan saatavilla ainakaan oikean kokoisena.. Vähän joutui down-greidaamaan - pykälää prolemmat vaihdesarjat ja kiekot, mutta minun tarpeisiini ihan kelpo peli. Ei ihan yhtä nätti, kuin 1.vaihtoehto, mutta musta-punainen kelpaa kyllä. Ja värillähän ON väliä!

Ja kokokin tuli ammattitaitoisen myyjän avulla testattua ja tutkailtua. Olen joskus aikaisemmin pohtinut, että mulla on jalat pitkät suhteessa muuhun kroppaan, mutta nyt sain vahvistusta, kun myyjäkin oikeaa pyörän kokoa tutkaillessaan totesi, että vaikka jalat on pitkät, selkä on sen verran lyhyt, että kannattaa ottaa pienempi koko. Tunsin itseni oikein pieneksi ja naiselliseksi, kun päädyttiin kokoon XS :)

Pyörän saan käyttööni vasta ensi viikolla, eli Juhannuksena pääsee sitten viimeistään oikein tosissaan baanalle :)

Loppuviikko meni mukavan reippaasti. Perjantai ihan vaan lepposasti työmatkapyöräillen. Lauantaina lepopäivä liikunnasta, mitä nyt tovi pallon perässä juoksentelua mummon kullannuppusten kanssa kentällä ja leikkipuistossa :)

Sunnuntaina sitten riittikin virtaa ihan urakalla. Aamupäivällä salille kuulan kanssa. Alkuun kuula-400, eli siis alenevina 40-30-20-10 sarjoina tempauksia, kyykkyjä, rinnallevetoja ja työntäjä = 400 toistoa 8 kilon kuulalla. Ihan ei mennyt tällä kertaa alle 20 minuutin, mutta ehkä ensi kerralla vähän paremmalla tempolla. Siihen päälle sitten vielä 12 kilolla heilautuksia ja rinnallevetoja erilaisina yhdistelminä. Ja vähän leukayrityksiä. Ja sitten parin kilsan mutkalla hölkäten kotiin. 

Iltapäivällä fillarilla Omppuun 75' cycling-tunnille, jossa oli taas hyvä ja tiukka meininki. Reippaasti VK-alueen ylälaidalla iso osa treenistä - ja kulki loistavasti. Sitten kuiva paita päälle, freesi huivi kypärän alle ja fillarilla kotio kohti. Sen verran vauhdikkaita tiukkoja vetoja tuli tehtyä cyclingissa, että viimeisimmät mäet kotimatkalla laittoi vähän reidet tutisemaan :)

Oikea polvi vähän kiukutteli, en ihan hahmota, mistä on suuttunut, mutta kattellaan, jos vaikka rauhoittuisi ilman sen isompia lepoja..