21.3.2013

Kevät - tule!!

Olen näköjään ollut taas pidempään laiskana tänne kirjoittelussa.

Onneksi laiskuus ei kuitenkaan ole muuten vaivannut- treenit ovat kulkeneet ihan huipusti. Tätä viimeisintä ohjelmaa on ollut ihan erityisen hauska tehdä. Ehkä olen löytämässä jostain tuolta sisältäni sitä lasta, joka edelleen iloitsee hyppimisestä ja pallon kanssa leikkimisestä; vaikka sitä sitten tekisikin tavoitteellisesti ja hiki niskassa :D.

Viimeinen viikko tätä hauskuutta tällä erää meneillään. Tällä hetkellä painokin on tippunut aika lähelle tavoitetta - oli siis oma tavoite pudottaa painoa 8 kiloa tämän 16 viikon kiristyksen aikana, aamulla siitä oli 900g vajaata. Oikeasti kiinnostaa nähdä, mitä InBody kertoo ensi viikolla. Tarkoituksena on ollut kadottaa puhtaasti vain rasvaa ja uskoisin, että näin on käynytkin, tosin tämä lihaton ja maitotuotteidenkin suhteen rajallinen ruokavalioni on ollut proteiinien osalta erittäin maltillinen, eli sen vaikutus kiinnostaa.

Viimeiset viikot ovat menneet aika tiukasti: salitreenit ihan omina harjoituksinaan sen 3 kertaa viikossa, mutta 3 viikottaisen core/cardio treenin yhteyteen olen tehnyt myös pidemmän cardion alle tai päälle - enimmäkseen cycling 45' tai 55' sellaisilla helpohkoilla VK-sykkeillä. Alkaa jo vähän tuntua, mutta kun on kyse vain tällaisesta 4 viikon setistä, hyvin jaksaa ja kestää.

Mutta tunnustan, että tuntuu ihan hyvältä ottaa ensi viikko ehkä vähän rennommin treenien suhteen :). Ja sitten uudet kuviot - kuulaa ja juoksua!

Jos vaikka joskus ikinä nuo pakkaset hellittäisi ja tiet sulaisivat, niin voisi alkaa totuttamaan polvia oikeasti juoksemiseen. Matolla läpsyttely alkaa jo vähän tympiä - tosin sitäkin on tullut tehtyä vähän turhan laiskasti, mutta onhan siihen Naisten Kymppiin vielä pari kuukautta aikaa. Ja kun ainoa tavoite on saada polvet tottumaan, ei siis mitään aikatavoitteita, ei ole myöskään isoja paineita sen suhteen. (Tosin jossain takaraivossa on jo käynyt ajatus, että jos polvet ei nyt keväällä isosti suutu, voisi loppukesällä/ alkusyksystä juosta jonkun toisen 10K, vaikka ihan jotain aikaa tavoitellen..?)

6.3.2013

Maaliskuu - kevät?

Taas lentää päivät vauhdilla ja kuukausikin ehti vaihtua. Kevättä ja sulia katuja kovasti odottelen, mutta lumessa näköjään tarvotaan vielä toistaiseksi.

Treeneissä alkoi uusi, 'viimeinen' 4 viikon jakso tässä 16 viikon tiukennusrupeamassa. Tosin treenari heitti jotain tämän setin jälkeen tulevista rasvanpolttoviikoista... Eli ei lepoa löysille luvassa.
Pääsin siis eroon burpeista - tosin jäi tonne takaraivoon kutittelemaan, että sen voisi ottaa ihan vakioaamujumpaksi; kerta viikkoon 100 burpeeta voisi tehdä ihan hyvää :).

Tässä jaksossa plyo'a, eli pomppimistakin. Ei kuulu kimmoisuus eikä räjähtävä voima minun vahvimpiin ominaisuuksiini, mutta onpahan syytä treenata. Viikot on tässä jaksossa aika täynnä, 3 lihaskuntoa ja 3 core/cardiotreeniä pitäisi mahduttaa, mutta on taas niin mukavia treenejä, ettei ole mitään ongelmia liikkeelle lähdöissä. Lisäksi nyt liikkeet on niputettu niin, että ne mahtuu tekemään, vaikka salilla olisi vähän enemmänkin porukkaa - ei siis 5 liikkeen/ suorituspaikan kiertotreeniä.

Jopa coretreeni tuntuu maistuvan tällä uudella mallilla, vaikka normaalisti vatsatreeni on mulle vastenmielistä.. Nyt mennään yhdistelmällä (3min cardio + core) x 5, aina eri coreliike ja samoin cardiolaite. Ja tämä siis kolme kertaa viikossa ja joka päivälle omat coreliikkeet.

Varsinainen lihaskunto menee liikepareittain, perusliike + plyo (tai sen tyylinen), esimerkiksi maanantain suosikkini leuanveto + Slam Ball'n lattiaan paukuttaminen (tekee niin hyvää, kun pääsee täysillä purkamaan mitä lie tarviikaan purkaa..). Ohjelmassa on myös tempaus saksauksella - tulee ihan painonnostajafiilis :D - vähän tuota fiilistä ehkä himmaa se, että ainakin näin  ekalla kerralla meni tekniikan miettimiseen sen verran energiaa, että tein säälittävällä 10kg pikkutyttöjen tangolla :)

Vasen polvi vähän on ottanut itseensä hypyistä (ohjelmassa mm. pituus-, telemark- ja kyykkysellaisia) - treenari kovasti kehotti aloittamaan rauhallisesti, mutta uskoinko - e e e n ;). Viime viikon jälkeen on huomattavasti rauhoittunut, eli ei tarvetta himmailla. Tosin pakko keskittyä laskeutumaan hyvällä joustolla. Ja kyykkyhypyissä jumppamatto kaksin kerroin antamaan lisäpehmennystä.

Paino on tippunut marraskuun lopusta vajaat 6 kg, eli suunta oikea, vaikka vähän taitaa tehdä tiukkaa päästä itse asettamaani tavoitteeseen 8 kiloon. Maaliskuun lopulle (strategisesti ennen  Pääsiäistä) varattuna InBody-mittaus, eli siihen saakka tiukka linja.