Alkoi tänään ja kyllä tulee tarpeeseen!
Huomenna olisi tarkoitus vielä käydä vähän treenaamassa ja jättämässä jäähyväisetkin vuodenvaihteessa lopettavalle 'omalle' salille :(
Iso osa päivästä mennee vaatteiden kasaamiseen ja laukun pakkaamiseen (tai jos vanhat merkit pitää paikkansa, pakkaamisen suunnitteluun ja se varsinainen pakkaaminen sitten tapahtuu lähtöaamuna kamalassa kiireessä :o ) - ja sitten aattona viikoksi kohti aurinkoa. Saa koko viikon mummoilla ihan urakalla - pikku neidillä on isoja altaaseen hyppimis- ja sukeltelusuunnitelmia meille :D. Pyörän ajattelin kyllä vuokrata ja käydä pienillä lenkeillä 'lepäämässä'...
Leppoisaa Joulun aikaa!
22.12.2011
20.12.2011
VALOA!!!
19.12.2011
Ja hihnoissa roikkuminenkin on kivaa :)
Tänään PT'n kanssa taas hihnoissa roikkumassa.
Tehokasta ja hauskaakin, hyvin tuli treenattua jalat, yläkroppa ja varsinkin keskivartalo. Ja loppua kohden alkaa hyvin tuntumaan se, että vaikka töitä tekeekin muilla lihaksilla, kädetkin on koko ajan aktiivisina hihnoissa. Aika voimallista käsien tutinaa treenin loppupuolella lankuissa (jalat ilmassa hihnoissa..)
Ja joululoma lähenee :D

18.12.2011
Cycling on niiiiin kivaa!
Ainakin kun käy itselleen mieluisen ohjaajan tunnilla, niin kuin taas tänäänkin :)
Sunnuntain päätteeksi tehokas 75 minuuttia, hyvää musiikkia, hyvää tunnelmaa ja loistavaa treenia - toimii!
Nyt kun on selvinnyt, että polvi on rikki ja odottaa korjausta, on treenaaminenkin taas mukavaa: kun polvi oli vaan kipeä tai tuli kipeäksi treenatessa, joutui vähän himmailemaan treeneissä, jossain taustalla pelko, että jos tekee kovaa, rikkoo jotakin.
Itseasiassa reilun kuukauden vähän rauhallisemmin ottaminen on tehnyt hyvää polven lisäksi myös muullekin kropalle. Ja kovemmatkin treenit - tietty siis polven ehdoilla - tuntuvat nyt niin hyviltä. Olen siis päättänyt, että rajoitan tekemisiäni vain sen verran kun polvi käskee; jos sattuu, en tee. (Edelleenkään en juokse, pompi, enkä väännä polvea, muuten mennään tarvittaessa täysilläkin.)
Tänään heiluttelin kahvakuulaa parikymmentä minuuttia ennen polkemista ja eilen tuli tehtyä jalka& vatsalihastreeniä salilla. Eilen polvi ei vinkunut edes jalkaprässissä - tosin painot olivat erittäin maltillliset :)

16.12.2011
Perjantai... :)
Eilisen liikunta jäi ihan suunnitellusti Töölön Forever kuntokeskukseen tutustumiseen :)
Ei pöllömmän näköinen keskus, heti sisään tullessa ihastutti aulassa oleva kahvila; aina tasaisin väliajoin ennen tai jälkeen treenin on mukava istahtaa kupposelle - toki nykyisellä salillakin saa kahvia ja ihan vielä ilmaiseksi, mutta sen ryystäminen pahvista seisaallaan ei ehkä ole ihan mun määritelmä kahvilasta..
Perusjumpat näyttävät olevan kaikissa kuntokeskuksissa kutakuinkin samansisältöisiä eri nimillä. Sisäpyöräily tapahtuy "x-bikeilla" - maastopyörää jäljitellen..? - pitää käydä kokeilemassa, onko kivempi polkea, kun ohjaustankokin heiluu; lupaan raportoida testin jälkeen :)
Extrana nykyisen keskukseni tarjontaan olisi crossing-tunnit. Pakko kai sekin on testata. Crossarihan on ihan tehokas laite, jolla hinkkaaminen itsekseen on aika kypsää, mutta ehkä siinäkin toimii paremmin laumassa ohjattuna tekeminen (vrt kuntopyörä/cycling :D).
Kuntosali aika peruskalustoa; + lämmittelylaitteissa perskohtaiset monitorit, joissa pyörii valittavia peruskanavien ohjelmia (loistavaa). Vapaapainoalua näytti aika vaatimattomalta, eli salin painotus oli enempi laitteissa.. ei niin loistavaa - tosin,pienikin alue riittää, jos käyttäjiä on 1, mutta tilanne selvinnee testatessa.
Extrabonuksena kyseisessä keskuksessa on uima-allas! Altaassa on melkein joka päivä jotain vesijumppia, mutta mikä parasta, vesijumppa-aikojen ulkopuolella allas on vapaasti käytettävissä!! Ajatus siitä, että pääsee uimaan kutakuin tyhjään altaaseen treenin yhteydessä on todella houkutteleva - edelleenkin ärsyynnyn uimahallien ruuhkaisilla radoilla.
Hinnat samaa luokkaa kuin muissa vastaavia palveluita tarjoavissa keskuksissa, hintoihin tietenkin vaikuttaa se, annatko sitoa itsesi kahdeksi vuodeksi, vuodeksi tai sitten et ollenkaan... :( Tämäkään keskus ei täytä sitä mun 1. peruskriteeriä - salin pitää olla lähellä! - vaikka sinne sporalla pääseekin aika ovelta ovelle.
Mutta nyt olisi viikon treenipassia tarkoitus hyödyntää ja käydä testailemassa erilaisia treenejä - ihan mukava katsoa, miten muualla treenataan, kun on vuosikausia käynyt yhden ketjun keskuksissa.
Tänään kuitenkin vielä ihan 'oman' ketjun salilla, vaikkakaan ei omalla salilla, treeniä: rinta ja hartiat ja päälle PK cycling. (Vaikka kyseisellä salilla olenkin suht paljon pyörinyt PT'n kanssa treenaamassa, perussalitreeniin menee aina extraenergiaa vieraassa paikassa, painot kateissa, penkin kallistus toimii erilailla.. outoja naamoja..)

14.12.2011
Vanha ärsyyntynyt nainen - jep ;)
Ensin ärsytti se, että piti lähteä Espoon perukoille polkemaan, kun näköjään oman salin cycling tunti oli (TAAS) peruttu. (Ei taida olla panostus enää vuoden vaihteessa alasajettavalla salilla ihan kohillaan..) Sitten vuorossa ihan sitä perusärstytystä, jota on kestänyt koko viikon, kun pitää kärvistellä pimeässä, sateessa ja tuulessa.
Varsinaisesti raportoitava ärsyyntyminen tietty liittyi tuntiin - soitettu levyjään ei ollut ihan mun mieleen, mutta se on ihan normaalia, tosin saattoi hieman alentaa ärsytyskynnystä yleensä.. Mutta en voi sietää sitä, että tunnin jo alettua jengi pölisee omiaan... (Ja tunti siis alkaa minulle, kun levy lähtee soimaan!) Ja jatkaa tunnin aikana... Ja jatkaa jäähdyttelyn aikana... Ja isoin ärsytys tulee siitä, ettei ohjaaja puutu asiaan mitenkään! Kaiholla muistelen loistavia ohjaajia, jotka pitivät huolen siitä, etä kaikki saivat treenirauhan - osa näistä on jo siirtynyt muille saleille, mutta haluaisin uskoa, että vielä löytyy ohjaajia, jotka uskaltavat vaatia treenirauhaa tunneillaan.
Mainitsin tunnin jälkeen ohjaajalle asiasta, joka myönsi että häntä itseäänkin ärsyttää asiakkaana (!!?) sama. Ei vaan ollut huomannut... Hmmm?
No, onneksi löytyy vielä ohjaajia, joiden tunneilla ei kenellekään tule mieleenkään jutella kaverille :)
Huomenna leppoisampi ilta teatterin merkeissä.

13.12.2011
..ja kädet
Ja selkääkin treenattu.
Nyt kun joutuu jalkatreenissä vähän himmailemaan, tuntuu varsinkin selkä&käsitreeniin löytyvän hyvin tehoja. Supersarjoja hauiksille ja ojentajille; tänäänkin ihan tutinaan asti :D nam.

12.12.2011
Jalat kiusattu :)
Töissä kiire päivä ja illalla salilla jalkatreeni. Varovasti kokeilin jalkaprässiäkin pienill painoilla - lähinnä vaan liikeratatestiä.. Ei tuntunut kovin pahalta, mutta päätin ottaa extravaroen edelleenkin.
Aamulla kävin ortopedin luona kuulemassa, että polven vaiva johtuu kierukan repeämästä. Ihan hyvä tietää, että kyseessä on korjattava vaiva, eikä vain kulumien aiheuttamaa kipua (jonka kanssa siis vaan olisi pitänyt oppia elämään..), mutta toisaalta kaikkein paras vaihtoehto olisi ollut joku ihan vaan hetken levolla korjaantuva juttu.. Nyt sitten odotellaan tähystykseen pääsyä - julkisella puolella saattaa kuulemma mennä puolikin vuotta, eli eipä tarvitse tänäkään talvena miettiä maratontreenejä - ei sillä, että moisia olisin koskaan edes ajattellut miettiväni :D

11.12.2011
Joulu lähenee..
Ja pikkujoulut hoidettu alta pois :).
Eilinen meni kutakuinkin leppoisasti liikkumisten suhteen. Ei niinkään perjantain pikkujoulujen seurauksena - olin mummona jo ihan ajoissa kotona niistä kekkereistä - vaan ihan vaan velttoutta ;)
Alkuillasta käytiin tyttären ja pikkuprinsessan kanssa Mäkelänrinteessä polskimassa, saunomassa ja kaffella :D Neiti veteli taas ihan tosissaan, se näyttää edelleenkin niin hauskalta hihkuessaan eteenpäin - suu aina välillä täyttyy vedestä, kun hihkumisesta johtuen unohtuu suu auki vedessakin, vaan ei haitannut. Muutaman altaanmitan kävin ihan oikeastikin vetämässä vapaauintia.
Tänään päivällä Jätkäsaarikävelyllä katsomassa Joulumakasiinin tarjontaa. Ei mitkään massiiviset Joulumyyjäiset, mutta olihan siellä kaikkea kivaa, mutta taas maltoin olla hupiloimatta rahojani muuhun kuin kupilliseen kahvia ja joulutorttuun.
Pelagon upeita pyöriä oli siellä esillä - on ne niin hienoja; jos joskus on varaa ostaa erikseen kaupunkipyörä, valinta on helppo. Niillä oli myös tarjolla Brooksin nahkasatuloita - sellaisen voisi melkein ostaa ihan vaan pelkäksi koristeeksikin, samoin tyylikkäitä kangas- ja nahkalaukkuja ja upeita kiiltäviä soittokelloja.
Verkkokaupassakin piti siinä vieressä käydä tutkailemassa Samsungin tablettien ominaisuuksia. Koko olisi sopiva, mutta ei se ole iPad... Edelleen ärsytti valtava määrä tuotteita hyllyssä ilman hintoja; kauppa on sentään ollut jo kuukauden auki; luulisi, että jotain tolkkua olisi jo saatu..?
Ilalla kävin vielä salilla nauttimassa rintalihasten ja hartioiden kiusaamisesta.
Siellä kun aina tulee tutkailtua kanssatreenajia, tänään tuli päällimmäisenä mieleen maailman epäoikeudenmukaisuus - niitä 25 - 30 vuotiaita nuoria miehiä katsellessa päähän tuli väkisinkin ajatus: "..hyvähän se teidän on esitellä lihaksia, kun ei tarvitse kun katsoa rautaa, niin heti hauis kasvaa ihan vaan siksi kun on nuori ja mies. Tässä sitä katkerana hinkkaa kuukaudesta toiseen vaatimattomin tuloksin ja ihan vaan siksi että on vanha ja nainen..!" No se meni onneksi nopeasti ohi ja treeni tuntui tosi hyvältä. Ja totuuden nimissä, kyllä ne nuoret miehetkin näytti siltä, että olivat tehneet töitä niiden lihasten eteen :D Ja on mullakin hauikset...
Salin päälle vielä ihan kunnon VK cycling - maistui sekin. Polvikin tuntuu taas kestävän hyvin, eli ennen Joulua voisi ottaa ohjelmaan enemmänkin tehokkaita polkemisia.

8.12.2011
Kuulan heiluttelua
Vaikeita valintoja tänään, kun teki mieli päästä salille (huomenna kun jää väliin) ja kädet ei välttämättä olisi parhaimmillaan rinta&hartiatreeniin näin pian eilisen selkä&käsipäivän jälkeen. Cyclingiakaan ei mennyt aikatauluihin sopivasti, eli päädyin sitten pitkästä aikaa heilumaan kahvakuulan kanssa :)
Mukava lyhyt tehosetti. Valitettavasti unohdin painaa sykemittarin ajanlaskun käyntiin, eli ei jäänyt jälkiä harjoituksesta, mutta sykkeet näyttivät mm. tempauksissa reilusti päälle 90%. Päälle vielä vatsoja ja vähän kuntopyörää - niin vahva tunne 45 minuutissa!

7.12.2011
Töissä kiirettä, mutta onneksi salille ehtii vähän myöhemminkin.
Eilinen meni lapsukaisille tarjotun lounaan merkeissä ja sali jäi väliin, eli tänään sitten tuplat, eli jalka- ja selkä&käsiohjelmat samaan nippuun. Jalat edelleen vähän kevennettynä, mm ei prässiä. Polvi on itseasiassa ollut pari-kolme päivää aika hyvänä, ei haittaa päivisin ollenkaan, öisin aina välillä joutuu varovasti 'ravistelemaan' liikkeelle, kun on jotenkin kipeä ja jäykkä - ei kärsi esimerkiksi taitaa niin, että saisi käännettyä kylkeä.. Huomenna magneettikuvaus, eli kohta viisaampi sen suhteen, onko jotain rikki/ korjattavaa, vai onko vaan alistuttava vanhuuteen :o kuluneinen polvien vaivoilla.
Perjantaina ohjelmassa pikkujoulukekkerit ja tarkoitus olisi laittaa korkoa jalkaan, mutta vähän arveluttaa; viimeksi matalammillakin koroilla polvi tuli kävellessä niin kipeäksi, että piti linkata.. Pitänee varovasti testailla kotona ennen juhlia, ettei polven takia joudu kontaten kotio :).

5.12.2011
PT'n kiusattavana
Tänään töissä vähän liikaa puhelinpalavereita kiukkua hartioihin niellen; PT treeni päivän päätteeksi tuli tarpeeseen :)
Tilauksessa oli tehotreeni 1-polviselle mummolle; vähän ennakkoon huoletti polvi - taas!, mutta ei ongelmaa, toimiihan se kun muistaa olla hyppimättä ja kiertämättä.
Ohjelmassa ihan freesiä TRX-hihna treeniä - voi olla, että keskivartalossa on tuntemuksia huomenna. Kaikessa tekemisessä oli myös kädet/ yläkroppa mukana, eli tiukka treeni kaikenkaikkiaan. Keskikropan lisäksi allit ja hauikset saivat teho-osuutensa.. .. huomenna ei taida olla ohjelmassa käsitreeniä ;)
Pakko myös todeta, että jos kylkilankut on haasteellisia jalat maassakin - jalat hihnoissa seurauksena on pelkkiä romahduksia ja naurua.. vaikea sanoa naurattiko tekijää vai treenaria enemmän yritykset sillä saralla :D

4.12.2011
Uutta viikkoa kohti
Niinkuin päivät muutenkin, taas humahti viikonloppu niin vauhdilla, että hirvittää. Onneksi on vajaa viikko tulossa ja joululomakin jo ihan näköpiirissä.
Perjantai meni ihan melkein velttoillessa.
Lauantaina pääsin taas pitkästä aikaa pikkuneidin kanssa kaksistaan uimaan. Aina yhtä mukavaa, neiti oli ihan vauhdikkaalla päällä altaassa ja hyppimistä riitti. Tällä kertaa myös suostui kellumaan niin, että korvatkin olivat vedessä; veden äänten kuunteli oli kuulemma kivaa. Vielä ehdittiin kokeilemaan räpylöillä potkimistakin, hurjaa vauhtia pääsisi eteenpäin, jos ei mummo roikkuisi kiinni hidastamassa :)
Polskimisten jälkeen kävin vielä salilla kiusaamassa rintaa ja hartioita.
Tänään lähdin päiväkävelylle kaupungille, kiersin Ormamon Joulumyyjäiset ja pääsin kuin pääsinkin ilman ostoksia ulos. Olihan siellä kaikkea, mutta onneksi ei sattunut ostointo päälle tällä kertaa - viime vuonna samaisista myyjäisistä tulin mukanani Lumin lompakko ja yksi hopeasormus :) Ihan tyhjin käsin ei tarvinnut kuitenkaan kotiutua, kun matkan varrelle sattui lastentarvikkeen loppuunmyynti - aina sitä jotain tarviketta tarttuu moisista mukaan.
Illalla 75' cyclingissa, tarkoitus oli polkea PK, mutta tulinkin vähän päälle PK, eli sykkeet keikkui siinä 75% - 80% (max'sta), ihan täysiä en polkenut, koska polvi vaatii aikan leppoisia vastuksia, ja seisaaltaan polkeminenkin pidempään aiheuttaa ei toivottuja tuntemuksia..
Kuitenkin oikein hyvä treeni

1.12.2011
Kädet kiusattuna
Tänään taas jo tuttu setti; ensin salia (selkä ja kädet) ja päälle PK cycling (55'). Kovasti tekisi mieli päästellä täysillä jossain jumpassa tai polkien, mutta polvi ei taitaisi tykätä, eli näillä mennään toistaiseksi. Ehkä se tekee ihan hyvää kropalle, että tulee oikeasti vähän tämmöinen pidempi PK/ salirupeama.
Onpahan virtaa panostaa salilla tekemiseen - tänäänkin taas rauta sai kädet tutisemaan ihan kunnolla :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)