Työviikko aloitettu ihan hyvään malliin - ei rassanut pahastikaan repiä pää irti tyynystä aamulla; lähtö tosin oli sitten loppujen lopuksi vähän hidas, mutta kuitenkin. Onneksi töissä on saatavilla aamupuuroa, niin ei tarvitse stressata tyhjästä jääkaapista ja aamiaisesta :).
Iltapäivällä seuraavien 4 viikon ohjelman haku treenarilta. Ja eka päivä tietty vedettiin yhdessä. Olen taas ihan innoissani, 4 viikossa ei todellakaan ehdi kyllästyä tekemiseen, mutta on aina uutta intoa lähteä katsomaan, miten seuraavat viikot lähtevät liikkeelle ja miten taas uudenlainen setti vaikuttaa kroppaan.
Nyt mennään 4 perusliikkeellä maksimivoimaa; kaikki jaettuna eri päiville ja höystettynä kahdella eri setillä kiertoharjoitteluna tehtäviä 8-12 toiston sarjoja neljä (!) kierrosta ja päälle taas finisherit. Ja väliin cardiota riittävästi. Ja tietty levätäkin pitää ehtiä.
Nyt taas tosiaankin tuntee jo tehneensä. Varsinkin kiertotreeni otti vähän hapen päälle :) Nopealla temmolla ilman turhia palautuksia settien tai sarjojen välissä. Mukana myös leuanveto - leveällä otteella! - joka on sikäli suosikkiliike, että haluaisin niin kovasti jaksaa vetää edes yhden puhtaasti, mutta se on vielä AH niin kaukana. Mutta on inhokkilistallakin, kun on vielä niin vaikea. Tänään tein AVUSTETTUNA - isosti avustettuna siis malliin, toisessa jalassa kuminauha 'keventämässä' (tosin aivan liian löysä sellainen - ei juurikaan avustanut muuta kuin alkuasennossa roikkumista..) ja toisessa jalassa PT punnertamassa ylöspäin :D - auts! Onneksi ei tarvinnut tuijottaa näkyä peilistä, mutta tiedostin kyylä, kuinka huvittavalta sen täytyi näyttää. Tosin onnistuin kyllä 1.kierroksella näin tuottamaan 5 leuanvetoa.. Vikalla, neljännellä kierroksella tulos oli melkein 1,5..
Finisherinä tänään 4 x 400 metriä juoksua, väliin palautellen. Sen verran koville otti tuo kiertopuserrus, että ei tullut ihan metrit täyteen, pari viimeistä piti jättää 300 metriin. Toisen setin finisherinä 100 burpeeta! Siitä sitten lisää, kun on ensimmäisen kerran testattu. ..sen päälle kontaten pukuhuoneeseen salilta on päällimmäinen mielikuva ennakkoon.