24.9.2013

Viimeisiä viedään

Eli sunnuntaina olisi sitten tämän kesän ja alkusyksyn ahkeran lenkkeilyn huipennus, siis Pääkaupunkijuoksun varttimaraton - joka siis edelleenkin on huomattavasti pidempi kuin 10km ;)
Hyvä näin, kun tuo syksykin tuntuu nyt oikeasti tulleen, eli juoksukelit ei enää ihan mun makuun. Toivottavasti sunnuntain tämän hetken sääennuste pitää paikkansa ainakin siltä osin, ettei sataisi.

Viime viikonloppuun mahtui perjantain PK-lenkki, lyhyehkösti aamulenkki vapaapäivän aloitukseksi. Vapaapäivä menikin sitten itseä puunailessa, ensin kulmat kohilleen ja iltapäivällä tukka taas kuosiin. Ja illalla tuli pikkuneiti yökylään, eli meidän tuttuun tapaan leppoisa ilta elokuvan ja juuston ja viinirypäleiden parissa :).

Lauantaina käytiin tutustumassa Nuuksion luontoon ja luontotalo Haltiaan. Voisi käydä useamminkin, bussilla pääsee ihan merkattujen reittien alkuun, mutta aika harvakseen tulee lähdettyä, vaikka siellä käppäily oli niin mukavaa. Ja pikku neitikin nautti käpyreitin seuraamisesta ja kallioilla kiipeilystä. Hienoja maisemia!



Sunnuntaina pidempi aamulenkki rauhallisesti Larun ympäri. Kun alun kärvistelystä pääsi yli (tällä kertaa yritin uskotella itselleni, että tummat pilvet olivat juuri alkamassa satamaan.. mutta ei vaan tulleet), juoksu oli mukavaa ja koko reilu kympin lenkki sujui mainiosti ja kevyellä askeleella.

Ja illalla taas 75' cycling. Takareisi yritti vähän jumittaa, mutta ei haitannut tahtia. Tällä kertaa ohjelmassa oli 3 minuutin tiukkoja vetoja - tasaisen kovia sellaisia. Kolme minuuttia osaa olla pitkä aikaa, kun täysillä vetää.

Tänään ehdin myös kuntonyrkkeilytunnille. Lyöminen jotenkin jo tuntuu (hetkittäin..) sujuvan, mutta kun pitää edetä ja lyödä nopeaan tahtiin joka askeleella, tulee vaikeusasteita. Tässä vaiheessa, kun homma ei vielä ole selkäytimessä, pitää koko ajan olla ajatus mukana. Ja kun kroppa väsyy, on sillä vaikutusta päänkin toimintaan ja muutenkin heikohkoon koordinaatioon.. Mutta oli hyvä ja tiukka treeni - voipi taas huomenna kolottaa. 

Loppuviikko menee sitten leppoisammin sunnuntain juoksuun 'valmistautuen' :D. Huomenna yksi VK-lenkki, sitten teatteria ja ehkä pari pientä verryttelylenkkiä ja sitten sunnuntaina intopinkeänä Keskuspuiston poluille katsomaan, kuinka kulkee!

18.9.2013

Syksy taisi tulla?

Eilen oli vielä aivan täydellinen keli mukavalle iltalenkille, tosin takki piti kyllä vetää päälle. Koko päivä meni workshopissa, eli illalla, kun vihdoin pääsin kotiin ihan aidosti sellainen tunne, että piti päästä ulos ja juoksemaan. (Outoa minulle edelleenkin..) 

Ilmeisesti koko päivän paikoillaan jumitus ja vähän suunnittelematon kolmen päivän tauko juoksemisesta oli täydellinen yhdistelmä, sillä juoksu kulki mukavasti. Vuorossa PK-lenkki, eikä ollut edes vaikea pitää sykkeitä oikealla alueella ja askel nousi mukavasti. Reilu tunti kulki loistavasti.

Tänään koko päivän jatkunut melkein taukoamaton sade yritti vähän masentaa, mutta onneksi oli VK-lenkin vuoro ja salilla tarjolla Cardio Run sopivaan aikaan, niin ei tarvinnut miettiä sateeseen juoksemaan lähtemistä. Vieläkään ei juoksu ole niin ihanaa, että sateeseen lähtisin. 

Ja noissa ohjatuissa tunneissa on se hyvä puoli, että tulee tehtyä tosissaan loppuun asti, kun joku on miettinyt ja kertoo mitä ja miten mennään. Omilla lenkeillä joutuu enemmän tappelemaan itsensä kanssa siitä, vetääkö kovaa suunnitellusti loppuun asti. 




12.9.2013

Juoksukelit jatkukoon!

Eilen viimeksi lenkillä jouduin toteamaan, että on tuossa juoksemisessa puolensa (..siis vaikka en edelleenkään ole siihen rakastunut; korkeintaan hetkittäin vähän ihastunut ;). Lenkin loppupuolella, auringon alkaessa laskea ollessani Hietsun rannan kohdalla tiukahkon reilun 8 kilsan rupeamassa, oli pakko tunnustaa, että oli nautinnollista ihastella vaaleanpunaisen ja oranssin sävyissä tyynen meren pintaan heijastuvaa taivasta. Ja samanlaisia huikeita maisemia on tänä kesänä ja alkusyksystä saanut ihastella useina iltoina. 

Tämän viikon lenkkien ajoitus siirtyi päivällä eteenpäin - normaalisisti tiukan viikon aloitus on viikon ainoan lepopäivän jälkeen jo tiistaina. Tällä viikolla kuntonyrkkeilytunnilla meni kuitenkin sen verran myöhään, että päätin siirtää tiistain lenkin keskiviikolle (ja sitten tehdä sunnuntaina leppoisan pitkän lenkin JA kovemman cyclingin :) - koko päivä aikaa, niin hyvin ehtii ja jaksaa).

Tiistain kuntonyrkkeily oli oikein hyvä ja napakka. Viikonlopun tehotekniikkakurssi oli hyvä aloitus, mutta taitaa mennä tovi, että kaikki palikat saa nippuun - aina kun ohjaaja kävi muistuttamassa, että liike lähtee lantiosta eikä nyrkistä, asian muisti ja huomasi, että toimii oikeasti, mutta siinä vaiheessa kun hiki alkaa lentää ja voimat loppuu, huomaa että toistoja tarvittaneen aika paljon enemmän ennenkuin menee oikea liike ja tekniikka selkäytimeen. Mutta lisää treeniä peliin, eiköhän se siitä.

Eilen reilun 8km VK-lenkillä kuviona 1km kovempaa ja 1km palauttelua. Vauhti ei edelleenkään huimaa noilla 'kovilla' kilsoilla, mutta tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa löytymään askeleeseen oikeaa meininkiä niin, että jaksaa juosta tasaiseen tahtiin pidempääkin. Palauttelutkin meni hölkytellen, ei siis tarvitse enää kävellä, jotta syke kääntyisi laskuun.

Tänään 10km PK-lenkillä oli testissä uudet kompressiosäärystimet (kauniin turkoosit  sellaiset). On ollut viime aikoina pohkeen alaosassa lenkeillä jotain hetkittäin epämiellyttäviä kiristyksiä ja kolotuksia, eli päätin kokeilla auttaako puristus. Yhden lenkin perusteella vaikea sanoa, onko ongelma korjaantunut tällä, mutta tämän päivän lenkki kulki pohkeiden osalta hyvin. Oikea polvi yritti vähän kiukutella jossain puolivälissä, mutta meni sitten ohi. Se tuntuu vaivaavan juuri tuollaisina hetkittäisinä kipuina - en sitten tiedä tuleeko se kipu muuten vaan noin pieninä hetkinä, vai korjaanko juoksemistani tai askeltani jotenkin alitajuisesti kivun seurauksena, kun se tuntuu aina aika pian katoavan.. Pääasia kuitenkin on ettei vaivaa niin, että pitäisi lopettaa. Eikä myöskään kipu vaivaa lenkin jälkeen.

Muutenkin oli mukava (oho!?) juosta. Olin vähän normaalia aikaisemmin (eli heti neljän pintaan) valmiina lähtöön ja keli oli aivan uskomaton. Alkumatkasta oli ihan hellettä ja ehdin jo hetken manailla pitkähihaisen paidan valintaa. Onneksi hihat saa kuitenkin nostettua ja itseasiassa loppumatkasta viileni mukavasti. Ja koska kyseessä oli rauhallinen pitkä lenkki, ei missään vaiheessa tullut tuskaisan hiki. 

16 päivää aikaa treenata, ainakin 16 päivää saisi vielä nämä kelit jatkua, niin voi nauttia juoksemisesta :)
  

8.9.2013

PE-LA-SU

..taas pitäisi olla valmiina maanantaihin :). Pelottavaa vauhtia menee päivät, syksy on jo oikeasti pitkällä, mutta onneksi kelit on vielä kesäiset - eli ei paljon haittaa, mitä kalenterissa lukee.

Perjantaina juoksutreeninä MK-vedot. Ja kun tuli edellisellä kerralla hyväksi todettua Larun liikuntapuistonrata, niin sinne taas vei pyörä. Hetken harkitsin juoksevani sinne lämmittelyksi, mutta sitten muistin, kuinka hyvältä viime kerralla tuntui hypätä pyörän selkään vähän tiukemman juoksun päälle, päätin kuitenkin lähteä fillarilla liikkeelle.

Ja taas oli mummon hyvä juosta, aurinko paistoi ja rata oli tyhjä. Tällä kertaa tuli tehtyä vähän pidempiä vetoja MK-vauhdilla/sykkeellä, eli melkein koko ratakierros (350m). Ja sitten hetki kävelyä ja rauhallista juoksua yksi rundi ja taas kovaa. Tällä kertaa meni 4 kunnon vetoa ja viimeiseksi vielä 2 x 100m spurtit, joiden väliin ihan pieni pätkä kävelyä (käytännössä radan suorat pätkät juosten ja kaarteet kävellen).

Viikonlopun ohjelmassa myös kuntonyrkkeilyä lyöntitekniikan intensiivikurssin muodossa, eli lauantaina ja sunnuntaina 1,5 tuntia hanskat kädessä. Keskityttiin pääsääntöisesti siis peruslyöntien tekniikkaan. Oli erinomaisen mukavat ja tehokkaat sessiot. Ja toivottavasti lyönteihinkin jäi jotain opittua. 

Lauantain kurssilla pehmeä alusta meinasi käydä nilkalle kohtalokkaaksi heti alkutunnista, kun onnistuin pienesti muljauttamaan sen. Sen verran se otti itteensä, että vaikka tunti sujui ihan ongelmitta loppuun asti, iltapäivällä PK-lenkilla alkoi 15 minuutin jälkeen tuntua sen verran ikävältä, että päätin palata kävellen kotiin ja vaihtaa treenin juoksusta fillarilenkiksi. Ihan vaan antaaksi nilkalle hetken aikaa toipua muljauhduksesta. Oli erinomaisen mukavaa taas viilettää pitkin rantoja fillarilla - keli kohillaan ja silleen. On jäänyt iltalenkit fillarilla vähän vähiin, kun iso osa ajasta menee juosten..

Ja tänään siis toinen osa lyöntitekniikkaa; nyt on koukutkin hanskassa :) ja päivän päätteeksi taas tietenkin Cycling 75'. Tällä kertaa oli aika paljon 'voimaa', piti kuitenkin ottaa aika maltillisesti, kun polvi ei oikein tuntunut tykkäävän kovin vahvasta väännöstä.

5.9.2013

Mäkispurtteja

Työpäivä meni aika raskaasti kurssilla istuessa - pää ihan löysänä, mutta onneksi pääsi kotiin ihan ajoissa. Picnikin salaatti ja hetki töllön ääressä Modernin perheen kanssa (loistava tapa nollata pään työpäivän päätteeksi on katsoa päivällä tallentunut jakso kyseistä huippusarjaa :D, joka näkyy tosin nyt loppuvan, eli olen pulassa) ja sitten tämän illan PK lenkille. Vähän normaalia aikaisemmin liikkeellä, eli ehti vielä nauttia auringon lämmöstä. 

Kanssajuoksijoita oli tänäänkin hetkittäin melkein ruuhkaksi asti. Reitti tällä kertaa Soutustadikan suuntaan. Jalka nousi ihan mukavasti koko suunnitellun 6 kilometriä. Ja siihen päälle sitten vielä 5 kertaa pinkaisten Lapinlahden sairaalan mäki ylös (reilu 100m) ennen kotiin paluuta. On tässä selkeästi kesän aikana tapahtunut edistystä, koska mäkivedot meni paljon mukavammin kuin edellisellä kerralla ja askel tuntui vievän oikeasti vauhdilla eteenpäin.

Polvi yritti päivällä vähän kiukutella, mutta lenkillä ei enää vaivannut ollenkaan.

4.9.2013

Läpsis, läpsis..

Alakroppa alkaa vihdoin toipua perjantain LegSolution-treenistä.. Maanantaina onneksi ei ollut ohjelmassa juoksua, eli silloin ihan vaan lyhyesti kotona kuulaa ja sen päälle leppoisaa venyttelyä, silleen dynaamisesti ja lyhyesti.

Tiistaina tein taas VK'n ohjatulla CardioRun -tunnilla ja silloin alkulämmittelyn aikana tuntui pakaroissa vielä aika mukavasti.. Mutta ei onneksi niin, että olisi juoksua haitannut. Tuli taas tehtyä ihan reipas 45' rupeama, jossa kolme kymmenen minuutin työosuutta; vauhdin nostoa, mäkeä, spurtteja.. Sykkeet mainiosti vauhtikestävyysalueen ylälaidalla, parissa viimeisessä työosuudessa myös hyvät tovit maksimikestävyysalueella.

Tänään PK-lenkillä vajaat 8 kilometriä. Sykkeet näköjään vähän siellä PK'n yläpuolella, mutta juoksu kulki ihan mukavasti. Reitti kulki tänään baanaa pitkin Töölönlahden kierrokselle ja sieltä sitten Hietsun kautta kotiin. 

1.9.2013

Kohta taas hanskat käteen

Eilen taas tuli palautettua mieleen, mitä kaikkea EN kaipaa ravintoloissa riekkumisessa. Sen verran harvoin tulee nykyään käytyä iltakuppiloissa, että aina ehtii melkein unohtaa, miksi en sinne kaipaakaan. Eilen olin Circuksessa Elixian jäsenbileissä. Menin ihan vaan kuuntelemaan Haloo Helsingin keikkaa, mutta missään ennakkotiedoissa ei ollut mitään aikataulua - olisihan se tietenkin pitänyt ymmärtää, että ei sinne ennen puolta yötä olisi kannattanut mennä. Tosin hanajuomat olivat ysistä kymmeneen puoleen hintaan, mutta kun en niitä edes juo, eli ei edes siitä edusta ollut iloa. No tulihan siellä notkuttua ja katsottua muotishow ja Elixien syksyn uutuuksien esittelyä ja jotain muutakin sekalaista ohjelmaa ennen keikkaa. Meinäsin jo luovuttaa ennen yhtätoista, mutta päätin yrittää olla menevä aikuinen ja rohkeasti katsoa muutunko kurpitsaksi, jos olen hereillä ja liikenteessä yli puolen yön. En muuttunut :)

Ja Haloo Helsinkiä tietenkin kannatti odottaa; en ole aikaisemmin niitä livenä (enkä itse asiassa paljon muutenkaan..) kuullut, mutta aivan mahtavia esiintyjiä - energiaa riitti jaettavaksi vanhoille mummoillekin. 

Aamulla riitti unta aika hyvin. Alustavissa suunnitelmissa oli lähteä 1,5 tunnin pk-lenkille, mutta jalat (erittäin kokonaisvaltaisesti pakaroista lähtien..!) olivat sen verran kipeinä, että ajatuskin juoksemista sattui. Varasuunnitelmana siis leppoisa kävely Lauttasaareen ilmoittautumaan ensi viikonlopun kuntonyrkkeilyn intensiivialkeiskurssille. Eli siis ensi viikonloppuna siis lauantain ja sunnuntain aloituksena 1,5 tuntia hanskat kädessä :).

Pyöräily onneksi toimii kipeillakin lihaksilla, itseasiassa vetreyttää mukavasti - ainakin hetkellisesti. Ja koska on sunnuntai, alkuillasta mentiin taas kovaa 75 minuuttia paikoillaan. Näilläkin koivilla sai tehtyä taas loistavan treenin.

Ja nyt pitäisi ottaa illan iloksi kirja käteen ja syventyä IT palvelunhallinnan ihastuttavaan maailmaan...