Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit

6.2.2014

Ei tullut lepopäivää

En siis kuitenkaan malttanut pitää itseäni keskiviikkona pois treeneistä, ja jopa mahduin jonosta 75' cycling-tunnille. Mutta yllätin itseni ja maltoin pitää polkemiseni oikeasti maltillisena, eli mittarin kanssa mentiin PK-sykkeillä; hyvä, kiltti minä!

Ja torstaina taas joutui toteamaan, ettei edelleenkään tule gasellifiiliksiä juoksijan lihaskuntotunnilla. Eli paikallaanjuoksut on aikamoista tömistelyä, vaikka kuinka yritän pitää askelen kevyenä ja kosketuksen lattiaan nopeana. Ja tasajalkahypyt kuulostavat siltä, että mennään lattiasta läpi :).

Mutta kuitenkin jaksan uskoa, että kerta viikkoon kun jaksan kevään mittaan käydä tekemässä lihaskuntotreeniä tuohon malliin, saattaa juokseminen olla kevyempää tai ainakin vähän helpompaa sitten, kun ulkona taas tarkenee juosta. Ja kun saa oikeat lihakset hyvään peruskuntoon, lienee helpompi pitää paikat kunnossa ja polvet erityisesti.

Huominen päivä menee sitten cycling maratoniin valmistautuen, eli kunnon lounas ja ja kunnon välipala ja vielä banaania kyytiin treenievääksi. 3 tuntia on aika pitkä rupeama pyörän selässä, vaikka ottaisi rauhallisemminkin..

1.2.2014

Lihakset on

Keskiviikkona olin jonossa 75' cyclingiin suunnitelmana oikein rauhallinen koipia verryttävä treeni, mutta eihän sinne taaskaan mahtunut. Lievä takaisku olikin oikeastaan ihan hyvä, koska tällä kertaa olin muistanut ottaa mukaan muutkin kuin pyöräilykengät, eli sain tehtyä salin puolella ihan napakan lyhen treenin; soutua, kuulaa, soutua, kuulaa, etureisiä ojentajalaitteessa ja sitten vielä penkkipunnerrusta ja etunojapunnerruksia (tankoa vasten). Ja lihakset yläkropassa kiittää - kainaloita myöten.

Torstaina ennen juoksujumppaa PK-cycling, tällä kertaa oikeasti leppoisilla sykkeillä. Ja sen päälle oli vielä hyvin virtaa Runners Strength'iin. Näin neljännellä kerralla sykkeen alkaa vihdoin pysyä kohtuullisilla tasoilla, vaikka edelleenkin on mulle ihan kova treeni. Kuvassa eka kerta ja tämän viikon treeni, eli selvästi on muutosta (1. kerralla mittari tuli päälle vasta muutaman minuutin treenin jälkeen).

Perjantaina työviikon päätteeksi juoksutekniikkatreeni Esport Arenan juoksuradalla. Meillä on duunissa iso joukko oikeita juoksijoita, jotka treenaavat tosissaan. Mutta päätin mennä rohkeasti sekaan mummoilemaan, kun oli mahdollisuus saada tekniikkaopastusta. Periaatteessa niin kauan kun tehtiin tekniikkaharjoitteita, pysyin mukana helposti. Juoksun perusasiat on aika yksinkertaisia, ja samantyyppisiä treenejä kuin Runners Strength tunneillakin; vähän eri tavalla - eli paikallaan vs.  radalla edeten, juoksua polvia nostaen, kannat peppuun jne. Nyt myös käveltiin aitojen yli eteen ja taaksepäin. Saatiin myös hlökohtaista palautetta 50m juoksuspurtista; omalla kohdallani korjattavaa oli sijalkaterän asennon kanssa. 
Varsinainen tuska kohdallani alkoi sitten loppuleikeissä, eli juostiin 200m viesti kolmen juoksijan joukkueissa niin, että jokaiselle tuli 4 x 200m juostavaksi. HUH! Aika kovaa tuli juostua, vaikka jäinkin muille reilusti, omat tehot oli kyllä lähellä täysiä, sykkeet parhaimmillaan 97% maksimista. 200 metriähän on suhteellisen lyhyt matka, mutta ei se kyllä siltä tuntunut - viimeisten omien osuuksieni päätteeksi yritin kovasti houkutella seuraavaa juoksijaa tulemaan vastaan takaisinpäin,mutta ei se suostunut :). Mutta aika kovaa (siis mulle kovaa) jaksoin vetää kaikki 4 spurttiin, eli ihan hyvä fiilis jäi.
Matolla juoksemiseen verrattuna tuo radalla juokseminen on kyllä paljon mukavampaa.

Kotiin busseilta kävellessä tuntui aika vahvasti jo takareisissä - pitää yrittää mahtua huomenna jonnekin polkemaan ja palauttamaan koivet..

Tammikuu on mennyt erinomaisen reippaissa merkeissä - kuvassa kalenterinäkymää vuoden alusta, ja koko vuosi 2013, josta hyvin näkyy, kuinka joulukuu meni velttoillessa,mutta näköjään se velttoilu/lepo teki hyvää, koska nyt taas jaksaa ihan täysillä!



27.1.2014

Ja reipas alku uudelle viikolle

Yö meni jotenkin kieriskellessä, tuntui että pääsin kunnolla unten maille vasta hetkeä ennen kuin kello soi. No ehkä ensi yönä paremmat unet..

Huonosta yöstä tietenkin seurasi se, että tehot ei työmaalla olleet ehkä ihan huipussaan, mutta näköjään sitä saa jotakin aikaiseksi vähän heikommilakin tehoilla.

Illalla ohjelmassa Kuulasauna ja koska en jaksanut käydä välillä kotona, päätin käydä 'matkan varrella' salilla juoksemassa matolla. Reilu puoli tuntia meni ihan mukavasti 5 minuutin nipussa; kävelyä, hölkkää ja vähän nopeampaa hölkkää. Ja päälle sitten vähän koipien venyttelyä ja syväkyykkytestailua - jonkinverran on liikkuvuuden kanssa tekemistä koipienkin osalta, yläkropasta puhumattakaan..

En tiedä onko asialla suurestikaan merkitystä, mutta minusta on ihan huippuhauskaa katsella Garminin keräämiä tietoja juoksuistani, kun olen juossut FootPodin kanssa. Varsinkin kun juoksen polvien haasteista johtuen tarkoituksellisesti lyhyillä askelilla, askeltiheyskuvat näyttävät kivoilta - vauhtiinhan se askeltiheys ei mun kohdallani korreloi " Vihreän, sinisen ja violetin alueen arvot ovat tavallisia kokeneille ja nopeille juoksijoille. ", hitaasti mennään ainakin vielä toistaiseksi, mutta ehkä sekin muuttuu.. 


Tämän illan Kuulasaunassa ohjelmassa pari erilaista työntö- ja rinnallevetoyhdistelmää. Eka setti tehtiin 6' yhdellä kädenvaihdolla ja toinen setti 10' niin, että käsi vaihtui minuutin välein. Edelleenkin vasen on aika löysä, mutta kasikiloinen tuntuu kuitenkin nousevan aika mukavasti. Ehkä voin ottaa oman 10kg kuulan kehiin kohtapuoleen. 

23.1.2014

Maltoin pitää lepopäivänkin

Tiistain Watts Up polkemisen alkuun, siinä vaiheessa siis kun jo poljettiin kunnon tehoilla, jalat yritti kertoa päänupillle, että pitää ottaa rauhallisemmin - selkeästi maanantain juoksu tuntui reisissä. Hetken harkitsin tehon säätöä alemmas, mutta sitten sain pään kuriin ja kuinka ollakaan, hyvin jaksoi koivetkin sen vajaan 20 minuuttia polkea kovaa. Tai hyvin ja hyvin, mutta jaksoi. Tällä kertaa tehot oli vähän edellistä kertaa kovemmat ja rpm keikkui siinä vähän päälle 90. Tähän astiset 3 kertaa siis on haettu hlökohtaisia kynnystehoja ja ensi kerralla lienee tarkoitus sitten tehdä treeni sen tehon ympärille - mielenkiintoista siis tulossa.

Eilen oli suunnitelmissa käydä salilla kuulia nostamassa, mutta jäinkin sitten nojatuoliin antaen kropalle lepopäivän treeneistä. 

Ja tänään sitten taas juoksujumppaa. Ja kun oli aikaa, enkä jaksanut käydä himassa välillä, kävin polkemassa lämppäriksi 55' cyclingin silleen maltillisilla sykkeillä. Mittari tosin on alkanut elää ihan omaa elämäänsä, eli alkutreenistä ja vähän lopustakin näytti päälle 100% maksimista sykkeitä. Runners Strength oli taas erinomainen - tai siis tuntihan näyttää olevan aina kutakuinkin sama, mikä on hyvä asia. Näin kolmannella kerralla tuntuu alkavan jo (hetkittäin) sujumaan, eli olen aika vakuuttunut, että jos jaksan käydä joka viikko sinne maaliskuulle asti, saattaa tulla tuloksiakin.

Juoksusuunnitelmani etenee muutenkin hyvällä mallilla, duunin juoksukerho järjestää ensi viikolla juoksutekniikkatreenin, jonne tietty heti ilmoittauduin. Eli lihakset kuntoon, tekniikka kuntoon, ..sitten pitäisi varmaan enää juosta.

20.1.2014

No HUH!

Tuli sitten aloitettua tämäkin treeniviikko ihan napakasti, tällä kertaa juoksumatolla, kun Kuulasaunassa on väliviikko. Eli Itiksessä 55 minuutin ohjattu juoksutunti. Olisi ehkä ollut fiksumpaa aloittaa vähän lyhyemmällä treenillä juokseminen, mutta menihän se näinkin.

Alkuun tuntui ihan mukavalta; 10 minuutin lämmittely ja sitten rauhallista hölkkää 5 minuuttia ja siihen päälle 5 minuuttia vähän tiukempaan vauhtiin. Ja sitten sama uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.. Ja tiukat 5-minuuttiset aina vähän tiukemmin mäkiä juosten. Sen verran vähän on tullut syksyn ja talven aikana juostua - ei siis juuri ollenkaan - että jouduin mamoilemaan niiden mäkijyrkkyyksien kanssa, jyrkätkin kohdat oli mulla ihan vaan loivia mäkiä. Mutta yllättävän hyvin jaksoin olla kutakuinkin juoksuliikkeessä koko ajan. Elinikä edes ihan raatona tunnin jälkeen.

Ja nyt sitten pitää yrittää varmistaa, että koivista löytyy voimaa huomiseen Watts Up fillarointiinkin... Odotettavissa taas ainakin yksi 20 minuutin isoa voimaa/ tehoa vaativa rupeama.

12.1.2014

Täysillä saleilla hyvillä tehoilla

Ja taas siis ollaan Tammikuun normaalitilanteessa, eli energiaa menee tolkuttomasti siihen, että yrittää pitää hermon kurissa ja mielen rauhallisena turvoksissa olevilla saleilla. Vähän on vaikeaa hetkittäin, mutta eiköhän tämä tästä.

Itsekin olen siis siellä ollut mukana ruuhkaa lisäämässä - tuntuu oikein hyvältä tämä oikea reippaus Joulukuun velttoilujen jälkeen. Näkymä kuluneeseen viikkoon:






Tällä hetkellä on viikkosuunnitelmassa aika hyvin siroteltu 'pakollisia', mukavasti erilaisia treenejä; maanantaisin Kuulasaunan treenit, tiistaisin Itiksen Satsissa Watts-Up watticyclingtunti, torstaisin Runners Stength tunti ja edelleen vakiona sunnuntain pakollinen 75' Cycling. Ja sinne väliin sitten erilaisilla toteutuksella vähän lisää cyclingia, vähän juoksua matolla ja ainakin yksi salitreeni peruslihaskuntoliikkeillä.

Lähtö on ollut erinomainen ja virtaa tuntuu riittävän.

Wattipyöräily on erinomaisen mielenkiintoinen lisä paikallaanpolkemistreeneihin - ihan erilailla suhtautuu tehon seuraamiseen, kun mittari näyttää tehosta absoluuttisen totuuden. Se pyörän mittari on myös erinomainen näyttäessään poljinnopeuden. Ensimmäisellä tunnilla haettiin omaa kynnystehoa - tiukalla teholla 20 minuuttia; otti muuten koville. Sykkeet kyseisen ajan päälle 90% maksimista.. 

Runners strenght taas on sitten tehokas juoksijan lihaskuntotunti - kun nyt ajatuksenani olisi ensi keväällä aloittaa juoksemaan ainakin jonkun verran viime kesää enemmän... Pohjat kuntoon talvella ja kannustaa ehkä käymään matollakin läpsyttelemässä ainakin kerran viikossa; ohjatuilla aina jos sattuu mahtumaan. Eka tunti tällä viikolla oli vakuuttava - sykkeen tapissa ison osan tunnista ja koko kropan lihakset kipeinä toisena päivänä treenin jälkeen. Huomaa kyllä, että vaikka viime vuonna tuli treenattua ihan paljon, treenit oli aika pitkälti omalla mukavuusalueelle - esim millään tiukemmillla jumppatunneilla en juurikaan käynyt. 

Lauantaina sain tehtyä erittäin hyvän yläkropan salitreenin, kun en mahtunut jonosta cycling-tunnille. Ihan perusliikkeet osittain supersarjoina: penkki&punnerrus tankoa vasten, Hauiskääntö&ojentajat käsipainoilla, ylätalja&alatalja ja vielä vähän pystypunneruksia käsipainoilla. Alakropan jätin rauhaan, kun oli koivet ja keskivartalo vielä torstain treenistä sen verran tönkköinä :). Siihen päälle sitten 25' juoksumatolla ja 40' omaa polkemista suht malttisykkeillä. Ja sitten höyrysauna ja salaattilounas.

Ja katsotaan siis, miten jatkuu ensi viikolla.

2.1.2014

Ja sitten onkin jo 2014

No niin...

Aika vahvasti on alkaneen vuoden suunnitelmat vielä auki tarkempien tavoitteiden suhteen, mutta jotain suuntaa on jo ehkä nähtävissä. Jos nyt alkuun hankkiutuisi eroon loppuvuoden velttoiluista. Tutuilla saleilla on myös kaikenlaisia uutuustunteja, jotka voisi hyvinkin istua mun (mahdollisiin) tavoitteisiin. Eli jos vaikka yrittäisin käydä kokeilemassa KAIKKIA mielenkiintoisia uusia tunteja...? Tosin menee varmaankin taas se pari kuukautta, että kaikki kinkunsulattelijat sulattavat itsensä takaisin sohvilleen ruuhkauttamasta tunteja :).

Loppuvuoden viimeisinä päivinä liityin Kuulasaunan jäseneksi (5€ alennus jäsenmaksussa kun liittyi vuoden 2013 puolella) ja maksoin myös ensi kevään harjoittelukausimaksun. Eli siis ainakin vielä tässä vaiheessa on tarkoitus ensi(kin) vuonna nostaa kuulaa.

Sain myös jonkun hulluuskohtauksen ja ilmoittauduin ensi syksyn Pääkaupunkijuoksuun puolikkaalle. Juu kyllä - olen useastikin sanonut, että kymppi on mulle ja mun polville ihan riittävä matka, mutta mikä lie toi päähän ajatuksen tavoitella vähän enemmän.. Viime kesänä polvet kesti mainiosti kymppiin treenaamisen, eli jos tässä saan talven aikana pidettyä peruskuosia yllä edes yksittäisillä mattojuoksuilla, ei liene kohtuuton tavoite se puolikaskaan. Ja sattui vielä sopivasti löytymään myös alesta vähän nykyisiä kenkiä paremmin vettä pitävät melkein paljasjalkakengät, voi jopa käydä ulkona lenkillä - mutta edelleenkin vain ei-lumettomaan aikaan! Eli kattellaan kuin lähtee kulkemaan - ja jos oikein huonosti menee, vartti- ja puolimaratonin hinnat on samat, eli tarvittaessa matkan vaihto onnistunee toimistokuljen hinnalla...
 
Ja on nyt sitten tullut juostuakin talvella ulkona. Eli vuosi alkoi uusien kenkien testijuoksulla - hyvin toimi ja puoli tuntia meni mukavan kevyesti. Päälle valikoituneet vaatteetkin oli aika sopivat - alkumatkasta varsinkin hetkittäin selkää kylmäsi tuulen käydessä sopivasti, eli pitäisi kaivaa vähän tuulenpitävämpi takki, jos aikoisin juosta ulkona näillä keleillä. Mutta kuten sanottu, onneksi on mattoja ja ohjattuja tunteja sisällä - edelleenkään en pidä ulkojuoksua talvilajina..

24.9.2013

Viimeisiä viedään

Eli sunnuntaina olisi sitten tämän kesän ja alkusyksyn ahkeran lenkkeilyn huipennus, siis Pääkaupunkijuoksun varttimaraton - joka siis edelleenkin on huomattavasti pidempi kuin 10km ;)
Hyvä näin, kun tuo syksykin tuntuu nyt oikeasti tulleen, eli juoksukelit ei enää ihan mun makuun. Toivottavasti sunnuntain tämän hetken sääennuste pitää paikkansa ainakin siltä osin, ettei sataisi.

Viime viikonloppuun mahtui perjantain PK-lenkki, lyhyehkösti aamulenkki vapaapäivän aloitukseksi. Vapaapäivä menikin sitten itseä puunailessa, ensin kulmat kohilleen ja iltapäivällä tukka taas kuosiin. Ja illalla tuli pikkuneiti yökylään, eli meidän tuttuun tapaan leppoisa ilta elokuvan ja juuston ja viinirypäleiden parissa :).

Lauantaina käytiin tutustumassa Nuuksion luontoon ja luontotalo Haltiaan. Voisi käydä useamminkin, bussilla pääsee ihan merkattujen reittien alkuun, mutta aika harvakseen tulee lähdettyä, vaikka siellä käppäily oli niin mukavaa. Ja pikku neitikin nautti käpyreitin seuraamisesta ja kallioilla kiipeilystä. Hienoja maisemia!



Sunnuntaina pidempi aamulenkki rauhallisesti Larun ympäri. Kun alun kärvistelystä pääsi yli (tällä kertaa yritin uskotella itselleni, että tummat pilvet olivat juuri alkamassa satamaan.. mutta ei vaan tulleet), juoksu oli mukavaa ja koko reilu kympin lenkki sujui mainiosti ja kevyellä askeleella.

Ja illalla taas 75' cycling. Takareisi yritti vähän jumittaa, mutta ei haitannut tahtia. Tällä kertaa ohjelmassa oli 3 minuutin tiukkoja vetoja - tasaisen kovia sellaisia. Kolme minuuttia osaa olla pitkä aikaa, kun täysillä vetää.

Tänään ehdin myös kuntonyrkkeilytunnille. Lyöminen jotenkin jo tuntuu (hetkittäin..) sujuvan, mutta kun pitää edetä ja lyödä nopeaan tahtiin joka askeleella, tulee vaikeusasteita. Tässä vaiheessa, kun homma ei vielä ole selkäytimessä, pitää koko ajan olla ajatus mukana. Ja kun kroppa väsyy, on sillä vaikutusta päänkin toimintaan ja muutenkin heikohkoon koordinaatioon.. Mutta oli hyvä ja tiukka treeni - voipi taas huomenna kolottaa. 

Loppuviikko menee sitten leppoisammin sunnuntain juoksuun 'valmistautuen' :D. Huomenna yksi VK-lenkki, sitten teatteria ja ehkä pari pientä verryttelylenkkiä ja sitten sunnuntaina intopinkeänä Keskuspuiston poluille katsomaan, kuinka kulkee!

18.9.2013

Syksy taisi tulla?

Eilen oli vielä aivan täydellinen keli mukavalle iltalenkille, tosin takki piti kyllä vetää päälle. Koko päivä meni workshopissa, eli illalla, kun vihdoin pääsin kotiin ihan aidosti sellainen tunne, että piti päästä ulos ja juoksemaan. (Outoa minulle edelleenkin..) 

Ilmeisesti koko päivän paikoillaan jumitus ja vähän suunnittelematon kolmen päivän tauko juoksemisesta oli täydellinen yhdistelmä, sillä juoksu kulki mukavasti. Vuorossa PK-lenkki, eikä ollut edes vaikea pitää sykkeitä oikealla alueella ja askel nousi mukavasti. Reilu tunti kulki loistavasti.

Tänään koko päivän jatkunut melkein taukoamaton sade yritti vähän masentaa, mutta onneksi oli VK-lenkin vuoro ja salilla tarjolla Cardio Run sopivaan aikaan, niin ei tarvinnut miettiä sateeseen juoksemaan lähtemistä. Vieläkään ei juoksu ole niin ihanaa, että sateeseen lähtisin. 

Ja noissa ohjatuissa tunneissa on se hyvä puoli, että tulee tehtyä tosissaan loppuun asti, kun joku on miettinyt ja kertoo mitä ja miten mennään. Omilla lenkeillä joutuu enemmän tappelemaan itsensä kanssa siitä, vetääkö kovaa suunnitellusti loppuun asti. 




12.9.2013

Juoksukelit jatkukoon!

Eilen viimeksi lenkillä jouduin toteamaan, että on tuossa juoksemisessa puolensa (..siis vaikka en edelleenkään ole siihen rakastunut; korkeintaan hetkittäin vähän ihastunut ;). Lenkin loppupuolella, auringon alkaessa laskea ollessani Hietsun rannan kohdalla tiukahkon reilun 8 kilsan rupeamassa, oli pakko tunnustaa, että oli nautinnollista ihastella vaaleanpunaisen ja oranssin sävyissä tyynen meren pintaan heijastuvaa taivasta. Ja samanlaisia huikeita maisemia on tänä kesänä ja alkusyksystä saanut ihastella useina iltoina. 

Tämän viikon lenkkien ajoitus siirtyi päivällä eteenpäin - normaalisisti tiukan viikon aloitus on viikon ainoan lepopäivän jälkeen jo tiistaina. Tällä viikolla kuntonyrkkeilytunnilla meni kuitenkin sen verran myöhään, että päätin siirtää tiistain lenkin keskiviikolle (ja sitten tehdä sunnuntaina leppoisan pitkän lenkin JA kovemman cyclingin :) - koko päivä aikaa, niin hyvin ehtii ja jaksaa).

Tiistain kuntonyrkkeily oli oikein hyvä ja napakka. Viikonlopun tehotekniikkakurssi oli hyvä aloitus, mutta taitaa mennä tovi, että kaikki palikat saa nippuun - aina kun ohjaaja kävi muistuttamassa, että liike lähtee lantiosta eikä nyrkistä, asian muisti ja huomasi, että toimii oikeasti, mutta siinä vaiheessa kun hiki alkaa lentää ja voimat loppuu, huomaa että toistoja tarvittaneen aika paljon enemmän ennenkuin menee oikea liike ja tekniikka selkäytimeen. Mutta lisää treeniä peliin, eiköhän se siitä.

Eilen reilun 8km VK-lenkillä kuviona 1km kovempaa ja 1km palauttelua. Vauhti ei edelleenkään huimaa noilla 'kovilla' kilsoilla, mutta tuntuu, että pikkuhiljaa alkaa löytymään askeleeseen oikeaa meininkiä niin, että jaksaa juosta tasaiseen tahtiin pidempääkin. Palauttelutkin meni hölkytellen, ei siis tarvitse enää kävellä, jotta syke kääntyisi laskuun.

Tänään 10km PK-lenkillä oli testissä uudet kompressiosäärystimet (kauniin turkoosit  sellaiset). On ollut viime aikoina pohkeen alaosassa lenkeillä jotain hetkittäin epämiellyttäviä kiristyksiä ja kolotuksia, eli päätin kokeilla auttaako puristus. Yhden lenkin perusteella vaikea sanoa, onko ongelma korjaantunut tällä, mutta tämän päivän lenkki kulki pohkeiden osalta hyvin. Oikea polvi yritti vähän kiukutella jossain puolivälissä, mutta meni sitten ohi. Se tuntuu vaivaavan juuri tuollaisina hetkittäisinä kipuina - en sitten tiedä tuleeko se kipu muuten vaan noin pieninä hetkinä, vai korjaanko juoksemistani tai askeltani jotenkin alitajuisesti kivun seurauksena, kun se tuntuu aina aika pian katoavan.. Pääasia kuitenkin on ettei vaivaa niin, että pitäisi lopettaa. Eikä myöskään kipu vaivaa lenkin jälkeen.

Muutenkin oli mukava (oho!?) juosta. Olin vähän normaalia aikaisemmin (eli heti neljän pintaan) valmiina lähtöön ja keli oli aivan uskomaton. Alkumatkasta oli ihan hellettä ja ehdin jo hetken manailla pitkähihaisen paidan valintaa. Onneksi hihat saa kuitenkin nostettua ja itseasiassa loppumatkasta viileni mukavasti. Ja koska kyseessä oli rauhallinen pitkä lenkki, ei missään vaiheessa tullut tuskaisan hiki. 

16 päivää aikaa treenata, ainakin 16 päivää saisi vielä nämä kelit jatkua, niin voi nauttia juoksemisesta :)
  

8.9.2013

PE-LA-SU

..taas pitäisi olla valmiina maanantaihin :). Pelottavaa vauhtia menee päivät, syksy on jo oikeasti pitkällä, mutta onneksi kelit on vielä kesäiset - eli ei paljon haittaa, mitä kalenterissa lukee.

Perjantaina juoksutreeninä MK-vedot. Ja kun tuli edellisellä kerralla hyväksi todettua Larun liikuntapuistonrata, niin sinne taas vei pyörä. Hetken harkitsin juoksevani sinne lämmittelyksi, mutta sitten muistin, kuinka hyvältä viime kerralla tuntui hypätä pyörän selkään vähän tiukemman juoksun päälle, päätin kuitenkin lähteä fillarilla liikkeelle.

Ja taas oli mummon hyvä juosta, aurinko paistoi ja rata oli tyhjä. Tällä kertaa tuli tehtyä vähän pidempiä vetoja MK-vauhdilla/sykkeellä, eli melkein koko ratakierros (350m). Ja sitten hetki kävelyä ja rauhallista juoksua yksi rundi ja taas kovaa. Tällä kertaa meni 4 kunnon vetoa ja viimeiseksi vielä 2 x 100m spurtit, joiden väliin ihan pieni pätkä kävelyä (käytännössä radan suorat pätkät juosten ja kaarteet kävellen).

Viikonlopun ohjelmassa myös kuntonyrkkeilyä lyöntitekniikan intensiivikurssin muodossa, eli lauantaina ja sunnuntaina 1,5 tuntia hanskat kädessä. Keskityttiin pääsääntöisesti siis peruslyöntien tekniikkaan. Oli erinomaisen mukavat ja tehokkaat sessiot. Ja toivottavasti lyönteihinkin jäi jotain opittua. 

Lauantain kurssilla pehmeä alusta meinasi käydä nilkalle kohtalokkaaksi heti alkutunnista, kun onnistuin pienesti muljauttamaan sen. Sen verran se otti itteensä, että vaikka tunti sujui ihan ongelmitta loppuun asti, iltapäivällä PK-lenkilla alkoi 15 minuutin jälkeen tuntua sen verran ikävältä, että päätin palata kävellen kotiin ja vaihtaa treenin juoksusta fillarilenkiksi. Ihan vaan antaaksi nilkalle hetken aikaa toipua muljauhduksesta. Oli erinomaisen mukavaa taas viilettää pitkin rantoja fillarilla - keli kohillaan ja silleen. On jäänyt iltalenkit fillarilla vähän vähiin, kun iso osa ajasta menee juosten..

Ja tänään siis toinen osa lyöntitekniikkaa; nyt on koukutkin hanskassa :) ja päivän päätteeksi taas tietenkin Cycling 75'. Tällä kertaa oli aika paljon 'voimaa', piti kuitenkin ottaa aika maltillisesti, kun polvi ei oikein tuntunut tykkäävän kovin vahvasta väännöstä.

5.9.2013

Mäkispurtteja

Työpäivä meni aika raskaasti kurssilla istuessa - pää ihan löysänä, mutta onneksi pääsi kotiin ihan ajoissa. Picnikin salaatti ja hetki töllön ääressä Modernin perheen kanssa (loistava tapa nollata pään työpäivän päätteeksi on katsoa päivällä tallentunut jakso kyseistä huippusarjaa :D, joka näkyy tosin nyt loppuvan, eli olen pulassa) ja sitten tämän illan PK lenkille. Vähän normaalia aikaisemmin liikkeellä, eli ehti vielä nauttia auringon lämmöstä. 

Kanssajuoksijoita oli tänäänkin hetkittäin melkein ruuhkaksi asti. Reitti tällä kertaa Soutustadikan suuntaan. Jalka nousi ihan mukavasti koko suunnitellun 6 kilometriä. Ja siihen päälle sitten vielä 5 kertaa pinkaisten Lapinlahden sairaalan mäki ylös (reilu 100m) ennen kotiin paluuta. On tässä selkeästi kesän aikana tapahtunut edistystä, koska mäkivedot meni paljon mukavammin kuin edellisellä kerralla ja askel tuntui vievän oikeasti vauhdilla eteenpäin.

Polvi yritti päivällä vähän kiukutella, mutta lenkillä ei enää vaivannut ollenkaan.

4.9.2013

Läpsis, läpsis..

Alakroppa alkaa vihdoin toipua perjantain LegSolution-treenistä.. Maanantaina onneksi ei ollut ohjelmassa juoksua, eli silloin ihan vaan lyhyesti kotona kuulaa ja sen päälle leppoisaa venyttelyä, silleen dynaamisesti ja lyhyesti.

Tiistaina tein taas VK'n ohjatulla CardioRun -tunnilla ja silloin alkulämmittelyn aikana tuntui pakaroissa vielä aika mukavasti.. Mutta ei onneksi niin, että olisi juoksua haitannut. Tuli taas tehtyä ihan reipas 45' rupeama, jossa kolme kymmenen minuutin työosuutta; vauhdin nostoa, mäkeä, spurtteja.. Sykkeet mainiosti vauhtikestävyysalueen ylälaidalla, parissa viimeisessä työosuudessa myös hyvät tovit maksimikestävyysalueella.

Tänään PK-lenkillä vajaat 8 kilometriä. Sykkeet näköjään vähän siellä PK'n yläpuolella, mutta juoksu kulki ihan mukavasti. Reitti kulki tänään baanaa pitkin Töölönlahden kierrokselle ja sieltä sitten Hietsun kautta kotiin. 

1.9.2013

Kohta taas hanskat käteen

Eilen taas tuli palautettua mieleen, mitä kaikkea EN kaipaa ravintoloissa riekkumisessa. Sen verran harvoin tulee nykyään käytyä iltakuppiloissa, että aina ehtii melkein unohtaa, miksi en sinne kaipaakaan. Eilen olin Circuksessa Elixian jäsenbileissä. Menin ihan vaan kuuntelemaan Haloo Helsingin keikkaa, mutta missään ennakkotiedoissa ei ollut mitään aikataulua - olisihan se tietenkin pitänyt ymmärtää, että ei sinne ennen puolta yötä olisi kannattanut mennä. Tosin hanajuomat olivat ysistä kymmeneen puoleen hintaan, mutta kun en niitä edes juo, eli ei edes siitä edusta ollut iloa. No tulihan siellä notkuttua ja katsottua muotishow ja Elixien syksyn uutuuksien esittelyä ja jotain muutakin sekalaista ohjelmaa ennen keikkaa. Meinäsin jo luovuttaa ennen yhtätoista, mutta päätin yrittää olla menevä aikuinen ja rohkeasti katsoa muutunko kurpitsaksi, jos olen hereillä ja liikenteessä yli puolen yön. En muuttunut :)

Ja Haloo Helsinkiä tietenkin kannatti odottaa; en ole aikaisemmin niitä livenä (enkä itse asiassa paljon muutenkaan..) kuullut, mutta aivan mahtavia esiintyjiä - energiaa riitti jaettavaksi vanhoille mummoillekin. 

Aamulla riitti unta aika hyvin. Alustavissa suunnitelmissa oli lähteä 1,5 tunnin pk-lenkille, mutta jalat (erittäin kokonaisvaltaisesti pakaroista lähtien..!) olivat sen verran kipeinä, että ajatuskin juoksemista sattui. Varasuunnitelmana siis leppoisa kävely Lauttasaareen ilmoittautumaan ensi viikonlopun kuntonyrkkeilyn intensiivialkeiskurssille. Eli siis ensi viikonloppuna siis lauantain ja sunnuntain aloituksena 1,5 tuntia hanskat kädessä :).

Pyöräily onneksi toimii kipeillakin lihaksilla, itseasiassa vetreyttää mukavasti - ainakin hetkellisesti. Ja koska on sunnuntai, alkuillasta mentiin taas kovaa 75 minuuttia paikoillaan. Näilläkin koivilla sai tehtyä taas loistavan treenin.

Ja nyt pitäisi ottaa illan iloksi kirja käteen ja syventyä IT palvelunhallinnan ihastuttavaan maailmaan...  

29.8.2013

Sekalaisesti kulkee


Juoksemisten suhteen (ja muutenkin treenien..) leppoisampi viikko meneillään; vain 4 lenkkiä, eikä ollenkaan MK-lenkkiä :D. 

Maanantaina pienesti testailua uudella kotikuulalla :) (10kg), mutta periaatteessa lepopäivä treeneistä.

Tiistaina pähkäilin tovin, vetääkö VK-juoksu ulkona auringonpaisteessa iteksiään vai mennäkö sisään ohjatulle tunnille - vaikka vähän ahisti ajatus syksyn lähemisestä ja mahdollisesti 'viimeisistä' mahdollisuuksia nauttia ulkona juoksemisesta, päädyin matolle. Se on mulle helppo tapa varmistaa, että tulee tehtyä kunnon VK-treeni :). Ja toimi taas. Ehkä vähän suunniteltua tiukemminkin.. (ks. viereinen kuva ja sykkeet)

Keskiviikkona reilun kuuden kilometrin PK-lenkki, edelleenkin juoksin niin, että tuntui mukavan leppoisalta, en mittaria tuijotellen. Keikkui ehkä vähän liikaa VK'n puolella, mutta en jaksa ottaa paineita, kun juokseminen tuntuu mukavalta. Ja oli vielä kotona virtaa nostaa kuula liikkeelle ja sen päälle sitten vielä 'joogavenyttelyä' alakropalle.

Tänään piti tehdä 6km PK'n päälle muutama veto mäkeen, mutta 4 kilsan kohdalla tipahti energiat jaloista ihan kokonaan! En muista koska viimeksi olisi tullut moinen tilanne.. Loppumatka meni sitten aika leppoisasti vuorotellen kävelyä ja hölkkää, mutten edes viitsinyt yrittää niitä mäkivetoja loppuun. Opetus: syömisellä ja juomisella on väliä! Toki söin töistä tullessa - vähän normaalia aikaisemmin ehkä, mutta siinä vaiheessa kun vedin lenkkikamat päälle olin unohtanut kokonaan mun normi liikkeellelähtöä ennakoivan huikan; suklaakookosvettä tai jotain muuta tulee normaalisti otettua. No kattellaan sitten taas lauantaina paremmin voimin läpsyttelyä.

Outoja havaintoja juoksemisesta: eilen lenkille lähtö oli vähän takkuista - takapuoli yritti jumittua nojatuoliin ja silleen ja huomasin ajattelevani ihan oikeasti (!!), että nyt ulos, sehän on vaan 6 kilsan PK-lenkki :D. Moiset ajatukset olivat alkukesän lenkkien alla aivan mahdottomia. Että kai se on uskottava, jotain kun tekee tarpeeksi, se alkaa sujumaan ja kun joku sujuu, sitä tekee (melkein) mielellään.

25.8.2013

Vähän tiukempi lopetus viikolle

Perjantaina olin rakentamassa Helsinki City triathlonin vaihtopaikka kakkosta - tänä vuonna(kin) oli alustavissa suunnitelmissa osallistua kisaan, mutta tuli varattua teatteri samalle päivällä, niin piti jättää väliin.. Eikä tuolla altaassakaan ole tullut kesän aikana kovin usein käytyä, eli ehkä ihan hyvä näin. Rakentaminen oli kyllä aika paljon ihan odottelua; ensin odotettiin, että koripalloilijat luovuttivat osan kentästä laatikoiden levittelyä varten ja muuta sekalaista.. Loppujen lopuksi lähdin kotiin jo aika ajoissa, kun paikka oli kutakuinkin valmiina - vain laatikkoihin tulevat tarrat puuttuivat.. 

Lauantain ohjelmassa oli siis kesäteatteria Suomenlinnassa ja sääkin suosi, ei tarvinnut edes fleecea kivimuurien sisäpuolellakaan ja ulkona aurinko paistoi ihan täysillä ja lämmitti. Robin Hoodin sydän on kyllä ehdottomasti hyvä tapa viettää iltapäivä.

Ja sen verran tuli näytelmästä energiaa, että lähdin vielä illalla pitkälle PK-lenkille. Päätin pitää saman linjan kuin viikon aiemmissakin PK treeneissä, eli en tuijotellut sykkeitä, vaan läpsyttelin menemään mukavalta tuntuvaan tahtiin ja kävelin kaikki isommat mäet. Ja tuntuu toimivan edelleenkin, syke pomppi hetkittäin vähän korkeammakin, mutta koko lenkin keskisyke kuitenkin 72% maksimista (PK alueen raja 73%).

Tällä kertaa lenkin rattona oli Chrissie Wellingtonin A life without limits. On aina yhtä inspiroivaa lukea muiden sankarillisista saavutuksista urheilun saralla, kun itse läpsyttelee omia vaatimattomia lenkkejään. Ja ainoa tapa saada pidettyä itsensä liikkellä tarpeeksi pitkään.. Pitkät PK-lenkit on t y l s i ä... Mutta eilen kulki muutenkin ihan kivasti, ei tullut missään kohti isompaa tarvetta taistella itsensä kanssa takaisin kääntymisestä.

Tänään aamupäivällä sitten tämän viikon MK-lenkki. Päätin polkea Larun liikuntapuiston kentälle juoksemaan radalla ne spurtit. Oli ihan hyvä valinta, fillaroidessa saa lämmiteltyä mukavalla tavalla ja radalla on hyvä juosta (mummo)kovaa. Piti juosta viisi 300 metrin vetoa, mutta otti sen verran koville, että jäivät reiluun 250 metriin. Sykkeet kyllä sai aika korkealle noillakin pyrähdyksillä!  Ja oli aivan uskomattoman mukavaa hypätä fillarin selkään ja polkea kotiin - jalat tykkää niin paljon enemmän polkemisesta kuin juoksusta. Tuntui melkein kuin olisi saanut nostettua jalat ylös rentoutumaan, eli polkeminen toimii siis loistavasti juoksun jäähdyttelyn päälle jalkojen verryttelemiseen ja vetreyttämiseen.

Ja sitten taas vakio 75' cycling viikonlopun päätteeksi. Oli taas vauhtia ja tiukka treeni, mutta hyvin jaksoi huolimatta juoksemisen suhteen kutakuinkin tiukasta viikosta. Ehkä kunto ja jalkojen kestävyyskin on kesän aikana juostujen kilometrien myötä parantunut entisestään, kun ei edes nopeissa putkelta-ajamispätkissä alkaneet reidet (kovin pahasti..) tutista. Tai ehkä pää on vaan niin iloinen kun pääsee tekemään muutakin kuin juoksemista, että pyörän päällä mikään ei tunnut pahalta :D. Ennen jäähdyttelyä treenin keskisyke oli 87% maksimista, yli 50 minuuttia VK2'lla (eli siis vauhtikestävyysalueeni yläalueella..).

Taas on hyvä suunnata kohti työviikkoa!


22.8.2013

PK-lenkkejä

Eilen ohjelmassa 10km PK-lenkki (toteutunut 9,51km). Päätin tällä kertaa edetä tuijottamatta mittaria ja juosta ihan vaan kevyen tuntuman mukaan. Tosin niin tottunut olen mittarin mukaan juoksemaan, että väksisinkin tuli välillä vilkuiltua, mutta en antanut sen haitata. Lopputuloksena oli vähän mittari-PK-lenkkiä kovemmat sykkeet, mutta keskisyke kuitenkin 73% maksimista, eli just PK-alueen ylärajalla. Vauhti ei ollut kovin kummoinen, mutta kulki ihan kiitettävästi kuitenkin. 

Testissä oli taas uusi reitti, tällä kertaa normaalisti rantoja pitkin Rajasaaren kohdalle, siitä Kisahallin kautta kierros Töölönlahden ympäri ja sitten takaisin Hietsun rannan kautta. Jalat - ei siis polvet - valitteli jossain vaiheessa lenkin pituutta, lähinnä jotain tuntemuksia nilkoissa.. 

Tänään sitten melkein sama setti, PK 8km ja siiheb 6-8 x 60-100m spurtit päälle. Ja toteutunut sitten 8,1km pitkin normirantareittiä + 6x ~60m spurtteja radalla ja sieltä sitten läpsytellen kotiin puolisen kilsaa.

PK-osion juoksin samalla moodilla kuin eilen, eli en antanut haitata, vaikka syke välillä olikin yli PK'n, kunhan askel tuntui kevyeltä. Toimi tänäänkin ihan kelvollisesti, keskisyke 70% max'sta.

Muistin spurttipaikkaa suunnitellessani (syrjäinen, rauhallinen, tasainen tienpätkä oli hakusessa..), että täällä nurkilla on jalkapallokenttä ja tarkoitus oli mennä juoksemaan sen laitoja pitkin. Ilkoseni sinne päästessäni huomasin, että siellähän oli vallan juoksuradat. Hauska juosta 'pehmeällä' ja sileällä suoralla radalla, ja tarpeeksi lyhyt pätkä - ei tarvitse juosta 'täysillä' niin pitkään, että kokonaan pakahtuisi :). Valitettavasti se rata ei mene kentän ympäri, eli toimii vain lyhyissä spurteissa, mutta hyvä niin. Enkä antanut edes kentällisen futiksen pelaajia häiritä pinkomistani, ei tainnut ihan näyttää Hanna-Maari Latvalan menolta, mutta kova oli vauhti minulle kuitenkin - sen pienen hetken, eli kutakuinkin 60 metriä.

20.8.2013

Juokseminen voi olla kivaa - mitäh!?

Töiden jälkeen kaupungilla täydentämässä juoksuvaatevarastoja syksymoodiin, eli pari pari pitkähihaista treenipaitaa ja pitkät trikoot kyytiin stadiumista. Lihaskunto-osuuskin tuli hoidettua ennen illan lenkkiä, kun sisko houkutteli ostamaan värikkään raidallisen maton stockan alen loppurääppeistä. Olen etsinyt mattoa jo jonkin aikaa ja vakuutuin siskon argumentista "lapset masentuu, jos ostat jonkun tylsän värisen maton olohuoneeseen!" - eli mitä sitä ei mummo tekisi omien kullannuppusten mielenterveyden eteen :). Pitkän mattopaketin kuljettaminen keskustassa ja metrolla kotiin yksin oli oikein hyvä jumppa ja koordinaatioharjoitus - kanssakulkijat eivät ymmärtäneet, etten ehkä hallitse painavaa pötkylää, vaan kulkivat surutta melkein päin..

Tänään ohjelmassa tasavauhtinen VK-lenkki, joka kulki hämmästyksekseni erittäin miellyttävästi - sunnuntain pk-kärvistelyn jälkeen oli mukava juosta tuijottelematta sykkeitä ja muutenkin antaa mennä ihan vaan omaan tahtiin ilman mitään kikkailuja. Vauhti ei edelleenkään päätä huimaa, eli sen kanssa pitää tehdä töitä, mutta tuntuu hyvältä jaksaa juosta suhteellisen helposti reilut 7,5km vähän kovemmillakin sykkeillä.   

18.8.2013

Kylläpä kulkee :)

Viikonloppu sekalaista treeniä ja velttoilua sopivassa suhteessa.

Perjantaina taas vetreytymisyritystä Hot Yin tunnilla ja sitten illalla palautumista runsaan porkkanakakun voimin nimipäiväkekkereillä lapsukaisten luona. 

Lauantaina salilla pikatehotreeniä: yhdistelmänä 'pyramidi' (2,4,6,8,6,4,2) punnerruksia (matalaa smith-tankoa vasten) ja kuulilla LC'tä ja sen päälle maksimi leukoja (jakla-apujen kanssa, abt 5...) ja kuulilla highpull (10 sarjoja 10 kilolla). Ja siihen päälle sitten tempauksia verrytellen 8 kilolla, etuheilautuksia ja rinnallevetoja 12 kilolla ja reilussa puolessa tunnissa tulikin sitten valmista - hyvä tehokas setti, eikä tarvitnnut tuntitolkulla hinkata. 

Kotimatkalla ehdin ihastella HCM'n sankareita; reitti kulki mennen tullen ihan mun kotioven edestä, eli ei tarvinnut lähteä erikseen reitin varteen :). Toiset ne jaksaa ja pystyy huimiin suorituksiin!

Omaa juoksukuntoa piti sitten vielä käydä kohentamassa illalla 'maksimi'kestävyysharjoituksella, eli lämmittelyn jälkeen 300m vetoja kovaa ja väliin 2minuutin palauttelut. Ei toi kovaa juokseminen oikein vielä kulje, mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa, kun noita vetää kerta viikkoon. Tuli tosin tehtyä vain 3 kertaa se 300m ja sen päälle 2 x vajaa 200m, josta iso osa oli loivaa mäkeä, eli sykkeet kylllä sai huippuun silläkin. Ja tässäkin oli aika suhteessa tehoon kohillaan, ei mennyt kuin reilu 30 minuuttia tuohonkaan.

Tänään sitten aamupäivällä reilun tunnin PK-lenkki Larussa, ei oikein kulkenut toivotulla tavalla, eli jäi vähän vajaaksi suunnitellusta 1,5 tunnin lenkistä.

Jalat ovat tuntuneet lisääntyneestä juoksumäärästä hetkittäin aika veltoilta tässä loppuviikosta, eli olin ennakkoon vähän huolissani, miten jokasunnuntainen 75' cycling kulkisi - olin jo varautunut tekemään sen vähän kevyemmin. Mutta kulki aivan loistavasti, ehkä musiikit oli taas niin kohillaan, että sen siivittämäni jaksoi mitä tahansa tai sitten muuten vaan oli loppujen lopuksi hyvä päivä. Tai sitten pää ja jalat ovat vain niin iloisia niistä harvoista kerroista, kun pääsevät polkemaan kovaa ja kivaa, että mikään ei ole liikaa; mitä vaan kun ei tarvitse juosta.. :) Toimii. ..ja sitten taas ensi viikolla juostaan kuitenkin...

15.8.2013

Vihdoin ulkona juoksemassa

Tällä viikolla yhtenäkään päivänä en päässyt fillarilla töihin - jatkuvaa sateenuhkaa ennusteissa ja kyllä sitä vettä on tullutkin. Ja viikko meni töiden osalta minun kohdallani jo, koska huomenna vietän vapaapäivää :)

Eilinen PK-juoksu piti taas vetää matolla -pläää, ja oli taas tosissaan vaikeaa pitää sykkeet alhaalla, mutta hampaat irveessä vedin loppuun asti (matto sanoi 8km, garmin 7km..).

Mutta tänään siis vihdoinkin paistoi melkein aurinko, kun oli aika lähteä lenkille, eli siis taas tutusti Hietsun rannan suuntaan. 'Live'-juokseminen PK-sykkeillä on jostain syystä huomattavan paljon helpompaa kuin matolla - tai sitten en ole vaan löytänyt matolla oikeaa askellus/nopeus yhdistelmää.. Mutta tosin en haluaisi siihen sen enempää panostaakaan, koska matolla juokseminen on tylsää ja varsinkin, kun polvi ei tykkää siitä ollenkaan! 

En tiedä oliko sitten ihan vaan sitä, etten ole koko viikkoon päässyt ulos liikkumaan; ei pyöräilyä eikä juoksua, vai muuten vaan hyvä ilta, mutta kulki tosi mukavasti ja juoksu tuntui ihan hyvältä koko 6 kilsaa. Eikä syillä niin kovasti ole väliäkään, pääasia, että kulki :D.

Tässä vertailua kuvana - punainen eilen matolla, sininen tänään ulkona.

Polvet tuntuu vähän tavallista tönkömmiltä, ihan kuin oikeaa vähän turvottaisi - seuraillaan...