8.2.2012

Uusin silmin eteenpäin

Liikunnat taas vähän hiljaisempia, mutta kyllä tmä taas tästä.

Nyt on ihan tuoreet silmät, kun sain mahdollisuuden ryhtyä koekaniiniksi Suomessa uudenlaiseen ikänäön korjausleikkaukseen. Operaatio oli tänään aamulla ja nyt jo lukeminen sujuu mainiosti, kauas on vielä vähän epätarkkaa, mutta huomisiltaan mennessä pitäisi kuulemma sekin tasaantua.

Ennakkon pelotti ajatus siitä, että päästän jonkun sorkkimaan laserilla silmiäni, mutta operaatio ei ollut varsinaisesti ahdistava; saattaa olla että esilääkityksenä saatu Diapamkin auttoi sopivasti. Silmäkirurgi ystävällisesti EI kertonut mitä teki milloikin vaan kertoi ainoastaan mahdollisista tuntemuksista ja etenemisestä tyyliin "nyt ollaan jo kohta valmiit.." - kiitos siitä. Päivä meni torkkuessa, sen verran kutitti ja oli hiekan tunnetta ja vetistelyä, että silmät kiinni oleminen houkutti. Näin iltaa kohti on jo voinut pidempäänkin olla ihan silmät auki normaalisti. Ja kohtahan pääsee taas nukkumaan - sattumoisin viime yö meni vähän ohuella unella ennakkohermoillessa..

Parin päivänpäästä saa alkaa treenaamisen kunhan huolehtii, ettei hikeä tai mitään muutakaan ylimääräistä pääse silmiin :)

Nyt voi siis huoletta jatkaa turhamaisuukia rakennekynsien kanssa kun ei enää ole tarvetta tapella piilareiden laittamisen ja varsinkin poisottamisen kanssa :D - ainoa asia, jonka olen todennut liian vaikeaksi uusien vähän pidempien kynsieni kanssa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti