27.5.2013

Ja sitten kohti seuraavaa

Sunnuntain kympin letkeydestä huumaantuneena päätin saman tien, odottamatta huuman haihtumista ilmoittautua Pääkaupunkijuoksun 1/4 maratonille (eikö kuulostakin paljon enemmältä kuin 10,5 km..?). Juoksu on syyskuun lopulla, eli koko kesälle siitä hyvää juoksutreeni-innoitusta. 

Tarkoitus olisi tavoitella jotain aikaakin - mikä se aika on, jääköön myöhemmin päätettäväksi. Kolme vuotta sitten, kun päätin opetella juoksemaan saadakseni selville, mistä ihmiset oikein maratoneillaan intoilee, kesän 'lopputestinä' oli samainen matka, silloin asetin tavoitteekseni 1:15, jonka sitten alitinkin noin 15 sekunnilla :D  Eli nyt olisi tarkoitus ainakin tuon ajan alittaminen.

Tänään taas normaaliin arkeen ja töihin fillarilla. Takaisin polkiessa oli paikoitellen aika napakkaa vastaista tuulta, mutta jostain syystä sekään ei nykyään pahemmin pyörän selässä rassa - mitäs noita luonnonvoimia vastaan kiukuttelemaan, eikun vähän isommalla voimalla polkimia liikkeelle.

Illalla vielä ohjelmassa salilla lyhyesti kuulaa, vähän leukoja ja pitkästä aikaa vatsojenkin kiusausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti