Torstaina 'siirretty' aerobinen, PK polkemista yhden ohjatun tunnin verran ja siihen vielä sitten vähän omaa polkemista päälle, niin tuli 1,5 tuntia yhteensä.
Perjantaina taas säätöä treenisuunnitelmaan, pikkuneiti tuli yökylään, eli illaksi suunniteltu salitreeni muuttui aamukumpaksi; 5km soutua herättää mukavasti töihin. Perjantaina sain myös haettua postista uuden syjevyön - sain vihdoin lähetettyä huoltoon sykevyöni, joka on siis jo kauan aikaa näyttänyt ihan mitä sattuu sykkeitä, varsinkin treenin alkuun. Palautuksena tuli uusi vähän erimallinen, mutta kuitenkin pehmeä sykevyö. En ole vielä ehtinyt testamaan, näyttäkö se oikein, mutta tänään selvinnee.
Lauantaina oli tarkoitus käydä tekemässä se perjantain salitreeni, mutta jo perjantaina vähän kiukutellut vasen takareisi oli ihan jumissa- ei toivoakaan, että olisin sen kanssa lähtenyt kyykkäämään, kun kaupassakäyntikin kävellen teki tiukkaa. Tänään pitäisi vielä iltajumpaksi käydä kokeilemassa miten vetreytyy, jos vaikka saisi vähän juostua. Kyykyt saavat odottaa edelleen.
Ja siitä sitten uutta viikkoa kohti - viimeinen viikko tällä ohjelmalla ja sitten uudet kuviot niihin viimeisiin 4 viikkoon tätä 16 viikon rutistusta :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti