2.2.2014

Koipien palauttelua ja vähän päälle

Lauantaina heti sängystä noustessa oli reidet aika pahoina - näin läpsyttelyjuoksemiseen tottuneille koiville parin sadan metrit kovat vedot tuntuu! Eli selkeästi perjantain juoksutekniikkatreenissä tuli tehtyä vähän tavallista enemmän.

Siis ei muuta kuin cycling-tunnille verryttelemään. Ja sen verran oli huonossa hapessa jalkojen lihakset, ettei ollut edes vaikeaa pitää treeni erittäin maltillisena eli PK-sykkeillä mentiin.

Sunnuntain perusvelttoiluun tuli onneksi piristystä, kun mummon kullannuppuset tuli kyläilemään. 

Ja viikonlopun päätteeksi taas vakiotreeni, eli 75' cycling. Alle vähän rintarangan ja koipien liikkuvuutta ja pikkasen voimakeilalla pään ympäri pyörittelyä. Polkeminen sujui ihan mukavan tiukasti, huolimatta edelleenkin hieman voipuneista koivista, napakka treeni, vanha levy, hyvällä vauhdilla ja ihan reippailla, just sopivilla sykkeillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti