22.11.2011

Pientä paussia

ja paussin jälkeen tänään kokeilemassa taas salilla.

Paussi johtunut pahasti kiukuttelevasta oikeasta polvesta, ihan pelkkä kävely vähänkin enemmässä määrin on aiheuttanut kipuja ja aika mehevää turvotusta. Tänään tuntui työpäivän (vähäisen..) kävelyn jälkeen paremmalta kuin eilen ja uskaltauduin salille tekemään selkää ja käsiä.  Lämmittely hoitui ihan vaan kuulaa pyöritellen eri versioilla - soutu- ja muut normilämmitelylaitteeni kiusaavat polvea liikaa. 

Kädet tuli tehtyä aika huolella, jossain vaiheessa hauiksen supersarjojen välissä ei meinannut pysyä edes kynä kädessä :) Loppuun oli tarkoitus tehdä vielä perusteellista koko kropan kiusausta kuulan kanssa tuulimyllyillen, mutta kädet olivat sen verran huonossa hapessa ja kuula tutisi sen verran pelottavasti, että päätin ihan vaan tehdä vatsoja lattiatasossa..

Loppuun tein polvitestiä; 5min polkien ja 5min crosstrainerilla - piti suosiolla lopettaa, kun alkoi pistää polveen. Toisaalta tuntuu siltä, että sen heiluttelu ja liikuttaminen auttaa - paikoillaan ollessa siitä tulee turvonnut ja jäykkä.. pitänee löytää se kultainen keskitie jäykkyyden ja kivun välimaastosta.

Nyt on näköjään niin tottunut liikkumaan, että on vähän vaikeaa, kun en tiedä mitä tekisi salitreenien välissä; en uskalla lähteä cycling tunnille, käveleminenkään ei ole vaihtoehto, mutta uinti varmaan toimisi - olisi ainakin hyvä syy uida pullarin kanssa ja treenata tosissaan käsivetoja. 

Ensi viikon tiistaina ortopedille aika - pakko käydä näyttämässä, kun ei ihan tunnu pelkältä kulumien aiheuttamalta kiusalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti