23.1.2014

Maltoin pitää lepopäivänkin

Tiistain Watts Up polkemisen alkuun, siinä vaiheessa siis kun jo poljettiin kunnon tehoilla, jalat yritti kertoa päänupillle, että pitää ottaa rauhallisemmin - selkeästi maanantain juoksu tuntui reisissä. Hetken harkitsin tehon säätöä alemmas, mutta sitten sain pään kuriin ja kuinka ollakaan, hyvin jaksoi koivetkin sen vajaan 20 minuuttia polkea kovaa. Tai hyvin ja hyvin, mutta jaksoi. Tällä kertaa tehot oli vähän edellistä kertaa kovemmat ja rpm keikkui siinä vähän päälle 90. Tähän astiset 3 kertaa siis on haettu hlökohtaisia kynnystehoja ja ensi kerralla lienee tarkoitus sitten tehdä treeni sen tehon ympärille - mielenkiintoista siis tulossa.

Eilen oli suunnitelmissa käydä salilla kuulia nostamassa, mutta jäinkin sitten nojatuoliin antaen kropalle lepopäivän treeneistä. 

Ja tänään sitten taas juoksujumppaa. Ja kun oli aikaa, enkä jaksanut käydä himassa välillä, kävin polkemassa lämppäriksi 55' cyclingin silleen maltillisilla sykkeillä. Mittari tosin on alkanut elää ihan omaa elämäänsä, eli alkutreenistä ja vähän lopustakin näytti päälle 100% maksimista sykkeitä. Runners Strength oli taas erinomainen - tai siis tuntihan näyttää olevan aina kutakuinkin sama, mikä on hyvä asia. Näin kolmannella kerralla tuntuu alkavan jo (hetkittäin) sujumaan, eli olen aika vakuuttunut, että jos jaksan käydä joka viikko sinne maaliskuulle asti, saattaa tulla tuloksiakin.

Juoksusuunnitelmani etenee muutenkin hyvällä mallilla, duunin juoksukerho järjestää ensi viikolla juoksutekniikkatreenin, jonne tietty heti ilmoittauduin. Eli lihakset kuntoon, tekniikka kuntoon, ..sitten pitäisi varmaan enää juosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti