22.8.2013

PK-lenkkejä

Eilen ohjelmassa 10km PK-lenkki (toteutunut 9,51km). Päätin tällä kertaa edetä tuijottamatta mittaria ja juosta ihan vaan kevyen tuntuman mukaan. Tosin niin tottunut olen mittarin mukaan juoksemaan, että väksisinkin tuli välillä vilkuiltua, mutta en antanut sen haitata. Lopputuloksena oli vähän mittari-PK-lenkkiä kovemmat sykkeet, mutta keskisyke kuitenkin 73% maksimista, eli just PK-alueen ylärajalla. Vauhti ei ollut kovin kummoinen, mutta kulki ihan kiitettävästi kuitenkin. 

Testissä oli taas uusi reitti, tällä kertaa normaalisti rantoja pitkin Rajasaaren kohdalle, siitä Kisahallin kautta kierros Töölönlahden ympäri ja sitten takaisin Hietsun rannan kautta. Jalat - ei siis polvet - valitteli jossain vaiheessa lenkin pituutta, lähinnä jotain tuntemuksia nilkoissa.. 

Tänään sitten melkein sama setti, PK 8km ja siiheb 6-8 x 60-100m spurtit päälle. Ja toteutunut sitten 8,1km pitkin normirantareittiä + 6x ~60m spurtteja radalla ja sieltä sitten läpsytellen kotiin puolisen kilsaa.

PK-osion juoksin samalla moodilla kuin eilen, eli en antanut haitata, vaikka syke välillä olikin yli PK'n, kunhan askel tuntui kevyeltä. Toimi tänäänkin ihan kelvollisesti, keskisyke 70% max'sta.

Muistin spurttipaikkaa suunnitellessani (syrjäinen, rauhallinen, tasainen tienpätkä oli hakusessa..), että täällä nurkilla on jalkapallokenttä ja tarkoitus oli mennä juoksemaan sen laitoja pitkin. Ilkoseni sinne päästessäni huomasin, että siellähän oli vallan juoksuradat. Hauska juosta 'pehmeällä' ja sileällä suoralla radalla, ja tarpeeksi lyhyt pätkä - ei tarvitse juosta 'täysillä' niin pitkään, että kokonaan pakahtuisi :). Valitettavasti se rata ei mene kentän ympäri, eli toimii vain lyhyissä spurteissa, mutta hyvä niin. Enkä antanut edes kentällisen futiksen pelaajia häiritä pinkomistani, ei tainnut ihan näyttää Hanna-Maari Latvalan menolta, mutta kova oli vauhti minulle kuitenkin - sen pienen hetken, eli kutakuinkin 60 metriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti