4.10.2011

Salia ja lastenhoitoa

Huonosti nukutun yön jälkeen - hereillä ennen viittä, eikä uni palannut, vaikka kuinka yritin puristaa silmiä kiinni - aamulla ennen duunia salille.
Toimii mainiosti, kun ei ole ruuhkaa, eli mahtuu tekemään hyvin omaa ohjelmaa omaan tahtiin. Tänä aamuna vähän kevyestä aamupalasta huolimatta (proteiinihedelmäsmoothieta lasillinen..) rautakaan ei ollut kohtuuttoman painavaa :)

Illalla lisää lihaskuntoa lapsukaisten kanssa - väsynyt puolivuotias painaa sylissä aika paljon, kun yrittää samalla kasata isosiskolle voileipää ja pitää katti pois ruokapöydältä ;)
Tosin salilla painot eivät ole ollenkaan yhtä hauskoja eivätkä kikata kippurassa kun niitä nostelee, toisin kuin nämä livepainot :D - pystypunnerrusta puolivuotiaalla ja reidet tuli treenattua isosiskoa hyppyyttämällä: "lisää!!!!"

3.10.2011

Ja arjen kautta kohti juhlia

Sateinen maanantaiaamu vähän hidasti liikkeellelähtöä - ei olisi mitenkään huvittanut lähteä sateeseen, vaan ei auta, töitä on tehtävä ;)

Illalla - edelleen sateessa - Espooseen cycling-tunnille, tai siis kahdelle; 55 + 45 sopivasti peräkkäin. Tosin jälkikäteen jouduin toteamaan, että mun kuluneet polveni tuntuvat kestävän paremmin nopeatempoisia tunteja kuin hitaalla temmolla ja isommalla voimalla junnaamista. Muutenkin tunnit joilla yleensä käyn ovat myös musiikillisesti enemmän mieleen - poppi ei oikein innosta, paljon paremmat tehot lähtee irtoaa raskaammalla musiikilla.

Viikkoon mahtuu kiireitä; yksi ilta mummin kullannuppusia hoitaen, yksi ilta teatterissa ja yksi päivä tyttären häissä :D, eli joutuu vähän sumplimaan, että saa treenit mahtumaan kalenteriin, mutta onneksi vuorokaudessa on 24 tuntia ja viikossa kokonaiset 7 päivää :)

1.10.2011

Viikonloppua

Perjantai-ilta meni alustavista suunnitelmista huolimatta ihan makoillessa :)

Tänään aamupäivällä salilla heiluntaa taas ihan tosissaan ja sain itseni tekemään jopa vähän vatsoja.. Pitää oikeasti ottaa vatsat tosissaan ohjelmaan! Nyt!

Iltapäivällä taas pitkästä aikaa mummouimassa lastenlasten kanssa :) - aina yhtä mukavaa.

30.9.2011

Tutkittua

ja taas löytyy faktaa.

Polvet on kuvattu ja tilanne tiedossa. Kulumia - jostain syystä ne ei katoa itsekseen ;) - mutta ei mitään uutta huolestuttavaa. Pitää huomioida treenissä ja minimoida lisäongelmien riskit, mutta ei mitään rajoitteita. En edelleenkään suunnittele maratonia.. mutta en sitä aiemminkaan suunnitellut :D Salilla vaihdan ehkä takakyykyn hieman polviystävällisempään jalkaprässiin - ainakin toistaiseksi, mutta ei mitään sen dramaattisempaa.

Inbodysta tarkistettu tämän hetken tilanne. Edellisestä mittauksesta (Joulukuu 2010) rasva lisääntynyt, mutta lihas myös - vähän, mutta kuitenkin.. Itseasiassa lyhyessä ajassa reissun jälkeen on tullut reilu pari kiloa lisää - ehkä kroppa on järkyttynyt siitä, että ruokavaliosta katosi pari viikkoa vallitsevana ollut riisi tai sitten en vaan ole ymmärtänyt, etten tällä hetkellä enää pyöräile sitä 80km päivässä.. Mutta ei syytä paniikkiin - paino kuitenkin ihan hallittavissa varsinkin, kun tässä pääsee treeniin ihan kunnolla kiinniNormaalipaino ihan nurkan takana kuitenkin. Painon lisäys oletettavasti ihan muutoksista johtuvaa - jos näyttää että suunta edelleen nouseva, tiedän mitä tehdä :)

Tästä hyvä lähteä syksyä kohti - tiukkaa kroppaa kohti mennään.

28.9.2011

Jatkuu :)

Tänään taas salilla raudan kimpussa.

Vähän oli lyhyt palautumisaika edellisestä (ma), mutta huominen treeni piti aikaistaa, kun silloin ei hieronnan päälle voi lähteä.

Varovainen lähestymistapa: 4 x 10 sarjat samoilla painoilla kuin maanantaina (3 x 12). Oikea polvi muistuttaa heti, jos kyykkää tangon kanssa liian alas, eli ei ainakaan vahingossa tule tuhottua enempää polvia. Kädet myös tietävät tehneensä jotakin, mutta niin pitääkin - tarkoitus kun olisi saada niihin muotoa :)

26.9.2011

Nyt alkaa

Tänään 1. salitreeni uudella ohjelmalla.

Tuntuu hyvältä taas heilua raudan kanssa. Tosin huomaa kyllä, että on ollut jonkin verran taukoa lihaskuntotreeneistä, kun oli kovasti painavaa rauta. Mutta eiköhän se tästä kevene seuraavan kuuden viikon aikana :)

Tarkoituksena tehdä salia joka kolmas päivä ja vähintään kerran viikossa vatsatreeni ja sinne sitten väliin sopivasti aerobista; tälle perjantaille varaus 2 tunnin spinning'iin iisee areenalla :)

Muuta ohjelmaa tälle viikolle; ortopedille kuuntelemaan, miltä polvikuvat näyttävät ja hierojallekin on aika.

Perjantain aamulle varattu aika Inbody-mittaukseen; faktat taas tiskiin - ei tunnu kovinkaan tiukalta, mielenkiintoista nähdä mikä on lihas/rasva -tilanne nyt.

25.9.2011

Sunnuntaita

Eilen vietettiin tyttöjen juustoiltaa - tyttärentytärkin on varsinainen juustohiiri, eli ilta meni makoisasti herkutellen :)

Perjantain treeni tuntuu enenevässä määrin lihaksissa - vähän joutui irvistelemään, kun pikkuneiti kiipeili reisien päällä; ei ehkä ihan parasta hierontaa, mutta aina sitä mummi pientä kipua kestää..

Tänään meni päivä vähän makoillessa, vaikka kaunis syyskeli olisi saattanut houkutella ulkoilemaankin. 

Illalla taas sunnuntain 75' cycling; aina yhtä hyvä treeni - reidet vähän yritti ruikuttaa nopeilla osuuksilla (joita riitti..), mutta vähää ei tietty lasketa ;)

24.9.2011

Uutta salille

Eilen pääsin testaamaan uuden saliohjelman ja kesän jäljiltä tuntuu heti mukavasti lihaksissa. Huomasin kalenterista katsoessani, että loppukesä tuli tehtyä kaikkea muuta kuin lihaskuntoa, elokuuhun mahtui vain pari kahvakuulatreeniä, muuten enemmänkin kaikkea sekalaista.

Eli nyt on taas virtaa yrittää saada taas lihaksia kuosiin ;) 

Ohjelma on selkeä perusohjelma ja koko kroppa käsittelyssä samana päivänä seuraavat 6 viikkoa. Viikkoon pitäisi mahduttaa sitten vielä vatsaohjelmaa - kai se on pakko siinäkin ottaa itseä niskasta kiinni, kun nyt oikeasti on tavoitteena tiukennus.

Juhlamekko on nyt ostettuna - kokoa S (!). Kai se on uskottava, etten enää ole iso :)

22.9.2011

Paluuta arkeen ja syksyyn

Kai se on uskottu, että kesä on ohi. 

Triathlon kokeiltu (toimii ;) ja kuten täältäkin näkyy, Vietnamia koluttu pyörän selässä.

Ja taas ollaan siinä vaiheessa, että pitäisi keksiä kaikkea kivaa (liikkumista..) syysiltojen iloksi. Loppukesä meni aika hyvin poissa salilta, mutta siihen tulee muutos - huomenna jo, kun saan uudet saliohjelmat - taas jälleen teemalla löysät pois. 

Siihen sitten lisäksi uintia ja cyclingia ja jotain leppoisaa ulkoilua, niin pitäisi olla aika hyvä..?

Jossain takavasemmalla edelleenkin kutkuttelee lokakuussa alkava Kickboxing peruskurssi - jos vaikka saisi sen pari iltaa viikossa järjestettyä - tulisi ainakin tehtyä jotain vähän tiukempaakin ;). Ei pitäisi olla vaikea aikatauluttaa, mutta pitänee katsoa, mitä työrintamalla on tulossa.

16.9.2011

Ho Chi Minh Trail

















HCMT 2011 (googlemaps - pyöräilypätkät)

Päivä 1: Mai Chau - Pu Luong

 Hanoin hulinasta bussilla siirtymä Mai Chau'hun, josta sitten lounaan jälkeen pyörien päälle. Alkumatka leppoisaa polkemista, kuumasta kelistä huolimatta. Leppoisan alun jälkeen ensimmäinen pidempi mäki tuli 'yllätyksenä' ja asiaa hankaloitti myös se, ettei pyörä ja sen vaihteet olleet vielä täysin tutut. Pakko pitää hetken puuskutustauko, mutta loppui se mäki  kuitenkin (ajatuksena sillä hetkellä "..mihin helvettiin olen itseni työntänyt..!!?"). 

Päivä 2: Pu Luong - Lam Son (ap) & (ip)

Aamu alkoi taas bussisiirtymällä - onneksi, tie mutkainen ja mäkinen, bussissakin meinasi hengästyttää ;) Pyöräily mukavan vaihtelevaa, mukana lyhyitä vähän tiukempia mäkiä ja yksi vähän pidempikin. Nyt luottaa jo pyörään ja vaihteet tulleet tutuiksi, eli sujuu vähän paremmin. Lämmintä riittää!


Päivä 3: Lam Son - Vinh

Liikkeelle pyörillä suoraan hotellilta. Tie kutakuinkin mukavasti poljettavaa, 3 tiukempaa nousua, joista viimeinen ihan päivän päätteeksi.  





  

Päivä 4: Vinh - Huong Khe
Aamun aloitus vierailulla Ho Chi Minh'in syntymäkodissa.

Ajaminen mukavaa, alkumatka aivan uskomattoman idyllisissä maisemissa leppoisaa tietä halki riisipeltojen ja pikkukylien, maasto mukavan tasaista. 



Päivä 5: Huong Khe - Phong Nha

Tie mukavan vaihteleva, tiukkojakin ylämäkiä, mutta onneksi niitä seurasi reippaita alamäkiäkin, joita pääsi laskettelemaan vauhdilla, koska muu liikenne oli melkein olematonta. 

  
Päivä 6: Phong Nha - Khe Sanh

Päivän aloitus hienolla Paradise Cavella käynnillä. Vähän uudenlaista treeniä ajoille, kun kapusimme 500 askelmaa portaita ylöspäin (300m nousu) ja sitten vähän lisää alaspäin luolaan ja sama toisinpäin :)
Pyöräily vähän lyhyempi, leppoisan mäkinen hienoissa maisemissa. 




Päivä 7: Khe Sanh - A Luoi
Pyöräilyä hyväkuntoista tietä upeissa maisemissa. Alkuun taas yksi isompi/ pitkä!! mehut pois ottava mäki. Pari puuskutustaukoa oli taas pakko pitää. Tappomäen jälkeen ajaminen mukavaa - kauniit maisemat, vaihteleva maasto; ei liian pitkiä ylämäkiä ja sopivasti vauhdikkaita alamäkiä.
Lounaan jälkeen saatiin vihdoin sadetta, joka vilvoitti mukavasti, mutta lennätti myös kuraa tiestä, iltapäivän mittaan sade yltyi siihen malliin, että päivän päätteeksi saimme vääntää sukista vettä. 




Päivä 8: A Luoi - Hue
Taas liikkeelle suoraan majapaikasta. Alkumatkasta pienemmällä tiellä pääsimme laskettelemaan kunnolla alaspäin. Tie aika kuoppainen, eli joutui painamaan kieli keskellä suuta ja ranteet joutuivat taas tavallistakin kovemmalla koetukselle, samoin jarrukahvanpuristuslihakset käsissä :)
Pääsimme kokeilemaan maastopyöriemme maasto-ominaisuuksiakin maansiirtokoneiden välitse mutavellissä liukastellessamme :)

 




Matka jatkui edelleen alaspäin, paikoitellen mutaista, paikoitellen kuoppaista pinnoitetta.
Alkumatkan laskuosuus tietysti tarkoitti sitä, että jossain vaiheessa pitää kiivetä takaisin ylöskin - vuorimaastossa kun ollaan :(
Ylämäkiosuudet taas mallia tappava, pitkiä joissa oikeasti jyrkkiä nousupätkiä - parissa paikassa loppui happi ja reidet muuttui hyytelöksi, eli oli pakko vaihtaa kävelyyn. Hapen saantiin sillä ei ollut isoa vaikutusta, puuskuttaa piti kävellessäkin, mutta saivatpahan jalat uutta liikettä!
 
Lounaan jälkeen Hue'ta lähestyttäessä liikenne lisääntyi. Ajoimme ihan hotellille asti, eli pääsimme kaupunkiliikenteeseenkin mopojen sekaan pujottelemaan - aika hurjaa meininkiä, mutta parhaiten tuntui sujuvan, kun menee vain määrätietoisen rauhallisesti eteenpäin ja antaa paikallisten tehdä päätökset - go with the flow :) 

Päivä 9: Hue
pyöräilyä 0km :D 


Päivä 10: Hue - Hoi An 
Bussisiirtymä kaupungin ulkopuolelle, josta poljimme todella leppoisaa ja tasaista tietä rannan tuntumassa kylien läpi. 
Lounaan jälkeen sitten kohti 'eeppistä' 11km nousua, joka sitten alkoikin aivan tuotapikaa... Edelleenkin loppumattomat (tällä kertaa ihan oikeasti sellainen..) nousut ovat minulle liikaa. Jossain 5 km kohdalla alkoi päässä sattua ja tulin siihen tulokseen, ettei minun tarvitse todistaa itselleni mitään lisää yrittämällä väkisin ylös asti ja hyppäsin huoltoauton kyytiin. Enkä edes kovin kauaa saanut odotella ylhäällä kun jo ensimmäiset pääsivät polkemalla ylös!
Seuraavat 10 km pelkkää laskua takaisin alas. Vauhdin hurmaa hidastivat hetkittäin mäkeä ylös junnaavat rekat, lehmien jätökset tiellä sekä itse lehmät tien laidoilla :)

Danangin liepeillä taas päästiin muun liikenteen sekaan, ja sateessa polkiessa alkoivat kilometrit jo pikkuhiljaa tuntua tosissaan. Garminin akku kuoli 94,99km kohdalla ja siitä jatkettiin vielä muutama km, eli aika lähelle 100 km pääsin, vaikka liftasinkin aikaisemmin n. 5km mäessä :)