Tänään ihan toimistolla asti töissä.
Mielenkiinnolla seurailin polven tuntemuksia, kotona ollessa kun väkisinkin askeleet jäävät vähemmälle. Jossain vaiheessa tuntui vähän jäykkyyttä/ turvotusta, mutta sekin meni ohi ilman eri toimia. Mun työpöytäni on 3.kerroksessa, enkä ole koskaan oppinut käyttämään toimistomme hitaita hissejä, eli vanhaan malliin tuli kuljettua portaita ylös ja alas useammankin kerran. Portaita ei ole tullut paljon vielä operaation jälkeen testattuakaan, mutta hyvin kulki nekin.
Nyt illalla jumppaillessa tuntui liikkuvuuskin olevan ihan hyvällä mallilla, eli ei työpäivä kehittänyt ylimääräisiä turvotuksiakaan.
Töissä oli tänään jonkinmoinen työterveyspäivä ja mahdollisuus kehonkoostumus-mittaukseen. Elättelin toiveita, että olisi ollut InBody-mittaus, mutta ei ollut. Oli sellainen vähemmän vakuuttuvan oloinen vaakasysteemi. Ihan jo ennakkoon tiesinkin, että ei ole paljon järkeä verrata tuloksia aikaisempiin InBody tuloksiin. Tämän päivän mittauksen mukaan olisin hävittänyt syyskuun lopusta yli 9 kiloa lihaksia! Kiloja on tullut kyllä lisää, siis rasvaa, mutta lihaksia ei todellakaan ole tuollaista määrää kadonnut. Mutta siis tulipahan todistettua, että eri laitteet mittaa eri tavalla. Pitää tässä taas kun pääsee vauhtiin käydä InBodyssa - mutta vähän pitää tiputtaa ennen sitä ettei ala ahistaa liikaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti