22.1.2013

Aamusalia ja iltapolkemista

Viikko jatkuu hyvällä treeni-innolla ja temmolla :)

Tämän päivän salitreeni vaihteeksi työpaikan salilla, joka on sen verran hyvin varusteltu, että varsinkin tämän ohjelman yläkroppatreenit onnistuvat hyvin.  Ja ihan vielä aamusta ennen duunia. Tosin sitten taas omat sekoilut johtivat pieneen säätöön - tarkoitus oli lämmitellä ja lopettaa juoksemalla, mutta oikeat kengät eivät löytäneet aamulla tietään treeniveskaan :D. Eli soutamalla mentiin.

Aamulla kun aloittaa liikkeen, on ainakin mulla ihan aamusta lähtien virtaa eri tavalla kuin pelkällä kahvikupilla aloittaessa. 

Sitten vielä päivän päätteeksi suoraan myöhäisestä duunipalaverista polkemaan 75' PK-sykkeillä. Hyvin kulki, vaikka levy ei ollut ihan mun ominta - itse asiassa taas huomasin, että silloin kun polkee PK treeniä, eli ei vedä täysillä kaiken aikaa, ehtii (valitettavan..) hyvin nauttia ja/tai ärsyyntyä musiikista. Ja tänään siis levy aiheutti noista tuota jälkimmäistä fiilista, onneksi vain hetkittäin toki. (Olen ehkä vaan niin vanha ja yksinkertainen, että mulle toimii treeneissä suoraviivainen eteenpäin menevä musiikki - kaikki versiot rokista, joissa ei tarvitse etsiä tempoa 'sivurytmien' seasta.)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti