28.6.2012

Muuten vaan pyörän päällä..

..sisällä tosin. Tänään ihan vanhaan malliin julkisilla töihin, tekosyynä toimi mainiosti eilisen kaatosateen kastelemat kengät, jotka aamullakin olivat vielä märät.

Illalla kuitenkin sisälle polkemaan 45' ja siihen päälle 15' keskivartalotreeniä ja sitten vielä oman popin tahtiin polkemista vajaa puoli tuntia. Toimii. Tosin ikkunasta aina hetkittäin silmiin osunut kaunis auringonpaiste toi mieleen ajatuksen, että ulkonakin voisi polkea - tosin valitsin sisävaihtoehdon, koska taivaalla oli alkuillasta aika masentavan näköisiä pilviä. Vaikka eilen naurattikin läpimäräksi kastuminen, ei se kuitenkaan niin kivaa ole, että pitäisi tavaksi ottaa :)

27.6.2012

Fillarilla töihin

Vihdoinkin!! keväästä jatkunut yritys aloittaa työmatkapyöräily onnistui vihdoin tänään. Tosin onhan tässä ollut näitä hidasteita; polven rassausta ja silmän viilausta, eli pieni viive lienee sallittua. Eikä tarkoitus ole jatkuvasti polkea töihin, kunhan nyt pari-kolme kertaa viikossa.. Ja säävarauksella.

Tosin tänään aamulla tein päätöksen lähteä pyörällä täysin tietoisena siitä, että sääennusteet lupasivat iltapäiväksi/ kotiintuloajaksi pieniä sadekuuroja.. Töistä lähtiessäni Espoossa paistoi aurinko, tosin Helsingin suunnalla näkyi jo pilviä. Keilaniemen kohdalla ukkonen jyrähti kunnolla, mutta sade alkoi vasta kun olin päässyt Lauttasaareen asti. Ja alkoikin sitten kunnolla. Vettä tuli ihan täysillä, välillä ei meinannut eteensä nähdä. Onneksi oli vähän päällä, niin ei läpimärät vaatteet pahemmin haitanneet polkemista. Vettä tosin valui jokaisesta kypärän kolosta ja hetkittäin tuntui, että silmien ja aurinkolasien linssien väliin muodostui minialtaat :) Ilmeisesti sadevesi työntyessään ripsivärin kanssa silmään ei tee hyvää - toinen silmä oli kotiin päästessäni aivan kirkkaan punainen. Onneksi rauhoittui aika nopeasti. Liikunnan riemua :) Huomisen kulkuneuvon valintaan vaikuttaa eniten se, kuivuvatko kengät aamuun mennessä.

Palasin juuri hierojan kynsistä - on mennyt pari kuukautta edellisestä kerrasta ja siltä se tuntuikin. Sattui! Selkä ja takapuoli ihan kunnolla jumissa ja sitten vielä olkapään tiukkuuksille shokkihoitoa; jos vaikka tokenee.. Seuraava möyhintä taas tuttuun tapaan kolmen viikon päästä, jos vaikka pysyisi vähän paremmassa kuosissa.

25.6.2012

Altaassa

Pitkän vapaan jälkeen oli taas jotenkin tavallista vaikeampi saada pää ylös tyynystä, mutta alkoi se työviikko kuitenkin.

Duunin jälkeen kosmetologille kulmakarvojen tekoon. Ja sen jälkeen ehti vielä mainiosti Mäkelänrinteeseen uimaan. Tänään ylellisesti valtaosan ajasta oma rata käytössä (vain puolikkaan pituinen, muttei haitannut menemistä yhtään) - mukava uida, kun ei tarvitse jarrutella tai väistellä muita uimareita kaiken aikaa. Kilometri meni mukavasti ihan pienillä tauoilla, valtaosa vapaata pullarilla ja ilman ja sinne välillä yksittäisi 100m pätkiä rintaa. 

Ja taas uni maistuu. 

24.6.2012

Juhannusta vietetty

Ja vietetty erinomaisen leppoisasti ja mukavasti. Jälleen kerran :)

Torstaina iltapäivällä PT'n kanssa kuulan kanssa leikkimässä. Tehokasta kuulanheiluttelua ja sitten vielä päälle bonuksena 100 vatsaa. Nekin näköjään menee (,vaikka vatsojen tekeminen onkin jotenkin perusvastenmielistä hommaa mulle) kun tekee 10-20 toistoa yhtä sorttia ja sitten vaihtaa seuraavaan.

Juhannusaattona fillarilla Kauppatorille aamukahville ja tomaatteja ja kukkakaalia ostamaan. Sitten rantoja pitkin takaisin kotiin nauttien mukavasti rauhoittuneesta ja tyhjästä kaupungista.

Juhannuspäivänä käytiin tyttäreen perheen kanssa Korkeasaaressa, leppoisaa käppäilyä pitkin saarta ja oltiin sen verran ajoissa liikkeellä, että ehdittiin hyvin sateen alta kotiin.

Tänään kaupungilla, jossa alesta tarttui kyytiin pari treenitoppia ja sitten ihan treenaamaankin. Kahvakuulalla heiluttelua pari kierrosta ennen 75' cyclingia. Polvi edelleenkin muistuttaa olemassa olostaan, tai siis siitä, ettei ihan vielä ole täysin kuosissa. Polkeminen kulkee muuten mainiosti, mutta putkelta polkeminen tuntuu vielä polvessa, eli vaikka ei varsinaisesti sattunutkaan, mutta välttääkseni mahdolliset yölliset jäykkyydet/ kivut, päätin pitää pepun penkissä mahdollisimman paljon. Ihan hyvä vauhdikas treeni niinkin.

Ensi viikolla pitäisi miettiä treenikuvioita vähän järjestelmällisemmin taas pitkästä aikaa. Pyöräilyä, kahvakuulaa ja perussalia, uintia ja hot joogaa - ja sitten jos vaikka saisi katsottua, mitä suuhunsa laittaa, vaikka onkin kesä, saattaisi olla mahdollista saada korjausta vaa'an lukemaankin. 

20.6.2012

Jussia kohti leppoisasti

Eilen taas parin liikuntalepopäivän jälkeen salille. Polvi ja olka edelleen ovat kiukutelleet, ei pahasti, mutta ihan täysillä ei kumpaakaan uskalla kiusata, eli varovaisesti kuulan heiluttelua; heilureita, rinnalleveto&vauhtipunnerruksia ja tempauksia pari kierrosta. Toisen kierroksen tein kisakuulalla (tai ainakin oletan sen olevan moinen) - sen 8 kiloa tuntui jotenkin kevyemmältä kuin se pieni musta, johon olen tottunut; en tiedä johtuuko pinkistä väristä keveyden tunne vai siitä, että kokoa katsellessa aivot automaattisesti olettavan sen olevan painavampi kuin se pieni musta versio ja sitten onkin iloinen yllätys, kun se heilahtaa ihan yhtä kevyesti. Vähän joutui liikeratoja miettimään alkuun, koko vaikuttaa kuitenkin vähän painopisteeseen ja hallintaan.

Kuulan päälle sitten vielä jalkaprässiä ja vatsoja.

Tänään - vihdoin! - useammankin illan vetkuttelun jälkeen sain itseni uimaan :) Ilta oli sen verran myöhäinen, että Mäkelänrinteessä mahtui hyvin sekaan. Uintipaikan valintalogiikkani kesällä: kauniilla ilmalla halliin ja vähän huonommassa kelissä mahtuu Stadikallekin :)

Olka suostui hyvin vapaaseen, uin 700 rauhalliseen tahtiin ja siihen päälle 15' vesijuoksua. Tarkoitus oli vesijuosta vähän pidempäänkin, mutta kun se on NIIN TYLSÄÄ. Se taitaa olla minun lajivalikoimassani ainoa laji, johon kaipaan juoruiluseuraa. Mutta pitänee kehittää sietoa sitäkin kohtaan, koska se tekee kyllä ihan hyvää ja vielä parempaa varmaan vähän isompina annoksina..  

16.6.2012

Fillarin selässä kesää

Torstain treenin jäljiltä tuntemukset levinneet asteittain: eilen tuntui isosti reisissä, tänään reisien lisäksi lihakset muuallakin kropassa yrittäneet ruikuttaa kiusattua oloaan :) To-pe yönä polvi vähän aiempaa kiukkuisempi, ei kuitenkaan niin pahasti, että olisi pitänyt nappeihin turvautua.

Eilinen lepoa, duunissa kesäkekkerit; hyvää ruokaa ja juomaa, mutta kotiuduin ravittuna ja parin lasillisen jälkeen jo alkuillasta.

Tänään ensimmäisen kerran polven rassaamisen jälkeen oikealle (=ulkona ja liikkuvan pyörän päällä) pyörälenkille. Loistavassa kelissä ei ainakaan olosuhteista voinut valittaa :) Kuten oletinkin, polvella ei mitään ongelmia livepyöräilyssäkään. Sykkeet mäissä aika isoina, mutta eiköhän sekin tasaannu, kun taas pääsee oikeasti reippaan treenaamisen malliin takaisin. 

Fillarointi on niin hienoa! Reitin valinta meni ihan fiiliksen mukaan; aloituksena oli tällä viikolla virallisesti avatun Baanan testaus - toimii! Muutamassa minuutissa keskustaan ilman valoissa tai risteyksissä käkkimisiä. 

Sen jälkeen sitten matka eteni ihan fiiliksen mukaan: ehkä Töölönlahdelle, hmm jos vaikka Pasilan suuntaan.. ikävän näköinen mäki, taidanpa mennä toiseen suuntaan ja siihen malliin. Ennen Oulunkylää silmiin osui viitta Pikkukoskelle, jossa joskus lapsena käytiin uimassa, eli siihen suuntaan.. Ja sitten tovi sillä suunnalla mettässä, josta ulos tullessa ei aavistustakaan missä olin, mutta puolen korttelin päästä alkoi näyttä tutulta, eli olinkin ihan siskon nurkilla - siis hyvä paikka kutsua sisko aamukaffelle läheiseen kahvilaan :)

Kaffepaussin jälkeen sitten tein jo jotain reittisuunnitelmaa, eli Vanhankaupunginlahdelta Viikkiin ja heitä sitten Hertsikan kautta kotia kohti rantoja pitkin. 

Hauskoja 'tapaamisia' matkalla; pariinkin otteeseen (eri puolilla Helsinkiä) kohtasin maantiepyörillä viilettävän pariskunnan, joka oli samalla fillarireissulla viime syksynä. Sen verran hitaalla toimi minulla molemmissa kohtaamisissa, etten ehtinyt reagoida ihan oikeaan moikkaamiseen asti :) 
Jossain kohti itäistä Helsinkiä jonkin aikaa perässäni polkenut daami huuteli perästä, ettei kiusan takia roiku perässäni; tahti vaan oli molemmilla niin yhteneväinen, että samaan vauhtiin mentiin :) aika pitkäänkin niin. Olin toki tietoinen, että joku polki perässä, mutta kukuilu taakseni ei suinkaan johtunut siitä, että olisin ärsyyntynyt vaan siitä, että haluan olla tietoinen lähiympäristössäni polkevista..

Iltapäivä sitten leppoisasti kirjan ja vesipullon kanssa lämpöisestä päivästä ja auringonpaisteesta nauttien lepposia hetkia kanavan rannassa. Taas jaksaa!

:) Lauantailenkki

14.6.2012

No niin!

Tänään parin kuukauden tauon jälkeen treeni PT:n kanssa :) - mielessä kävi useammankin kerran työfysioterapeutin maininta iän mukana tulevan 'vaatimuksen' lempeämpien lajien valinnasta: ei ollut lempeää tänään :D

Tiukka treeni kuulilla, ja tietenkin se tosiasia, että on mennyt muutama viikko ilman oikeasti tiukkoja treenejä vaikutti ajoittaiseen hapen katoamiseen. 
Pari eri settiä erilaisia liikkeitä lyhyillä palautuksilla, sykkeet koko varsinaisen treenin ajan (abt 40min) VK-alueella ja siitä vielä 20 minuuttia maksimikestävyysalueella (yli 93% max'sta). Saattaa tuntua aika monessa lihaksessa taas huomenna, mielenkiintoista myös nähdä mitä polvi tykkää - ei ollut varsinaisesti polvelle pahoja tekemisiä, mutta kyllähän kuulan kanssa heiluessa jalat on koko ajan mukana.

Ja lopuksi vielä malliksi naisten lajivalinnoista :D





11.6.2012

Vanhan naisen lajivalinnat -häh!??

Tänään kävin työfysioterapeutin luona esittelemässä alaraajojen asentoja (toisen jalan asento edelleenkin vähän pettää nilkasta) ja kiukuttelevaa olkapäätäni. Alkurupatteluiden aikana törmäsin ensimmäisen kerran tämän 'tuoreen' 2009 alkaneen liikuntarupeamani aikana varoitteluun liian kovista lajeista; viestinä se, että pitää ottaa rauhallisemmin kun ikää tulee lisää. No EN!

Ymmärrän kyllä, että jos/kun paikat hajoaa ei voi tehdä kaikkea ja ymmärrän myös, että nivelrikkoiset polvet eivät kestä edes ajatusta maratoonille treenamisesta (onneksi ei! :D), mutta en aio ennakoivasti siirtyä harrastamaan vain lempeitä mummolajeja. Työfysioterapeutti innostui kovasti mainitsemistani uimisesta ja pyöräilystä. Ei siinä mitään, molemmat mukavia lajeja, jotka varmaan pysyvät minun liikuntaohjelmassani, mutta en aio hylätä kahvakuulaa ja kickboxing peruskurssikin houkuttaisi, ja... mitä ikinä mieleen tulee voi kokeilla. Ja jos ei paikat kestä, kokeillaan seuraavaa :)

Tämä siis kunhan saan polven ihan kunnolla kuosiin. 

Tänään salilla ohjelmassa ihan perussetti. Ihan testin vuoksi kiusasin pienillä painoilla olkiakin - ei tuntunut pahalta ollenkaan, eli jos vaikka vaiva olisi rauhoittunut tulehduskipulääkekuurilla..?

10.6.2012

Viikonloppu hups

Viikonloppu humpsahti vauhdilla. Keli olisi suosinut ulkoilua, mutta jotenkin taas päivät meni muissa merkeissä.

Lauantaina hakemassa oikeutusta siskonpojan synttärikakun syöntiin Cycling-tunnilta :) Mukavasti PK-sykkeillä kulki mainiosti. (Viime viikolla tuli vähän innostuttua polven paranemisen vauhdista -> pitänee vähän jarrutella, polvi kiukutellut vähän enemmän öisin.)

Sunnuntaina sitten hävittämässä niitä lauantain synttärikakkuja vähän pidemmällä treenillä, 75' PK-cycling ja siihen alle omaa polkemista reilut 20 minuuttia.

Ja nyt taas valmiina työviikkoon..

7.6.2012

Ja salille..

Tänään harkinnassa oli uimakauden aloitus stadikalla, mutta ei kuitenkaan sitten oikein napannut, kun olisi pitänyt liikkeelle lähteä.

Salille kuitenkin sain itseni ja pitkästä aikaa tuli tehtyä ihan kokonainen peruslihaskuntotreeni ja maistuikin. Maistumiseen vaikutti isosti se, että ei sattunut mihinkään, polvihan on ollut jo pidempään ok (kun jättää juoksutreenit väliin..), mutta kiukutellut olkakin oli tänään ihan OK.

Jaloille ohjelmassa askelkyykkyjä lämmittelyn jatkeeksi, jalkaprässiä (malttipainolla), etureidet laitteessa ja maastavetoja. Yläkropan osalta jätin suosiolla kokonaan kokeilematta pystypunnerrukset, mutta muuten tuli käytyä lihakset läpi. Ja vielä sitten vähän vatsan kiusausta päälle :)