Tulihan se sieltä, pakko myöntää, että duunissa on tämä vika viikk ottanut aika koville. Tämän päivän loppurutistuksen tiimoilta on selkä ihan romuna - koko päivä kotikonttorilla keittiön pöydän ääressä niin, että lounaankin vedin puolilennossa. Oli vielä neljän jälkeen bookattu palaveri johon oli pakko osallistua.. Kotona duunia tehdessä ei ole työpisteen ergonomia ihan siinä mallissa kuin työmaalla ja juuri siitä syystä aika harvoin teen kokonaisia päiviä kotoa käsin. Päivän päätteeksi olisi tehnyt hyvää käydä salilla vähän vetreyttämässä raatoa, mutta mummon kullanuppuset kävivät toivottamassa hyvää matkaa ja nyt sitten pitäisi vielä pakata, että ehtii aamukoneeseen.
Keskiviikkona kävin taas nauttimassa Satsin cycling-tunnista. Sain tehtyä kutakuinkin tasaisen 75' PK treenin, mutta vaikka itse himmailin sykkeiden kanssa, tunti oli aivan loistava. On se vaan niin, että eri kuntokeskusten tunneissa on eroja, muutakin kuin kirjoitusasu (xyc/cyc/..).
Eilen vuorossa taas kuula :) - nyt sujuu jo 10' setit mainiosti ilman taukoja liikkeestä toiseen. Toisen kierroksen kokeilin 10 kilolla ja sujui suhteellisen hyvin, mutta 3 minuutin työntöjen kohdalla toisessa setissä alkoi jo vähän tekniikka hajoamaan, eli kolmannen kierroksen vedin suosiolla kasilla.
Viikon tauon aikana saa toivottavasti vähän tasoitettua känsiä käsistä ja voi taas jatkaa edelleen kohti pidempiä aikasarjoja. Ja sitten seuraavaksi isompiin painoihin. ja sitten..
Mutta nyt siis kuulasta taukoa ja ohjelmassa auringosta ja lämmöstä nauttimista. Ehkä myös patikointia ja vuokrapyöräkin on varattununa kolmeksi päiväksi, eli pääsee testaamaan mäkiajokuntoa tosissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti