17.8.2012

Sateenkaaren päässä viikonloppu

Alustava suunnitelma oli viettää alkuilta mummon kullanuppusten kanssa, mutta muuttuikin sitten niin, että huomasin ehtiväni heiluttelemaan kuulaa ja siitä vielä päälle xycling tunnille, eli sillä mentiin.

Kuula taas heilui mukavasti. Olen pohdiskellut, että rinnallevedossa voisi olla tarpeen vaihtaa isompaa kuulaan, mutta ihan yhtä hyvin toimii ajan pidentäminen. Tänään rinnallevedossa tein aiemman 2 minuutin sijaan 3 minuuttia, eli se 30 sekuntia per käsi alkoi jo tuntua ihan mukavasti. 

Hyvin tuntuu toimivan tämä suunnitelmallinen treenini kuulan kanssa. Tänään tein 4 liikettä yhteensä 9 minuuttia yhteen syssyyn ja sitten minuutin palautuksen jälkeen uusiksi kaiken kaikkiaan kolme kierrosta. Eikä edes tapa. 

Kroppa myös tuntuu vahvemmalta jo tässä vaiheessa. Jopa (hetkittäin..) salilla peilistä katsoen - huom, toistaiseksi vain suoraan edestä katsoen :) - kroppa näyttää omaan silmään hetkittäin oikein/riittävän hyvältä! Ja hyvä siis minulle näyttää vahvalta ja lihaksikkaalta ilman ylimääräisiä  tursuiluja (alusvaatteisiinkin kannattaa panostaa, varsinkin treenatessa ja erityisesti peilin edessä treenatessa ;). 

Xycling - easy 45' - kuulan heiluttelun päälle oli ihan hyvä treenikokonaisuuteen, mutta edelleenkään ei nuo Elixian polkemiset oikein nappaa. Ihan ok perussisäpyöräilyä ja kun on jo sen verran kauan paikallaan polkenut, tietää itsekin hyvin, miten pääsee omiin tavoitteisiin tunnilla, kai ihan ok.. Olen vaan tottunut siihen, että silloin tällöin ohjaaja yhdessä musiikin kanssa saa tunnilla innostumaan siihen malliin, että tuntuu jaksavan paljonkin päälle täysillä yllättävän pitkiä pätkiä ja sitten taas muutaman hengenvedon jälkeen jaksaa taas samaa uudestaan. Muttahan onhan mulla edelleen Sats sitä varten..

Täydellisen viikonloppuun irtautumisen teki vieläkin täydellisemmäksi kotimatkalla ilmestynyt kaunis ja täydellinen sateenkaari. Toinen pää oli jossain meren päällä ja toinen näytti olevan juuri siellä, minne olin menossa eli kotona!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti