Tänään perussunnuntaimeininki, eli illalla 75' cycling. Eilisen pitkän polkemisen jälkeen en etukäteen ollut ihan varma miten kovaa tulisi tehtyä..
Tänään olikin ihan uudenlainen lähestymistapa, eli kaikki hitaamman temmon biisit (alle 80 kadenssilla) poljettiin istuen ja siitä nopeimmissa temmoissa poljettiin (pitkiäkin pätkiä) putkelta. Ja kyllä sattui.
Jossain vaiheessa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meinasi oikeasti happi loppua.. Useastikin käy niin että reidet ruikuttaa ja kieltäytyvät yhteistyötä hetkittäin polkiessa, mutta en muista koska viimeksi olisi oikeasti ottanut noin koville. En sitten tiedä, onko oikeasti tapahtunut jotain mun maksimisykkeelle, vai oliko kysymys vain mittarin ongelmista, mutta treenin maksimisykee oli 112% maksimista :D Ei varmaankaan ihan aiheetta antanut korkeita lukuja, koska ne olivat kohtia joissa oikeasti tuntui pahalta - se oliko sykkeet ihan noissa lukemissa (215 bpm max), paha sanoa.
Tosin voihan olla että testattu maksimisykkeeni on muuttunut, testistähän on jo vuosi. Lisäksi testi tehtiin juoksemalla, joka ei siis todellakaan mun vahvin ja omin laji, eli voihan se olla, että en siellä saanut puristettua ihan loppuun asti..?
Mutta mikä mittarin lukemat aiheuttikin, treeni oli varmasti tiukin aikoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti