26.2.2014

TI ja KE taas polkemassa

Tiistaina erityisen napakka Watts Up cycling. Tehot hetkittäin aidosti korkealla ja jouduin vähän säätämään vastuksen ja polkemisnopeuden kanssa, tehot hetkittäin ehkä korkeimmat koskaan - sääli, ettei niistä mittareista saa treenidataa ulos. Nyt sitä hikipäissään puuskuttaessa yrittää vilkuilla mittaria, ja tietty yrittää pitää tehot pyydetyllä tasolla, mutta eihän niitä enää tarkkaan muista sitten kun alkaa taas treeni kulkea. Tällä kertaa pääsin kuitenkin hetkeksi ainakin lähelle 280W'ia...

Tänään oli alunperin suunnitelmissa mennä Elielin 75' sykään, mutta vaihdoinkin  sitten lennossa Ompun 45' + 55' yhdistelmään matalilla sykkeillä. Edelleen tuon keskiviikkoyhdistelmän ohjaajalla ja mulla on erittäin eri näkemys musiikin temmosta, samoin kuin eri musiikkimaku, eli mulle toimii paremmin ne Suomen nopeat ja rankemmat musiikit, mutta varsinkin näin, kun menee tekemään PK-treeniä, riittää kyllä se että joku laittaa levyn pyörimään.

25.2.2014

Sunnuntaista viikon alkuun

Perjantai meni Tallinassa tallustellessa, vähän shoppailua, pizzaa ja vähän juomaakin. Ja suklaata (maltillisesti..) kotiinkin asti.

Lauantaina oli kuitenkin jo puoliltapäivin hyvin virtaa lähteä treenaamaan. Cyclingin alle ensin vähän liikkuvuutta ja sitten perusrautaa: 3 sarjaa maastavetoja (12 per sarja, maltilliset painot) ja samanlaisia sarjoja penkkipunnerrusta- ihan vaan pelkällä 20kg tangolla.
Siihen sitten päälle hyvä ja napakka 55' sykä. Ja sitten maistuukin lounaaksi kasvissushi.

Sunnuntai sitten meni sitten perustalvisunnuntaimalliin: velttoilua alkuiltaan asti :)
Salilla ennen polkemista vähän tempauksia 10 kilon kuulalla ja sitten vähän sekalaista liikkuvuusjumppaa. 
Ja aivan loistava cycling. Sykkeet aika korkealla ainakin edellisten viikkojen 75' verrattuna, ja kulki mainiosti. Poljettiin uuden, takuulaatua olevan musiikin tahtiin - kuljetti loistavasti. Ja asiasta vielä teki mukavamman se, että ohjaaja oli musiikista enemmän kuin innoissaan; erittäin tarttuvaa! Muutenkin tuntui olevan omat tehot loistavasti kohillaan, eli tästä oli taas hyvä edetä arkea kohti.
Maanantaina peruskuulatreenin sijasta parin tunnin nostotekniikkakurssi. Päivän alku taas vähän normaalia raskaampi - 10kg kuula repussa julkisilla kulkeminen ei edelleenkään ole minun mielestä mukavaa. Illalla kun vihdoin pääsin kotiin, niska oli kutakuinkin jumissa, ei treenistä eikä näppiksen ääressä könöttämistä, vaan liian raskaan repun raahaamisesta..
Itse kurssi oli hyvä, käytiin läpi perustekniikat ja minuutteja kuula liikkeellä tuli ihan kiitettävästi. Työnnössä tuli pieni oivallus, kun korostettiin allemenoa. Eli pitää ihan keskittyä, että ymmärrän viedä takapuolen oikeasti taakse ja alle sen perus polvien notkauttamisen sijasta. Pitää jatkaa tekniikkaharjoituksia myös keskittyen siihen, että työnnössä saa oikeasti voiman keskivartalosta ylöspäin niin ei joudu käsipoloiset (liian) koville.  Tempaus tuntuu mukavalta, tosin pakko todeta, että otteessa varsinkin väsyn kohdatessa on korjattavaa, koska kämmenten alkaessa hiota, tulee puristettua liikaa ja siitähän ei seuraa muuta kuin tuskaa ja auenneita känsiä kämmeniin.
Viime viikon InBody mittauksen kannustamana on tarkoitus katsoa tässä ainakin muutama viikko tarkemmin syömisiä. Vaikka ei laihaksi kaipaakaan, olisi hyvä päästä muutamasta ekstrakilosta eroon; ehkä juoksukin helpottuisi.

20.2.2014

Osittain rauhallisempi viikko ja testipäivä

Erityisen tiukan edellisen viikon jälkeen, tästä viikosta tietoisesti kevyempi - ihan vaan joka toinen päivä treeniä, eikä yhtään kolmen tunnin treeniä.

Treenit on kyllä olleet ihan napakoita. Tiistaina wattipyöräilyssä tehot taas kohillaan. Sykkeet hetkittäin aika tapissa ja tehot parhaimmillaan 250watin pinnassa. Nyt kulkee aika hyvin myös yhdistelmällä iso vastus, hitaampi tempo - polvi lienee alistunut kiusaamiseen myös isoilla vastauksilla, vaikka mukavammin tehot saa ylös nopeilla temmoilla.

Tänään päivän aloitus InBody-mittauksilla. Mittaustulokset vahvistivat vain sen mitä peiliin kertoo - rasvaa on liikaa. Lihaksissa ei mitään rappioilmiöitä ja rasvankin osalta sikäli hyviä uutisia, että näyttää olevan normi ihonalaista rasvaa, ei sitä ilkeää viskeraalista.
Iltapäivällä oli sitten juoksukuntotesti. 4 minuutin rupeamia nousevalla vauhdilla. Päätin aloittaa kävelyvauhdilla ekan 4 minuuttia, nopeushan ei siis todellakaan ole mun juttu. Viimeinen setti oli vain vähän alle 11km/tunti, mutta siitä huolimatta syke kävi 'uudessa' maksimissa - mikäli silmät ei pettäneet rasituksesta, näytti olevan 195bpm parhaimmillaan. Aiempi mitattu oli 193. Ihan mielenkiintoista, miltä harjoitusalueen sykkeiden osalta näyttävät. Vauhdin suhteen tiedän kyllä että mennään ihan naurettavilla tasoilla.

Sen verran tuntui koivissa maksimirutistus, vaikka ei kovin kauaa kestänytkään, että päätin jättää juoksujumpan tänään väliin. Tilalle 15 minuutin askelkyykky/tempaus/punnerrus/heilautus jumppa ennen cyclingia, jonka vedin suhteellisen maltillisesti.

Huomenna taas lepopäivä Tallinassa tallustellen.

15.2.2014

Siisti ässälauantai

Satsin 3h sykämaraton, sauna, salaattia, suklaakakkua..!

Aamu meni pohdiskellessa, kuinka saa tarpeeksi energiaa klo 11 mennessä, jotta jaksaa polkea kolmen tunnin cyclingin. Mutta hyvin meni mukillisella hyvää kahvia ja kannullisella banaani-mansikka- proteiini-kookosöljy-raakakaakaosmoothieta. 
Jaloissa kyllä tuntui aika hyvin eilinen tiukahko treeni - reidet ja pakarat muistavat vielä eiliset maastavedot, mutta polkeminen sujui ilma ongelmia - nopeat putkipätkät vedin kuitenkin suosiolla peppu penkissä. Viime viikon maratonin rakenne miellytti tämän aamuista enemmän; nyt mentiin 2 x 1,5 tuntia (viime viikolla 4x 45min). Samoin tänään poljettu musiikki ei ihan napannut - ruotsalaisia levyjä ekalla puolikkaalla, samoin ekan puolikkaan ohjaajan ja minun kuulemani musiikin tempo ei ollut ihan yhteneväinen. Toka setti oli musiikin ja tempojen suhteen enemmän minun linjoillani. Ja tiukkaa meininkiä. Oudosti sitä vielä jaksaa vetää tiukkoja intervalleja, vaikka takana on jo pari tuntia pyörän päällä. Mutta kuten ohjaajakin totesi, päästä se on kiinni - kroppa jaksaa outoja asioita.

Verrattuna viime viikon pitkään polkemiseen, sykkeiden puolesta tämä tuli tehtyä rauhallisemmin - kuvassa Garminin kertomaa.


Polkemisen jälkeen sitten leppoisaa saunomista, salaattilounas ja jälkkäriksi vielä suklaakirsikkakakkua :).

14.2.2014

Ja hups - taas meni viikko

Liikkumisten osalta taas kutakuinkin normiviikko ja virtaa riittää edelleen.
 
Tiistaina Watts Up cycling, ohjaajana rouva Hasanen herran tilalla, mutta ihan yhtä täysillä saatiin polkea - tosin siitä ei ollut epäilystäkään. Itse poljin hieman edellisviikkoja enemmän musiikin tempoon kovemmillakin tehoilla - oli jotenkin jalkaan sopivia tempoja jaossa. Ja polvetkin ovat toenneessa kunnossa, ei kummenpia kiukutteluja, vaikka vastukset oli ajoittain aika vahvoja. 
 
Keskiviikko tällä viikolla ilman treenejä. Vaikkapa henkistä valmistautumista lauantain Cyc-maratoniin..
 
Torstaina Runners Strength, alle muutama lyhyt sarja kuulalla. Juoksujumppa sujui vakiomalliin - sopivan tiukkaa ja selkeää tekemistä, tuskin maltan odottaa kuinka loistava juoksija näillä lihaskuntotreeneillä tästä mummosta kehittyykään :)
 
Tänään perjantaina PT'n kanssa leikkimässä. Alkuun vähän liikkuvuustreeniä ja sitten maastavetoja - pitkästä aikaa. Hyvä liike, joka pitäisi ottaa vakioksi omaan viikko-ohjelmaan.. Varsinkin nyt, kun uudella Prformance alueella on käytettävissä isoja, mutta kevyitä kiekkoja - kevyillakin painoilla saa tangon oikealle korkeudelle ilman mitään penkkiviritelmiä. Hetken kesti pään ymmärtää, että vaikka kiekot näyttävät isoilta, ne eivät paina tangon painon päälle juuri mitään. (Pienin 2,5kg, toki niitä löytyy isojakin) Sarjat 15 - 12 - 10 - 8 vastaavasti painot kasvoivat sarjojen lyhetessä.
Maastavetotreenin päälle kuula+vähän muuta -pyramiditreeni; 20/15/10/5 toistot lyhyillä palautuksilla: kyykky kuulat räkissä, tempaus, askelkyykky taakse, punnerrus (!), kahden käden heilautus. Loistava treeni, tempauksissa sykkeet katossa, ja punnerrukset on mulla aidosti tiukkoja.. vaikka kuinka olisi polvet maassa! Ilokseni huomasin kyllä, että askelkyykyt taakse sujuvat jo aika hyvin ja hallitusti, eli juoksujumpassa tehdyt erilaiset askelkyykyt ovat jo auttaneet. (Askelkyykyt mihin suuntaan tahansa on aina olleet mulle vaikeita..) 
 

10.2.2014

Temmaten

Lauantai erittäin suunnitellusti leväten; siskon kanssa lounaalla ja sitten alkuillan viettoa yhdessä punaviinin ja homejuuston parissa. 

Ja normimalliin sunnuntaikin alkoi velttoillessa olympialaisia tuijotellen. Ja sitten taas oli virtaa sunnuntain 75' cyclingissä. Napakoita eripituisia intervalleja. Hyvin kulki, selkeästi ei ollut vielä viikon polkemiskiintiö täynnä, vaikka perjantaina tulikin vähän pidempi rupeama pyörän selässä.

Ja sitten ollaankin jo maanantaista. Aamulla oli kyllä tuskaisen vaikeaa saada itsensä liikkeelle - vaan minkäs teet, sen verran on kiirusta työmaalla, että suunnittelemattomat vapaapäivät ei ihan onnistu.

Illalla ennen Kuulasaunaa hetkeksi salille juoksemaan ja soutamaan (15' & 15'). Uudelle Prformance alueelle on tullut tuliteriä soutulaitteita, mikä on oikein hyvä - vanhat olikin jo aika väsyneet. 
Kuulasaunassa ohjelmassa taas tempausta. Ja tällä kerralla omalla 10kilon kuulalla. Yllättävän hyvin kulki silläkin, turhaan hannasin sillä tekemistä. Isoin haaste oli sen kuulan roudaaminen julkisilla treenipaikalle, painaa muuten aika paljon selässä tuollainen extra 10kg! Mutta ehkä senkin voi ottaa lisätreeninä - aitoa toiminnallista..?

7.2.2014

Cycling-maraton työviikon päätteeksi

No nyt on taatusti hyvä syy olla treenaamatta huomenna, sen verran tuntuu koivissa kolmen tunnin cycling rupeama.

Alustava ajatus oli tehdä taas ainakin lähellä PK-aluetta koko treeni, mutta tuli vähän kovempaa vedettyä. Aivan loistava päätös työviikolle. Neljä 45' settiä ja aika vierähti ihan huomaamatta. Viimeisen setin kiihdytyksissä alkoi kyllä jo reidet tuntua aika tyhjiltä, mutta niin kai sen kuuluukin mennä. 

Huomenna siis täysin treenivapaa päivä. Ja ensi lauantaina seuraava cycling maraton :). 

6.2.2014

Ei tullut lepopäivää

En siis kuitenkaan malttanut pitää itseäni keskiviikkona pois treeneistä, ja jopa mahduin jonosta 75' cycling-tunnille. Mutta yllätin itseni ja maltoin pitää polkemiseni oikeasti maltillisena, eli mittarin kanssa mentiin PK-sykkeillä; hyvä, kiltti minä!

Ja torstaina taas joutui toteamaan, ettei edelleenkään tule gasellifiiliksiä juoksijan lihaskuntotunnilla. Eli paikallaanjuoksut on aikamoista tömistelyä, vaikka kuinka yritän pitää askelen kevyenä ja kosketuksen lattiaan nopeana. Ja tasajalkahypyt kuulostavat siltä, että mennään lattiasta läpi :).

Mutta kuitenkin jaksan uskoa, että kerta viikkoon kun jaksan kevään mittaan käydä tekemässä lihaskuntotreeniä tuohon malliin, saattaa juokseminen olla kevyempää tai ainakin vähän helpompaa sitten, kun ulkona taas tarkenee juosta. Ja kun saa oikeat lihakset hyvään peruskuntoon, lienee helpompi pitää paikat kunnossa ja polvet erityisesti.

Huominen päivä menee sitten cycling maratoniin valmistautuen, eli kunnon lounas ja ja kunnon välipala ja vielä banaania kyytiin treenievääksi. 3 tuntia on aika pitkä rupeama pyörän selässä, vaikka ottaisi rauhallisemminkin..

4.2.2014

Ja viikko alkuun taas napakasti

Jalatkin alkaa pikkuhiljaa toipumaan perjantain juoksenteluista - hyvä että vihdoinkin, viikonloppu menikin vähän könkkäillen.

Kuulasaunan treeneissä eilen ohjelmassa tempaus. Varsinkin kevyellä kuulalla se on mulle jotenkin helpompi kuin työntö. Sykkeet tietty nousee vähän tehokkaammin, mutta oli kivaa taas. Hetken olin huolissani ranteistani, kun rannepannat unohtui kotiin; tempauksissa varsinkin joutuu liha koville, kun vauhdilla viedään kuula ylös. Olisi ollut tarjolla lainarannekkeet, mutta päätin vetää ilman ajatuksena, että on pakko keskittyä tekniikkaan, kun ei ole mitään pehmustusta mahdollisten tömähdysten varalla ja kyllähän se toimikin, ei ole käsivarret ollenkaan mustelmilla. 

Tiistain vakiotreenihän on sitten WattsUp, eli kovilla tehoilla taas poljettiin - lämmittelyn jälkeen tehoja ylös 4 + 8 + 4 minuuttia. Ja taas; ei muuta kuin HUH! Tällä kertaa testasin tehon nostoa yli oman kynnystehon poljinnopeutta lisäämällä - viime kerralla polvi otti vähän itteensä, kun yritin lisätä vastusta tolkuttomasti. Polvelle sopii selvästi paremmin toi poljinnopeuden nosto, mutta ei se helppoa ollut. 4 minuutti kohtuukovalla vastauksella rpm 115-120 ei ole mullen ihan piece of cake. 

Huomenna ehkä lepopäivä treenistä tai sitten leppoisasti vähän perussalitreeniä. Valmistautumista loppuviikon rutistukseen: torstaina juoksujumppa ja viikon päätökseksi 3 tunnin cycling-maraton...

2.2.2014

Koipien palauttelua ja vähän päälle

Lauantaina heti sängystä noustessa oli reidet aika pahoina - näin läpsyttelyjuoksemiseen tottuneille koiville parin sadan metrit kovat vedot tuntuu! Eli selkeästi perjantain juoksutekniikkatreenissä tuli tehtyä vähän tavallista enemmän.

Siis ei muuta kuin cycling-tunnille verryttelemään. Ja sen verran oli huonossa hapessa jalkojen lihakset, ettei ollut edes vaikeaa pitää treeni erittäin maltillisena eli PK-sykkeillä mentiin.

Sunnuntain perusvelttoiluun tuli onneksi piristystä, kun mummon kullannuppuset tuli kyläilemään. 

Ja viikonlopun päätteeksi taas vakiotreeni, eli 75' cycling. Alle vähän rintarangan ja koipien liikkuvuutta ja pikkasen voimakeilalla pään ympäri pyörittelyä. Polkeminen sujui ihan mukavan tiukasti, huolimatta edelleenkin hieman voipuneista koivista, napakka treeni, vanha levy, hyvällä vauhdilla ja ihan reippailla, just sopivilla sykkeillä.

1.2.2014

Lihakset on

Keskiviikkona olin jonossa 75' cyclingiin suunnitelmana oikein rauhallinen koipia verryttävä treeni, mutta eihän sinne taaskaan mahtunut. Lievä takaisku olikin oikeastaan ihan hyvä, koska tällä kertaa olin muistanut ottaa mukaan muutkin kuin pyöräilykengät, eli sain tehtyä salin puolella ihan napakan lyhen treenin; soutua, kuulaa, soutua, kuulaa, etureisiä ojentajalaitteessa ja sitten vielä penkkipunnerrusta ja etunojapunnerruksia (tankoa vasten). Ja lihakset yläkropassa kiittää - kainaloita myöten.

Torstaina ennen juoksujumppaa PK-cycling, tällä kertaa oikeasti leppoisilla sykkeillä. Ja sen päälle oli vielä hyvin virtaa Runners Strength'iin. Näin neljännellä kerralla sykkeen alkaa vihdoin pysyä kohtuullisilla tasoilla, vaikka edelleenkin on mulle ihan kova treeni. Kuvassa eka kerta ja tämän viikon treeni, eli selvästi on muutosta (1. kerralla mittari tuli päälle vasta muutaman minuutin treenin jälkeen).

Perjantaina työviikon päätteeksi juoksutekniikkatreeni Esport Arenan juoksuradalla. Meillä on duunissa iso joukko oikeita juoksijoita, jotka treenaavat tosissaan. Mutta päätin mennä rohkeasti sekaan mummoilemaan, kun oli mahdollisuus saada tekniikkaopastusta. Periaatteessa niin kauan kun tehtiin tekniikkaharjoitteita, pysyin mukana helposti. Juoksun perusasiat on aika yksinkertaisia, ja samantyyppisiä treenejä kuin Runners Strength tunneillakin; vähän eri tavalla - eli paikallaan vs.  radalla edeten, juoksua polvia nostaen, kannat peppuun jne. Nyt myös käveltiin aitojen yli eteen ja taaksepäin. Saatiin myös hlökohtaista palautetta 50m juoksuspurtista; omalla kohdallani korjattavaa oli sijalkaterän asennon kanssa. 
Varsinainen tuska kohdallani alkoi sitten loppuleikeissä, eli juostiin 200m viesti kolmen juoksijan joukkueissa niin, että jokaiselle tuli 4 x 200m juostavaksi. HUH! Aika kovaa tuli juostua, vaikka jäinkin muille reilusti, omat tehot oli kyllä lähellä täysiä, sykkeet parhaimmillaan 97% maksimista. 200 metriähän on suhteellisen lyhyt matka, mutta ei se kyllä siltä tuntunut - viimeisten omien osuuksieni päätteeksi yritin kovasti houkutella seuraavaa juoksijaa tulemaan vastaan takaisinpäin,mutta ei se suostunut :). Mutta aika kovaa (siis mulle kovaa) jaksoin vetää kaikki 4 spurttiin, eli ihan hyvä fiilis jäi.
Matolla juoksemiseen verrattuna tuo radalla juokseminen on kyllä paljon mukavampaa.

Kotiin busseilta kävellessä tuntui aika vahvasti jo takareisissä - pitää yrittää mahtua huomenna jonnekin polkemaan ja palauttamaan koivet..

Tammikuu on mennyt erinomaisen reippaissa merkeissä - kuvassa kalenterinäkymää vuoden alusta, ja koko vuosi 2013, josta hyvin näkyy, kuinka joulukuu meni velttoillessa,mutta näköjään se velttoilu/lepo teki hyvää, koska nyt taas jaksaa ihan täysillä!



28.1.2014

Tehoja taas Watts Up

Tänään päästiin sitten varsinaisesti asiaan Watts Up -tunnilla aikaisempien kynnysarvoetsintöjen jälkeen - ei sillä etteikö niillä olisi saanut tosissaan polkea.

Eli lämmittelyn päälle kolmeen kertaan tehoja kynnysarvojen päälle muutaman minuutin satseissa. Viimeisessä 4 minuutin osiossa poljettiin reilusti yli oman kynnystehon, eli maksimitehoja  tavoiteltiin aina minuutti kerrallaan kahteen kertaan.  Aika napakasti tulee tehtyä mittarin kanssa.. Tosin polvet tuo mukana omat haasteensa; semmoinen 85-90 rpm olisi mulle aika miellyttävä polkemisnopeus, mutta niillä nopeuksilla tehon nostaminen vaatii sen verran kovat vastukset, että kierukkarassattu polvi yritti kiukutella. Eli jatkossa pitänee keskittyä siihen, että saa nostettua tehot nopeuksia nostamalla eikä vastusta rajusti lisäämällä. 

27.1.2014

Ja reipas alku uudelle viikolle

Yö meni jotenkin kieriskellessä, tuntui että pääsin kunnolla unten maille vasta hetkeä ennen kuin kello soi. No ehkä ensi yönä paremmat unet..

Huonosta yöstä tietenkin seurasi se, että tehot ei työmaalla olleet ehkä ihan huipussaan, mutta näköjään sitä saa jotakin aikaiseksi vähän heikommilakin tehoilla.

Illalla ohjelmassa Kuulasauna ja koska en jaksanut käydä välillä kotona, päätin käydä 'matkan varrella' salilla juoksemassa matolla. Reilu puoli tuntia meni ihan mukavasti 5 minuutin nipussa; kävelyä, hölkkää ja vähän nopeampaa hölkkää. Ja päälle sitten vähän koipien venyttelyä ja syväkyykkytestailua - jonkinverran on liikkuvuuden kanssa tekemistä koipienkin osalta, yläkropasta puhumattakaan..

En tiedä onko asialla suurestikaan merkitystä, mutta minusta on ihan huippuhauskaa katsella Garminin keräämiä tietoja juoksuistani, kun olen juossut FootPodin kanssa. Varsinkin kun juoksen polvien haasteista johtuen tarkoituksellisesti lyhyillä askelilla, askeltiheyskuvat näyttävät kivoilta - vauhtiinhan se askeltiheys ei mun kohdallani korreloi " Vihreän, sinisen ja violetin alueen arvot ovat tavallisia kokeneille ja nopeille juoksijoille. ", hitaasti mennään ainakin vielä toistaiseksi, mutta ehkä sekin muuttuu.. 


Tämän illan Kuulasaunassa ohjelmassa pari erilaista työntö- ja rinnallevetoyhdistelmää. Eka setti tehtiin 6' yhdellä kädenvaihdolla ja toinen setti 10' niin, että käsi vaihtui minuutin välein. Edelleenkin vasen on aika löysä, mutta kasikiloinen tuntuu kuitenkin nousevan aika mukavasti. Ehkä voin ottaa oman 10kg kuulan kehiin kohtapuoleen. 

26.1.2014

Ja taas meni viikonloppu

Perjantaina työviikon päätteeksi taas Itiksen cycling. Oli aika nopeatempoinen tunti ja koivet torstain juoksujumpasta sen verran tönkköinä, että piti paikoitellen himmailla, kun ei vaan reidet jaksaneet viedä. Sikäli ei ongelma, koska olin jo etukäteen päättänyt ottaa vähän rauhallisemmin.

Lauantai meni ihan vaan sekalaisessa höntsäillessä - ei treeniä, eli kokonaiset kaksi lepopäivää tälle viikolle!

Ja tänään olikin sitten taas virtaa vähän tiukempään 75' cyclingiin. Ja kyllä sitä tarvittiinkin, oli tosi vauhdikasta menoa, kiihdytyksiä ja nopeisiin tempoihin vastuksen lisäyksiä. Toimii!  

23.1.2014

Maltoin pitää lepopäivänkin

Tiistain Watts Up polkemisen alkuun, siinä vaiheessa siis kun jo poljettiin kunnon tehoilla, jalat yritti kertoa päänupillle, että pitää ottaa rauhallisemmin - selkeästi maanantain juoksu tuntui reisissä. Hetken harkitsin tehon säätöä alemmas, mutta sitten sain pään kuriin ja kuinka ollakaan, hyvin jaksoi koivetkin sen vajaan 20 minuuttia polkea kovaa. Tai hyvin ja hyvin, mutta jaksoi. Tällä kertaa tehot oli vähän edellistä kertaa kovemmat ja rpm keikkui siinä vähän päälle 90. Tähän astiset 3 kertaa siis on haettu hlökohtaisia kynnystehoja ja ensi kerralla lienee tarkoitus sitten tehdä treeni sen tehon ympärille - mielenkiintoista siis tulossa.

Eilen oli suunnitelmissa käydä salilla kuulia nostamassa, mutta jäinkin sitten nojatuoliin antaen kropalle lepopäivän treeneistä. 

Ja tänään sitten taas juoksujumppaa. Ja kun oli aikaa, enkä jaksanut käydä himassa välillä, kävin polkemassa lämppäriksi 55' cyclingin silleen maltillisilla sykkeillä. Mittari tosin on alkanut elää ihan omaa elämäänsä, eli alkutreenistä ja vähän lopustakin näytti päälle 100% maksimista sykkeitä. Runners Strength oli taas erinomainen - tai siis tuntihan näyttää olevan aina kutakuinkin sama, mikä on hyvä asia. Näin kolmannella kerralla tuntuu alkavan jo (hetkittäin) sujumaan, eli olen aika vakuuttunut, että jos jaksan käydä joka viikko sinne maaliskuulle asti, saattaa tulla tuloksiakin.

Juoksusuunnitelmani etenee muutenkin hyvällä mallilla, duunin juoksukerho järjestää ensi viikolla juoksutekniikkatreenin, jonne tietty heti ilmoittauduin. Eli lihakset kuntoon, tekniikka kuntoon, ..sitten pitäisi varmaan enää juosta.

20.1.2014

No HUH!

Tuli sitten aloitettua tämäkin treeniviikko ihan napakasti, tällä kertaa juoksumatolla, kun Kuulasaunassa on väliviikko. Eli Itiksessä 55 minuutin ohjattu juoksutunti. Olisi ehkä ollut fiksumpaa aloittaa vähän lyhyemmällä treenillä juokseminen, mutta menihän se näinkin.

Alkuun tuntui ihan mukavalta; 10 minuutin lämmittely ja sitten rauhallista hölkkää 5 minuuttia ja siihen päälle 5 minuuttia vähän tiukempaan vauhtiin. Ja sitten sama uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.. Ja tiukat 5-minuuttiset aina vähän tiukemmin mäkiä juosten. Sen verran vähän on tullut syksyn ja talven aikana juostua - ei siis juuri ollenkaan - että jouduin mamoilemaan niiden mäkijyrkkyyksien kanssa, jyrkätkin kohdat oli mulla ihan vaan loivia mäkiä. Mutta yllättävän hyvin jaksoin olla kutakuinkin juoksuliikkeessä koko ajan. Elinikä edes ihan raatona tunnin jälkeen.

Ja nyt sitten pitää yrittää varmistaa, että koivista löytyy voimaa huomiseen Watts Up fillarointiinkin... Odotettavissa taas ainakin yksi 20 minuutin isoa voimaa/ tehoa vaativa rupeama.

19.1.2014

"On toi treenaaminen niin kivaa!"

Otsikon toteama on yhden salituttavan; olen aivan täysin samoilla linjoilla.

Nyt näyttää olevan taas kovasti pinnalla ottaa tehot irti nopeasti, eli puolen tunnin treenit  lisääntyvät kuntokeskusten tarjonnassa ja lehdet pullistelevat juttuja siitä, kuinka saat täyden tehon jo 10 minuutin (..?!) treeneillä. Ottamatta kantaa siihen miten saa parhaat tehot ja parhaita tuloksia, kysyn vaan - mitä mä teen sitten sen loppuajan?? Monella on varmaan toisenlainen tilanne, mutta minä ainakin nautin täysillä, kun saan käyttää aikaani - siis enemmänkin kuin se 10 minuuttia päivässä! - treenaamiseen. Koska se on niin kivaa! Ja varsinkin, kun tuntee tehneensä jotain tosissaan joka treenikerralla, miksi tyytyä muutamaan minuuttiin? Mutta olen siis mummo vailla elämää, monella muulla varmaan elo on niiiiiin hektistä, ettei ole kuin se 10 minuuttia aikaa kunnon kohottamiseen.. 

Tämä päivä alkoi taas täydellisesti, ei siis todellakaan 10 minuutin pikatreenillä, vaan 2 tunnin cyclingmaratonilla. Koska tämä viikko on ollut kutakuinkin tiukka treenien osalta, päätin - ja pysyin päätöksessäni toisin kuin aiemmin viikolla - tehdä rauhallisemman treenin. Vähän pomppi yli PK-alueen, mutta pääsääntöisesti kuitenkin ihan maltillinen, mutta kunnon treeni. Ihan täydellistä, kun on mahdollista polkea yhteen soittoon pari tuntia hyvän, innostuneen ohjaajan kanssa. 
Aamulla sängystä ylös könytessäni hetken huoletti, miten torstain juoksujumpan ja perjantain PT-treenin jäljiltä koivet kestää, mutta mun jaloille polkeminen on niin tuttua, että teki taas ihan hyvää saada koipiin liikettä, varsinkin siis kun sain pidettyä tehot maltin puolella. 

17.1.2014

Hups heijaa, tällä viikolla ei löysäillä..

Juu! Tiukoilla jatkuu.

Eilen toisen kerran Runners Strenght tunnilla ja ilokseni saatoin todeta ettei ollut ihan yhtä paha kuin viime viikolla.. Tiukka oli ja jalat pääsi tutina-asteelle, mutta kevään juoksemista kohti mennään näillä. Mukana oli myös Hesarin toimittaja ja kuvaaja, ihan mielenkiintoista nähdä millainen juttu on tulossa.

Tänään vapaapäivä ja aamun aloitus kosmetologilla kulmakarvojen haulla - taas löytyy silmät, kun on kulmat kohdillaan. 

Ja sitten päästiinkin ihan tositoimiin, kun oli PT-tapaaminen ja olin toivonut taas napakkaa treeniä. Ja niinkuin aina treenarini kanssa - sitä saa, mitä tilaa. 
Tänään tehtiin alkuun voimakeiloilla hartia- ja olkaliikkeitä; liikkuvuus sillä alueella on tällä hetkellä ihan kateissa, samoin varsinkin olkavoimat on aika kateissa. Eli heti alkuun otti koville, kun yritin pyörittää keilaa pään ympäri hallitusti kolauttamatta sitä kallooni. Ja sitten oli vuorossa varsinainen treeni vipr'lla. Ihan aitoa toiminnallista treeniä mulle uudella välineellä, eli alkuun meni tovi, että sain sen tuubin haltuun. Ja sitten lensikin hiki ihan kunnolla. Mutta oli oikein hyvä ka palkitseva treeni taas, ihan niin kuin aina kun treenarin kanssa leikin..

Tämä ilta sitten rauhallisesti ja kroppaa raviten - tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että mahdun jonosta huomiseen Cycling-maratoniin, eli huomenna heti aamupäivästä 2 tuntia polkien. 

15.1.2014

Piti olla leppoisampi treeni..

Tänään ohjelmassa 75' cycling ja vakaa tarkoitus oli tehdä eilisen tiukan Watts-Upin ja huomisen Runners Strenghtin välissä silleen mukavan leppoisa pitkä treeni... Vaan kuinkas sitten kävikään, ei tullut ihan leppoisa, kun jotenkin vaan ajauduin mukaan runnomaan. Ei olleet tehot ihan tapissa, mutta ei kyllä voi sanoa, että olisi ollut suunnitellun rauhallinen treeni. Tämä viikko tulee aika täyteen tiukkaa tekemistä, eli ensi viikolla pitää ottaa lepoakin mukaan.

Olen itsessäni havainnut, että jos päätän tehdä polkemalla PK-treenin, se onnistuu kyllä kun asetan sykemittarin näkyviin ja seuraan sitä orjallisesti. Kun taas suunnittelen tekeväni 'vähän rauhallisemman' treenin, se aika usein epäonnistuu, kun jossain vaiheessa vaan tempautuu mukaan vauhdin hurmaan. Eli siis pitää vaan pakottaa niitä PK tekemisiä mukaan. Ensi viikolla siis - tällä viikolla ei mahdu, ellei sitten vapaudu paikkaa cycling-maratoniin lauantaille; olisi hyvä tilaisuus tehdä pitkä PK.

14.1.2014

Uusi alku kuulan kanssa ja watteja

Maanantaina oli vuoden eka Kuulasaunan treeni. Tarkoituksenani olisi siis kevään ajan pitää se jokaviikkoisena treenilistallani, kun nyt maksoin kausimaksunkin. 
Huomasi kyllä, kuinka vähän tässä viimeisten kuukausien aikana olen kuulan kanssa touhunnut - siis lähinnä leppoisia heilautuksia malttipainoisella kuulalla ja ihan vähän jotain muuta. Mutta oli oikein mukavaa taas pitkästä aikaa pitää kuulaa liikkeellä pidempiäkin aikoja putkeen. Eilen tehtiin kahteen kertaan 10 minuuttia, viittä erilaista rive&työntö yhdistelmää, kädenvaihdot minuutin välein. Onneksi oli lainassa 8kilon kuula, omalla 10-kiloisella olisi ainakin viimeinen setti oletettavasti jäänyt vajaaksi.. Mutta kyllä se siitä taas lähtee.

Tänään vuorossa taas Watts-Up polkemista. Samaan malliin kuin viime viikolla, eli kynnystehoja hakien. Nyt jaksoin jo koko 20' pitää tehon valitsemallani tasolla (keikkui vähän päälle 150W), ei se helppoa ollut, mutta ei ollut tarkoituskaan :). Sykkeen ei olleet ihan yhtä tapissa, mutta johtuen siitä, että teho pysyi samalla tasolla koko ajan, sykekäyrässä tuli nousua loppua kohti. Poljinnopeus tänään oli noin 90, mutta pitää ensi viikolla kokeilla miltä tuntuu pitää sama teho nopeammalla temmolla. Muuten toi 90rpm  nopeus tuntuisi aika hyvältä itselleni, mutta polvi vähän yrittää kiukutella, kun pitää pitää sen verran enemmän vastusta. Ihan hyvä, että on tammikuu aikaa kynnystehon hakuun, niin voi vähän testailla itselle parasta vastus/nopeusyhdistelmää ennen kuin alkaa varsinaiset treenit. Tarkoitus on siis jatkossa käyttää omaa kynnystehoa esim intervallien tehon suhteuttamiseen.
Ja sama Garminista; kuvassa viime viikko sinisellä ja tämä päivä punainen.